Minna Eloranta kuvittaa Viikon runo -sarjan: ”Kuvani ovat rinnalla kulkijoita runoille”

03.03.2022
thumbnail Minna Eloranta 4911

Minna Eloranta. Kuva: Päivi Vasara

HENKILÖ | Tamperelainen kuvataiteilija Minna Eloranta kuvittaa maaliskuussa Kulttuuritoimituksessa alkavan Viikon runo -sarjan. Piirtäessään hän kuuntelee musiikkia, koska se virittää mielen tilan.

”Kuvataiteella ja runoilla on paljon yhteistä. Molemmat voivat syntyä tietoisen ja tiedostamattoman kohtaamispisteessä.”

Päivi Vasara, teksti ja kuvat

Tapaamme kuvataiteilija Minna Elorannan kanssa Tampereen keskustan Kahvila Runossa. Kahvila on runollisessa paikassa, sillä ihan vieressä on Ojakadun kulmatalo, jossa asui runoilija Eeva-Liisa Manner. Mannerilla on läheisyydessä myös nimikkoaukio.

Minna Eloranta kuvittaa Kulttuuritoimituksen maaliskuussa alkavan viikon runo -juttusarjan.

– Olen kaksikymmentä vuotta ”istunut” tussipiirrosten päällä. En ole juurikaan osallistunut näyttelytoimintaan, koska sosiaaliset taideprojektit ovat olleet päätyöni. Nyt haluan jakaa kuviani ja saada niille katsojia. Teen myös uusia piirroksia, mutta tarkoitukseen soveltuvia on runsas määrä entuudestaankin.

Helmikuussa Minna oli Avarataide ry:n kuukauden taiteilija, hänen töitään oli esillä kahvila Runossa. Juuri sitä ennen hän oli mukana Galleria Rongassa Avarataide ry:n jäsennäyttelyssä.

Viikon runo -kuvat pääsevät joulukuussa esille Galleria Koppeloon Minnan ja Krista Mäkelän yhteisnäyttelyssä Löytöretki.

Tulkinnalle vapaus

Minnan Viikon runo -kuvat ovat itsenäisiä teoksia. Ne eivät selitä runoja eivätkä runot sanoita kuvia, vaan lukijalla ja katsojalla on vapaus tulkita molempia vapaasti.

– Viikon runo -julkaisusarjan runoilijat eivät edes näe töitäni etukäteen, vaan olen valinnut kuvat runoihin intuitiivisesti. Runoilla ja kuvataiteella on yhteneväisyyksiä. Piirtäminen on minulle herkkyyttä ja tunneyhteyttä. Kuvaa tehdessäni yritän ymmärtää jotain, mitä en voi sanoin ilmaista.

– Voi hyvin käydä niin, että minulla on aihe mielessä, mutta jotain muuta tulee esiin. Jos alan tehdä mummon papiljottia, voi tullakin pienen pyörätuolin pyörä.

Yhteisön hyväksi

Minna Eloranta on tehnyt pitkään yhteisötaideprojekteja.

Hän sanoo, että Viikon runo -kuvien jakamisessa ja yhteisötaideprojekteissa on sama hänelle läheinen arvopohja: kokemusten ja elämysten jakaminen toisten kanssa.

– Kulttuurinen hyvinvointi on nyt onneksi tunnustettu asia. Yhteisötaidekaan ei enää saa aikaan vain vinoja hymyjä, vaan se ymmärretään tärkeäksi.

Projekteissa on kuitenkin saanut tottua pätkätyöläisyyteen.

– Ilokseni tulin valituksi Sointu Senioripalveluiden toiseksi yhteisötaiteilijaksi vakituiseen työsuhteeseen. Työskentelen viidenkymmenen prosentin työajalla, joten jatkan työskentelyä projekteissakin.

Korona siirsi Minnan kotihoidon yksiköiden ja ryhmäkotien hoitajien Luova kuntoutus -koulutuksia. Hän on myös suunnitellut Tampereen kulttuuripalvelujen kanssa ikäihmisille tarjottavaa voimavaralähtöistä julistekurssia. Kurssi tarjoaa iäkkäille luovia itseilmaisun keinoja ja antaa heidän näkemyksilleen painoarvoa ihan sananmukaisesti.

thumbnail Minna Eloranta KT 903

Minna Eloranta käyttää mustekynää ja siinä piirustustussia, joka on paksumpaa kuin kirjoittamiseen tarkoitettu muste. Kuva: Päivi Vasara

Muraaleja maailmalla

Minna Eloranta on ollut mukana taideprojekteissa Suomessa ja Yhdysvalloissa.

