Helsingin Juhlaviikkojen saksalaisteatterivierailu The Silence jäi laimeaksi

Kuva: Gianmarco Bresadola

Schaubühne Berlin on yksi Saksan johtavia teattereita. Viime vuosina yksi sen puhutuimpia näytelmiä on ollut Falk Richterin The Silence. Näytelmän näyttelijä Dimitrij Schaad on saanut paljon kiitosta ja kunniaa roolisuorituksestaan.

Yhden miehen esitys on kronikka Richterin perheen historiasta ja sen aiheuttamasta kollektiivisesta ja yksilökohtaisesta traumasta. Perhehistoria luonnollisesti liittyy Saksan historiaan: suvusta löytyy suomalaisistakin perheistä tuttua sotakokemuksista vaikenemista. Näytelmän monologi paljastaa, että Richterin isä soti neljä vuotta toisessa maailmansodassa ja vietti kuusi vuotta sotavankina Siperiassa. Yksi suvusta oli poliisi 1930-luvulla ja arvailla voi, ohjasiko hän vain liikennettä vaiko vangittuja keskitysleiriin suuntautuville junille.

Richter ei ole isänsä virallisen perheen poika, vaan sivusuhteen tuotos. Välillä seinälle heijastetut Richterin äidin videohaastattelut paljastavat kohtaloonsa epävirallisena kakkosvaimona tyynesti ja tyytyväisesti suhtautuneen naisen. Richter itse joutui törmäyskurssille oman homoseksuaalisuutensa kanssa. Puhumattomuus on ollut suvun taakka.

Kaikesta tästä mielenkiintoisesta materiaalista huolimatta jäin hieman hämmästelemään sitä, että tämäkö nyt oli viime vuosien saksalainen huippunäytelmä. Hieman haaleaksi jäänyt näytelmä ei jäänyt kiinni näyttelijästä. Falk Richteriä esittävä Dimitrij Schaad veti taidokkaasti roolinsa välillä oman tarinansa kertojana, välillä ulkopuolisena ironisena kommentoijana. Välillä hän esitti muitakin tarinan rooleja, kuten Richterin terapeuttia. Sympaattisen oloinen näyttelijä jaksoi vetää liki parituntisen intensiteetillä.

Kuva: Gianmarco Bresadola

Näytelmä tuntui osittain ennestään käsitellyltä. Samoja aiheita on käsitelty vaikkapa Heimat-televisiosarjassa, Fassinderin elokuvissa tai saksalaisten naisohjaajien käsissä. Mielenkiintoisin osuus oli omituinen perheviritelmä ja äidin osuus siinä. Pitkällisesti käsitelty homoseksuaalisuus ja AIDS-aika sen sijaan tuntui jo moneen kertaan nähdyltä. En huomannut (vai menikö asia ohi nopeasti vilahtelevilla käännösteksteillä) Saksojen kahtia jakautumisen ja myöhemmän yhdistymisen aiheuttamaa traumaa. Ehkäpä se ei ollut mitenkään koskettanut Richtereitä.

Myös lavastus herätti kysymyksiä. Lavalla oli kasoittain levykasoja. Ajattelin alussa niiden muistuttavan Berliinin Holokausti-muistomerkin laatikkomaisia muotoja, mutta koska niitä ei käytetty juuri lainkaan näytelmän edetessä, jäi niiden rooli hämäräksi.

Miksi muuten perisaksalaisen, saksaksi esitetyn teatterinäytelmän nimi on englanninkielinen?

Eija Niskanen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua