KUVATAIDE | Marja Pirilä tunnetaan hyvin upeista camera obscura -teoksistaan, joita hän on tehnyt 1990-luvulta lähtien. Reilu vuosi sitten tamperelainen valokuvataiteilija joutui äkkiarvaamatta paitsi koronakuplaan myös leukemiakuplaan.
Artikkelit
Marginaalinen popmusiikki tänään #5: Rock on pysäyttämätön voima – Jess And the Ancient Ones ja luokkaretki ilman huoltajaa
MUSIIKKI | Viime vuonna kymmenen vuotta täyttänyt Jess And the Ancient Ones julkaisee toukokuussa levyn ja pohtii muun muassa kitararockin tulevaisuutta.
Sattumia sarjakuvahyllystä #39: Reetta Niemensivu – Lempi ja rakkaus
SARJAKUVA | Nostalgisen kauniin rakkausdraaman kuvakerronnassa on lämmintä taikaa. Tarinan traagisimpiakin käänteitä katsellaan lempeän kaihomielen sävyttämien linssien läpi.
Näsinneula suljetaan liki kahdeksi vuodeksi yleisöltä – näkötornin runkoon tulee pohjoismaisten sisämaakaupunkien pisin proosamuraali
APRILLIPILA | Volter Kilven Alastalon salissa toteutetaan 90-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kunnianhimoisena proosamuraalina, jonka peittää Tampereella sijaitsevan Näsinneula-näkötornin koko rungon.
Riittääkö Prinsessa Pikkiriikin maailmanvalloituksessa vielä potkua?
ARVOSTELU | Hannele Lampelan ja Ninka Reitun räväkkä Prinsessa Pikkiriikki on ilahduttanut lukijoita vuodesta 2016 lähtien. Hahmo tuntuu kesyyntyvän kasvaessaan.
Voiko kaunis nainen olla roskaväkeä? Ainakin hän on erityinen, mietti Monika Helfer ja kirjoitti bestsellerin isoäidistään
KIRJALLISUUS | Ylöjärveläisen Huippu-kustantamon kääntäjä ja omistaja Anne Kilpi etsii kirjatimantteja saksankielisiltä alueilta. Pienkustantajalle koronavuosi oli onnekas.