– San Franciscossa tein myös yhteisötaidetta, kuten seinämaalauksia lasten ja kehitysvammaisten kanssa. Muraaleille on nyt otollinen aika Suomessakin. Kuulun Kulttuuriosuuskunta Kiitoon, jonka tiimoilta meillä on ollut muraalisuunnitelmia alakoululaisille.

Minna piirtää mieluiten aamupäivällä tai alkuiltapäivästä. Hän kuuntelee usein melodista, vivahteikasta brasilialaista tai portugalilaista musiikkia. Musiikki virittää mielen otolliseen tilaan.

Tietoista ja tiedostamatonta

– Kuvien tekoa ohjaa alitajunta. Piirtäessäni olen tietoisen ja tiedostamattoman rajamaastossa. Toisaalta kuvien tekeminen on myös tarinan kertomista.

Piirtämisen Minna aloitti 4-vuotiaana. Hän teki jopa T-Kaupan mainosten taustat täyteen, koska piirtämisen nälkä oli niin suuri.

Mustavalkoisuus on Minnan oma juttu.

– Käytän mustekynää ja siinä piirustustussia, joka on paksumpaa kuin kirjoittamiseen tarkoitettu muste. Piirtojäljen lisäksi teen laveerauksia siveltimellä.

Taidekoulussa hän oli erikoistumassa grafiikkaan, mutta sillä tiellä etenemisen esteeksi tulivat kemikaalialtistumisesta puhjenneet allergiat.

Minna opiskeli kuvataiteilijaksi ensin Turun piirustuskoulussa ja suoritti sitten kuvataiteilijan AMK-tutkinnon Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hänellä on myös ammatillisen opettajan AMO- ja kulttuurituottajan YAMK-tutkinnot.

– Pidän asioiden kehittämisestä ja yhdessä oppimisesta.

Runojen ja romaanien lukeminen sekä tanssi ovat Minnalle kausittaisia.

– Joskus menee viikko, etten piirrä. Sitten piirrän yhden viikon aikana paljon. Sekä kulttuurin nälässä että omassa ilmaisussa on tiivistymiä.

Yhdessä ja yksin

Minnassa on hänen itsensä mukaan ”kaksi puolta”.

– Piirtäessäni olen yksistä yksin. Yhteisötaidetta tehdessä kuvataiteilijan on sen sijaan oltava sosiaalinen akrobaatti, joka hoitaa suhteet yhteistyötahoihin ja yhteisöön. Missään nimessä en halua pakottaa omaa estetiikkaani tai omia näkemyksiäni etualalle. Siksi on hyvä, että minulla on selvästi oma ilmaisumuoto, piirtäminen.

– Viikon runojen kohdalla haluan kuulla, mitä sanottavaa niillä on minulle, ja tutkailla, miten kuvani resonoivat runojen rinnalla. Toivottavasti molemmat koskettavat Kulttuuritoimituksen lukijoita.

Minna Eloranta

Yhteisötaiteilija, kuvataiteilija ja kouluttaja.

  • Koulutus: kulttuurituottaja YAMK, kuvataiteilija AMK, ammatillinen opettaja AMO.
  • Räätälöinyt kulttuurihyvinvointia edistäviä sisältöjä niin sosiaali-, terveys- ja kulttuurialan asiakkaille kuin ammattilaisillekin. Luova kuntoutus -koulutuksissa ja kehittämisprojekteissa vahvistetaan yksilöllisiä ja yhteisöllisiä voimavaroja. Luova kuntoutus -sisällöissä tehdään näkyväksi osaamista ja luodaan yhdessä ratkaisuja ja toimintamalleja osallistujien itse määrittelemiin tarpeisiin.
  • Toiminut erilaisissa taiteellisissa ammattirooleissa Suomessa ja Yhdysvalloissa vuodesta 1998. Soveltavan taiteen sisältöihin on liittynyt kohtaamista kaikenikäisten ja erityisryhmien parissa muun muassa kuva-, sana- ja tanssitaiteen, nukketeatterin, runojen, seinämaalausten sekä musiikin kautta.

Minna Elorannan kotisivuille tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua