Päijänteen vieriltä ja vähän muualtakin: seitsemän päivää polkupyörällä, osa 3

11.08.2021

Heinää Vääksyntien varrella. Kuvat: Juho Hakkarainen

KULTTUURIMATKAILU | Juho Hakkarainen hyppäsi viikoksi pyörän selkään ja polki Jyväskylältä Tampereelle.

”Villiviini kohoilee keltaisen nuorisoseurantalon seinää. Täällä sitä on varmasti tanssittu tanssit jos toisetkin.”

Lue sarjan edellinen osa täältä.

* *

Keskiviikko 21.7.2021 – Sysmä–Asikkala, 69 km

Herään 8.20 ja katan itselleni aamiaisen suureen saliin, joka on joskus ollut luokkahuone: kuppi mustaa pikakahvia, kaksi annosta pikakaurapuuroa ja omena. Kello tikittää laiskasti ja lihava kärpänen pörrää. Jostakin kuuluu kuorsausta. Vilkaisen kirjahyllyn kirjoja ja bongaan Ian Carrin kirjoittaman Miles Davis -elämäkerran. I figure if horses can eat green shit and be strong and run like motherfuckers, why shouldn’t I, totesi Davis ja ryhtyi kasvissyöjäksi.

11. Vintturin majoituksen sali joka on toiminut luokkahuoneena.

Vintturin majoituksen suuri sali on ennen toiminut luokkahuoneena.

Vintturista lähtöä tehdessäni naapurihuoneen nainen kysyy, että pitkänkö matkan aion ajaa. Kerron, että tänään Asikkalaan, lopulta Tampereelle. Toivotamme toisillemme hyvät kesät. Naisen teini-ikäinen poika kömpii huoneestaan hampaidenpesuun. Lähden ajamaan. Pihan edustalla autotallissa mies pusaa jotakin, huudan hänelle kiitos ja moi, vaikka en tiedä onko hän talon isäntä. Jokainen ihminen on kiitoksen arvoinen.

Matkalla Vintturista Sysmän keskustaan mietin lapselle nimeä. Aurinko paistaa ja ohi ajaa taas kymmenen motoristin letka. Jossakin täällä on Suvin mökki, jossa yövyin Suvin ja Veskun vieraana maaliskuussa 2014. Pihan lähellä oli röykkiöhauta, jota silloin aamulla kävin katsomassa, ja ihailin jäässä olevaa järvenselkää. Tiesin jo jotakin tästä. Se oli Sysmä-kevät, Kaisa oli käynyt helmikuussa Villa Sarkiassa Tähkän ja Tuulin kanssa, Tuuli opetteli vasta kävelemään. Olisiko tätä silloin uskonut? Olisi, vaikka monta on ollut mutkaa matkassa.

12. Sysmän maisemia

Sysmän maisemia.

Pysähdyn Korkeasaarensalmen levikkeelle ja käyn rannassa, jossa on Roskaaminen kielletty -kyltistä huolimatta muun muassa nuuskattu ja tupakoitu näyttävästi. Vene lojuu järvellä, aallot liplattavat, aurinko kultaa järvenselkää. Lippalakkiin ja toppatakkiin sonnustautunut veneilijä laskee sinisiä rapumertoja veteen. Ravustuskausi käynnistyy tänään, 21. heinäkuuta, mutta vasta kello 12, ja nyt tulee kello vasta 11. Todistan siis rikosta. Tai ehkä ravut tajuavat mennä mertaan vasta kellon lyötyä 12.

Särkilahdessa pysähdyn katsomaan Olavi Virran muistoreliefiä, joka löytyy nuorisoseurantalon pihalta. Virta syntyi siis täällä, Särkilahden kylässä, Riuttalan torpassa 27. helmikuuta 1915. Muistoreliefin kivi on uljaan, runsaskäpyisen kuusen alla. Villiviini kohoilee keltaisen nuorisoseurantalon seinää. Täällä sitä on varmasti tanssittu tanssit jos toisetkin. Tien toisella puolella pysyy vaivoin pystyssä aavemainen mörskä, jonka seinien kelta on harmaantunut aikapäiviä sitten. Mikäköhän on sen talon tarina?

13. Olavi Virran muistomerkki

Olavi Virran muistomerkki.

Havaintoja tieliikenteestä: paljon näkyy asuntoautoja ja -vaunuja sekä moottoripyöriä, lomaliikennettä siis, mutta harmillisen vähän polkupyöräilijöitä.

