…kkala. Kuvat: Juho Hakkarainen
KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle.
”Kyläraitilla retuperälle päästettyjen tyhjien liiketilojen puhkotut ikkunat tuijottavat minua tyhjin katsein.”
Lue sarjan edellinen osa täältä ja seuraava täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.
* *
Perjantai 23.7.2021 – Lahti–Hämeenlinna 105 km
Siivosin huoneen ja lähdin. Respan nainen toivotti good luck for the road. Ajoin Hämeenkadulle Kahvila Oskariin aamiaiselle, nyt olen täällä. Paikka on viihtyisä ja aamupalapöytä runsas. Heti alkuun onnistuin pudottamaan puurotykin kannen puuron sekaan. Mieli tyyntyi, kun sain lempievästäni, karjalanpiirakoita munavoilla, ja erinomaista kahvia. Seinällä roikkuu taulu, joka kertoo Lahdessa olleen kaksitoista polkupyörää ennen vuotta 1906. Tämä tiedetään, koska polkupyörät piti rekisteröidä.
Lahden ja Hollolan välillä on noin sadan metrin demilitarisoitu vyöhyke, sen verran on matkaa kuntakylttien välillä. Pysähdyn hetkeksi ja tunnen olevani en kenenkään maalla. Pian avautuu komea näkymä Vesijärvelle ja näkyy Messilän laskettelukeskus, rinteillä kulottunut nurmi.
Hollolan kirkko on kuuluisa hyvin säilyneistä puuveistoksista.
Pysähdyn Hollolan kivikirkolla, joka on katolisella ajalla nimetty Pyhän Marian kirkoksi. Hollolan kirkko valmistui vuosina 1495–1510 ja on oletettavasti Hattulan kirkon jälkeen Hämeen kirkoista vanhin. Kansantarina kertoo, että kirkon rakensivat jättiläiset Hollo ja Martta. Kirkon asesalin maalauksista huomattavimpana pidetään sateenkaaren päällä istuvaa tuomiopäivän Kristusta, mutta minusta sympaattisin on eteläseinällä komeileva Helvetin kita.
Hollolan kirkon asehuoneen seinämaalauksia.
Hollolan Salen pihasta bongaan postilaatikon, johon sujautan kortin Kaisalle. Muistinpas! Kortti lähtee liikenteeseen vasta maanantaiaamuna. Sitä ennen olen itse perillä. Kaupasta käyn ostamassa pullollisen vissyä.
Ajelen Hämeenkoskelle metsäisten, mäkisten ja mutkaisten sorateiden kautta. Niitä on hyvä päästellä, kun on sopiva pyörä. Ostin uskollisen ratsuni eli Vievi-pyöräni keväällä 2018 reilulla kolmellasadalla eurolla. Olen ajanut pyörällä tätä reissua ennen kolme pitkää lenkkiä, karskisti arvioiden ehkä kolmisen tuhatta kilometriä. Vievi on säilynyt melko lailla ehjänä, eikä sille ole tarvinnut tehdä isompia remontteja. Pyörässä on seitsemän vaihdetta, jotka riittävät hyvin, kun ei paremmasta tiedä. Ajoasentoni on sunnuntaipyöräilijämäisen pysty, ei virtaviivainen etukeno, mutta mitäpä sitäkään muuttamaan, kun hyvin kulkee näin ja selkä pysyy ehjänä.
Ennen Hämeenkoskea ei juuri mainittavaa, paitsi että kauniin Valkjärven rannalla vastaan tulee vuonna 1890 perustettu hautausmaa ja järven pohjassa tiedetään olevan kaksi yksipuista, kolmen ja puolen metrin pituista ruuhta, joiden vieressä on puukaistaleista rakennetun metrin levyisen katiskan jäänteet.
Hämeenkoskella ajan suoraa päätä ravintola Meiramiin pizzalle, joka ei varsinaisesti ole mikään makuelämys, mutta toiminee aivan hyvin polttoaineena.
Pyöräilijän terveelliset retkieväät Hämeenkoskella.
Kyläraitilla retuperälle päästettyjen tyhjien liiketilojen puhkotut ikkunat tuijottavat minua tyhjin katsein, mutta Hämeenkosken ja Lammin väli on taas mukavaa varjoisaa metsätietä, joka vilahtaa ohi kuin makeassa unessa. Lammin kirkko on kaunis. Kirkon sisäseinään on kirjoitettu vuosiluku 1444, mutta nykytiedon mukaan kirkko on rakennettu 1510-luvulla.
Kirkossa tiedetään kuolleen jouluna 1813 – niin kutsuttuna Lammin häsyjouluna – kymmenen ihmistä, kun pudonnut kynttilä aiheutti pakokauhun. Silloin tulipaloa ei syttynyt, mutta myöhemmin huhtikuussa 1918 kirkko ja sen viereinen kellotapuli poltettiin perusteellisesti sisällissodan tiimellyksessä.
Lammin kirkko.
Kirkosta suunnistan grillille, josta tilaan kahvin ja lihapiirakan. Ystävällisellä myyjällä on röökimuijan ääni ja tiheään tatuoidut kädet. Lihis maistuu täsmälleen samalta kuin joskus kymmenen vuotta sitten kun viimeksi sellaisen olen syönyt.
Tie Lammilta Turenkiin eli seututie 292 tuntuu pitkältä ja mutkaiselta. Poikkean Kataloisten seurantalon pihaan hörppäämään vissyä. Pihaan on haudattu saksalainen aliupseeri Walter Gessner, joka oli yksi Lammin taistelussa kaatuneista kymmenestä saksalaissotilaasta. Punaiset, joita kaatui ilmeisesti 20–35, haudattiin joukkohautaan Konnarin kylään.
Seuraavan vissytauon pidän Lammin Zen Centerin edustalla, jonka liepeillä huomaan Janakkalan vaakunan ilveksellä sinisen kielen.
Turengissa pysähdyn Lyylinpuistossa sijaitsevalle kesäterassille, josta ostan kahvin, kokiksen ja laku-jäätelön ja käyn aurinkotuolille röhnöttämään. Jäätelö on valmistettu Turengissa. Huomaan olevani väsynyt. Kaisalta saan viestin, että hän odottelee Tuulin kanssa jossakin Suistamon Sähkön keikkaa.
Tie Turengista Hämeenlinnaan on hyvää pyörätietä, joka menee joutuisasti.
Juho Hakkarainen, teksti ja kuvat
Lue sarjan edellinen osa täältä ja seuraava täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Päijänteen vieriltä ja vähän muualtakin: seitsemän päivää polkupyörällä, osa 7
KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle. ”Kalmistosta löydän vahingossa geokätkön, mutta en välittömästi aloita uutta harrastusta.”
Päijänteen vieriltä ja vähän muualtakin: seitsemän päivää polkupyörällä, osa 6
KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle. ”Kiipesin kiven päälle, puhdistin kupit havunneulasista ja esitin muutaman tulevaisuuteen suuntautuneen toiveen.”
