Kotiinpaluu ja Arboretum. Kuvat: Juho Hakkarainen
KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle.
”Kalmistosta löydän vahingossa geokätkön, mutta en välittömästi aloita uutta harrastusta.”
Sarja päättyy. Lue sarjan edellinen osa täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.
* *
Sunnuntai 25.7.2021 – Sääksmäki–Tampere 65 km
Heräsin seitsemältä kurjen huutoon. Yritin nukkua hieman lisää, mutta uni ei tullut. Tässä on jo vähän viimeisen matkapäivän tuntua.
Avasin vasta eilen illalla Gott & Blandatt -karkit, jotka ostin Hämeenlinnasta, enkä edes syönyt koko pussillista kerralla! Onko minusta tulossa vanha & kohtuullinen? Aamupalaksi join pikakahvia ja söin kauraleipiä pestolla ja juustolla. Palautin avaimen toimistoon ja lähdin matkaan taas.
Luontohavaintoja: Päivöläntiellä laiska pulska sammakko loikkii tien yli. Lintuparvi muodostelee yläilmoissa kummallisia kuvioita. Perhosia, valtavasti perhosia!
Visavuoreen on Päivölästä vain lyhyt matka. Jätän pyörän parkkipaikalle ja käyn ensimmäiseksi katsomassa Kari Suomalaisen piirrokset yläkerrassa. Monet niistä ovat tuttuja ja hauskoja tai sitten niitä kohuttuja ja epäkorrekteja, mutta esillä on myös vakavampaa Karia.
Vakavampaa Kari Suomalaista. Presidentti J.K. Paasikivi kuoli 14.12.1956.
Alhaalta Visavuoren laiturilta on upeat näkymät Rauttunselälle Vanajavedelle. Pienen Tuomonsaaren edustalle vielä pienemmälle nimeämättömälle saarelle on soutanut joku porukka ottamaan aurinkoa. Kalliot kohoilevat jyrkästi ateljeelle päin.
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee ovat kokonaisuutena helposti komeimpia ja mielenkiintoisimpia paikkoja, joissa olen koskaan käynyt. Erityisen lumoavaa on katsoa Asko Ivalon filmiä Visavuoresta vuodelta 1936: melkein saattaa kuulla ihmisten puheen ja nähdä kirkkaat, loistavat värit mustavalkokuvassa. Visavuorella tuntuu upea rauhallisuus, jota edes me turistit emme onnistu häiritsemään.
Visavuoren ateljeerakennus.
Wikström suunnitteli itse ruokasalin kiinteät kalusteet, jotka on rakennettu paikan päällä.
Näkymä tähtitornista taiteilijakodin suuntaan.
Terassilla syön maittavan lohisopan. Kilpapyöräilijäporukka keltaisissa kilpa-asuissaan pitää taukoa. Kyllä osaa olla kaunis päivä. Viihtyisin Visavuorella ties kuinka pitkään, mutta jatkettava on. Sääksmäen sillalla muistelen Kärkisten siltaa, josta matka pikku hiljaa alkoi, ja päiviä, päivien tapahtumia.
Koukkaan vielä katsomaan Rapolan linnavuorta. Ajan pyörän Voipaalan taidekeskuksen pihaan komean tammen juurelle parkkiin ja kierrän linnavuorelle Barokkipuutarhan kautta.
Pyörä parkissa Voipaalan taidekeskuksen pihassa.
Kuljeksin Linnavuoren kierroksen, joka on noin puolentoista kilometrin pituinen ja esittelee opaskyltein aluetta ja sen historiaa. Poikkean polulta alas peltojen pieleen katsomaan kalmistoja. Tikka naputtelee puuta, kauempana jylisee liikenne. Kalmistosta löydän vahingossa geokätkön, mutta en välittömästi aloita uutta harrastusta.
Rapolan komeita maisemia.
Röykkiöhauta Rapolassa.
Sääksmäeltä Valkeakoskelle kulkee näppärä ja nopea pyörätie. Ennen Valkeakoskea on jollakin puhjennut pyörästä gummi, jota porukka paikkailee pyörätien täydeltä. Heille tulee kiire väistyä, kun ajan kohdalle, vaikka ei minulla mikään kiire ole päästä ohi.
Apiankadun K-Kaupasta ostan Salmiakkipommi-nimisen jäätelötuutin ja litran pullon vissyä. Pikkupojat ihmettelivät pyörääni ja etenkin sen oransseja sivulaukkuja. Muistelen, että tässä lähistöllä odotin pari kesää sitten Tampereen bussia illalla, kun olimme käyneet Rouvalan suojelualueella.
Alppikadulla on nättejä taloja, joista yhden pihassa on suuret juhlat, arvelen että rippi-. Nainen, jolla on helisevät rannekorut ja käyräsarvinen pyörä, ajaa ohitseni kahdesti – ensin Alppikadun jälkeen ja myöhemmin ennen Lempäälää. Kahdesti kuulen sen karmean helinän kuin tuulikellon kauhuelokuvissa…
Puhutteleva teksti Valkeakosken alikulkutunnelissa.
Sotavallantiellä ihmettelen ensin komeaa tiennimeä, sitten komeaa Sotavallan kartanoa. Kartanon ohi on ilmeisesti iät ja ajat kulkenut maantie, joka linjattiin uudelleen moottoritien rakentamisen yhteydessä, jolloin Sotavallantie jäi sivutieksi. Internet kertoo, että Sotavalta on aikoinaan ollut keskiaikainen yksinäistila, jonka nimi vakiintui viimeistään 1300-luvulla, ja se on edelleen huomattavan suuri maanviljelystila.
Lempäälässä näen Rollsin kyltin kaukaa ja kaartelen oitis paikalle. Pettymys on suuri, kun hampurilaisravinteli on kiinni. Ajan siis Pizzeria Picassoon ja tilaan Marjariitta-nimisen pizzan, jota ei voi sanoa aivan erinomaiseksi pizzaksi. Sen voimin jaksan kuitenkin ajella Lempäälän ja Tampereen mäkisen välin.
Tampereella kohtaan Sarankulman karmeat tiekompleksit, joiden järkyttämänä ajan kauniin Arboretumin läpi ja istuudun penkille hengittelemään. Rannoilla lojuu väkeä, kalastaja kalastaa, saunalautta seilaa, lokit kaartelevat taivaalla. Pilviä lipuu ohi. Hiekkatiellä juostaan, kävellään ja pyöräillään. Koira haukkuu. Valo kulkee vetten päällä. Istun ja kuuntelen aaltoja eikä minulla ole kiire minnekään. Katson Pyynikinharjun mäntyjä. Näsinneula törröttää vihreän metsän takaa hassusti. Aurinko on vielä korkealla Pyhäjärven yllä.
Juho Hakkarainen, teksti ja kuvat
Sarja päättyy. Lue sarjan edellinen osa täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.
Aurinko Pyhäjärven yllä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Päijänteen vieriltä ja vähän muualtakin: seitsemän päivää polkupyörällä, osa 6
KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle. ”Kiipesin kiven päälle, puhdistin kupit havunneulasista ja esitin muutaman tulevaisuuteen suuntautuneen toiveen.”
Päijänteen vieriltä ja vähän muualtakin: seitsemän päivää polkupyörällä, osa 5
KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle. ”Kyläraitilla retuperälle päästettyjen tyhjien liiketilojen puhkotut ikkunat tuijottavat minua tyhjin katsein.”