Aakeiden laakeiden peltomaisemien ohi saavun Sysmän keskustaan. En käy kirkossa enkä Ohrasaaressa, joka oli tärkeä paikka Sysmä-keväänä seitsemän vuotta sitten. Ajan kyläraitin ohi Marinaan muikuille. Pyörää pysäköidessäni kuulen sellain-sanan ja tiedän olevani Päijät-Hämeessä. Kaisalta saapuu viesti, että taas on Juhon nimipäivä ortodoksisessa kalenterissa. Taas! Olivat käyneet Tähkän kanssa koronatestissä. Toivottavasti tulos on nega.

Asetun terassille, johon Majutvesi kimaltelee komeasti. Päijännettähän sekin on. Muikut tulevat pöytään nopeasti ja menevät mahaan nopeasti.

14a. Marinan muikut

Marinan muikut.

Käyn katsomassa Villa Sarkiaa, vanhaa tuttua taloa, jossa asuin helmi-maaliskuun 2014, join Kusmi-teetä ja katsoin Fassbinderin elokuvia. Vähän kai kirjoitinkin. Napsin kuvia Sarkiasta ja teatteritalosta, jonka ikkunassa näin kummituksen eräänä kummallisena iltana. Muistoja tulvii, enimmäkseen hyviä, mutta sisälle Sarkiaan en tohdi. Liekö talo edes asuttu just nyt.

15. Villa Sarkia

Villa Sarkia Sysmässä.

Matka-baari on suurempi kuin muistin. Helmikuussa 2014 katsoin täällä Sotšin olympialaisten hiihtoja. Se vuosiko se oli, kun alkoi Krimin miehitys? Tarjoilija puhuu minulle kuin vanhalle tutulle: jopa se vaihtui keli, terassilla jo paleltaa! Niin se vaihtelee, totean, enkä osaa vastustaa tarjolla olevaa tiikerikakkua. Ilahdun, kun jukeboksista ryhtyy soimaan Ovat muistojemme lehdet kuolleet. Hesari kertoo Perussuomalaisten valmistautuvan hallitusvastuuseen, Purra on kasvissyöjä ja hänellä on mökki Kanta-Hämeessä. Niinistön Sauli on tavannut Spike Leen ja Kasper Pääkkösen Mäntyniemessä.

16. Matka Baarissa aika on pysähtynyt

Matka-baarissa aika on pysähtynyt.

Käyn K-Kaupassa vaihtamassa tyhjän vissypullon täyteen. Osaan heti suunnistaa juomahyllylle, josta Sysmä-aikana ostin Keisarin Kellari-oluet. Villa Sarkian kellarisaunassa oli erinomaiset löylyt. Nyt ostan vissyn lisäksi Asikkalaan tuliaisiksi paketin pannu-Presidenttiä.

Pistäydyn vielä Sysmän Wanhalla Paloasemalla, jossa tarjolla on kuvakulmia sysmäläis-hartolalaiseen ite-taiteen kenttään.

17b Ite näyttelyss

Ite-taidetta.

Sysmäntie vaihtuu pian Vääksyntieksi. Siitä käännyn hiekkaiselle Otamontielle, jossa vastaan tulee kaunis Otamon hautausmaa, joka kyltin mukaan perustettiin vuonna 1890. Italialaistyyppisen siunauskappelin on piirtänyt näemmä arkkitehti Väinämö Killinen.

Mäntykankaan tuoksusta muistuu mieleen suopursun tuoksu ja siitä bensiinin tuoksu: siinäpä eräitä lempituoksujani. Kun ajoimme viikonloppuna Hailuotoon, poimi Kaisa Valkeisjärven rannalta Lestijärveltä suopursuja matkailuautoon. Siitä ei ole edes täyttä viikkoa, mutta jo nyt se on tekeytynyt muistoksi.

Seututie 314, joka yhdessä aiemmin mainittujen seututeiden 610 ja 612 kanssa muodostaa Päijänteen saaristotien, on 35 kilometrin pituinen ja johtaa Sysmästä Pulkkilanharjun kautta Asikkalaan. Maisema vaihtelee, tie ylittää useita saaria, ja niin letkeää on ajella, että tuumin jo, milloin letkeys loppuu ja alkaa päättymätön ylämäki.

19. Käkisalmen maisemia Pulkkilanharjulla

Käkisalmen maisemia Pulkkilanharjulla.

Pyöräillessä jos missä saa tottua siihen, että alamäen jälkeen tulee aina ylämäki ja vain se on pysyvää, että tuuli on aina vastainen. Kävelyn filosofiasta on kirjoiteltu paljon, mutta pyöräilyn filosofiasta kai vähemmän. Pyöräily ei ole hallittua kaatumista, vaan jotakin aivan muuta: jalat tekevät loputonta ympyrää, tuhansia ja taas tuhansia kertoja, ja pyörät pyörivät. Samalla istuu ajaja paikallaan, ylävartalo ei tee mitään, ellei nyt silloin tällöin vähän vaihdeta vaihda tai jarruta. Ajellessa ehtii ajatella monta joutavaa ajatusta. Samalla voi vaikka laulaa tai viheltää. Kädet ovat vapaina, tai ainakin toinen niistä, joten syödäkin voi samalla.

Nukkumista pyörän selässä ei voi suositella, vaikka joskus on meinannut niinkin käydä. Malttia pitää olla: pitkät ylämäet ovat hermoja raastavaa ja hidasta nitkutusta, mutta niiden vaivat kuittautuvat alamäissä, joissa tuntee hetken olevansa vapaa. Parasta olisi päästä tilaan, jossa on aina perillä ja matkanteko päämäärä, mutta tätä on vaikea muistaa, jos on sattunut ajamaan kaksikymmentä kilometriä harhaan, yöpaikkaan on vielä useamman tunnin ajo ja voimat tuntuvat loppuvan. Aina niitä jostakin löytyy, voimia, kun vain muistaa laulaa ja viheltää.

Jossakin Salonniemen levikkeellä pysähdyn pissalle. Näkyy Auhjärven Joenlahti, toisella puolella tietä avautuu Pilkanselkä. Kömmin pusikkoon mahdollisimman huomaamattomasti, mutta vesiä laskiessani ymmärrän, että ylläni on matkapyöräilijän virkapuku: oranssi pyöräilykypärä ja huomioliivi.

Pian sujahdan pyöräni kanssa Päijänteen kansallispuiston sisään. Autotien vieressä lähellä rantaa kulkee mukava hiekkapolku, vasemmalla kimaltelee kultainen Päijänne. Pysäytän pyöräni Pulkkilanharjun kioskille, joka on omituinen lasikoppi Päijänteen kansallispuiston levähdyspaikalla. Pidän pitkän tauon, sillä Hannan mökille, jossa vietän seuraavan yöni, on vain lyhyt matka, eikä siellä ole vielä ketään paikalla. Täällä näkyy sentään muitakin pyöräilijöitä.

Parkkiksella lapsi yrittää saada isänsä huomion kertomalla, että on juonut vettä viimeksi aamulla, mutta iskää ei kiinnosta. Kaisa viestittelee, että äitiyspakkaus on saapunut postiin. Pulkkilanharju on komea ja tuulinen.

20. Pulkkilanharjun kioski

Pulkkilanharjun kioski.

Nyt olen Hannan mökillä, joka sijaitsee Asikkalan kirkonkylän ja Vääksyn välillä. Löysin perille. Viimeksi olin täällä toukokuussa 2004, olipa kovin eri aikaa sekin! Pihaan ajettuani oli todettava matkan ensimmäisen merkittävä tappio: ruma mutta rakas verkkatakkini, joka minulla oli tallessa vielä Pulkkilanharjun parkkipaikalla, oli pudonnut kyydistä!

Lisää draamaa seuraa: pian tuo talon 11-vuotias Liisa-koira rannasta hampaissaan sorsanpoikasen ja sylkäisee sen nurmelle ihmettelemään tapahtunutta. Kiirehdimme tarkistamaan, onko lintu kuinka pahasti loukkaantunut koiran käsittelyssä. Ainakin se on vahvasti elossa. Neuvokkaasti Hanna vie hätääntyneen poikasen rantaan emonsa luokse. Pentu lähtee uimaan. Ehkä siitä on vielä eläjäksi.

Nyt hyppivät Hanna ja Tarmo trampoliinilla, minä kirjoitan tätä alakerran huoneessa, jossa nukun yöni.

Juho Hakkarainen, teksti ja kuvat

Lue sarjan edellinen osa täältä ja seuraava täältä. Sarjan alkuun pääset täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua