Tuija Halttunen. Kuva: Reetta Muranen
HENKILÖ | Locarnon elokuvajuhlilla palkittu Näin pilvet kuolevat kertoo Hannele Korhosesta, joka yrittää luoda sadetta Arabiemiraattien rutikuivalle aavikolle. Elokuva ei syntynyt helpolla ja vei ohjaajaltaan yli neljä vuotta.
Irmeli Heliö
Ohjaaja Tuija Halttunen kuuli radiosta tiedeohjelman, jossa kerrottiin ilmastotutkija Hannele Korhosesta ja 1,5 miljoonan dollarin apurahasta, joka myönnettiin tutkimukseen, miten saada pilvet satamaan rutikuivalla aavikolla. Scifi-ihmisenä Halttunen soitti saman tien tutkijalle ja sopi tapaamisen.
– Minua kiinnosti tehdä scifi-dokkari, ja toisaalta näin siinä mahdollisuuden pohtia eettisiä kysymyksiä: etiikkaa, valtaa ja valtasuhteita. Ne mut sytytti.
– Vilpittömästi yritän kertoa tarinan, joka näyttää minun ajatuksiani ja yhden näkökulman. Sen verran voin sanoa, etten ole demagogi, joka pystyy antamaan vastauksia. Toivoisin ihan järjettömästi, että kun ihmiset katsovat elokuvan, he saisivat siitä itselleen siemeniä, joiden avulla ajatella, miten he toimivat maailmassa, miten heidän valintansa ja kunnianhimonsa vaikuttavat ja onko se oikein.
* *
Tieteen rahoittaminen on iso kysymys
Näin pilvet kuolevat (ensi-ilta 10.9.2021) on dokumentti ihmisen arvoista, vallasta ja tahdosta leikkiä jumalaa. Kehystarina tapahtuu tietenkin tieteen maailmassa. Elokuva ei siinä mielessä ole tarina ”näin tehdään sadetta”.
Halttusen yhteistyö Hannele Korhosen kanssa oli antoisaa ja myös haastavaa. Dokumentin ohjaajan oli välillä haasteellista saada kerrottua kokonaisen ihmisen tarina, koska päähenkilö halusi tarkasti piirtää rajat, mitä hän haluaa kertoa itsestään.
– Toivoisinkin, että kun elokuvasta keskustellaan, mennään tieteen rahoittamiseen, joka on todella iso kysymys. Suomen valtio on pienentänyt tieteen ja tutkimuksen määrärahoja. Hannelekin on huippututkija ja meiltä kuitenkin ostetaan ulkomaista tutkimusta. Onko siinä jotain mitä pitäisi miettiä?
Elokuvan tekemisen kannalta hankaluuksia aiheutti rahoituksen kerääminen. Siihen kului ensimmäinen vuosi siitä, kun päätös elokuvan tekemisestä oli tehty. Lupien hakeminen Arabiemiraateissa vaati sekin oman byrokraattisen aikansa. Kuvaamaan työryhmä pääsi vasta projektin alkamisen jälkeen, mikä ei elokuvan kerronnallisuuden kannalta ollut helpoin tie.
– Oli ohjaajana helpottavaa, kun Hannele on tuhat kertaa älykkäämpi kuin minä. Hänellä leikkaa niin nopeasti, että hän tiesi aina, miksi haluan jonkun kuvan tai jonkun kohtauksen. Häntä piti ohjata aika avoimesti; niin tuo kuvahan otetaan, kun haluat tämmöistä ja tämmöistä.
Kuva: Ville Hakonen / Wacky Tie Films
Itse kuvaamisessa hankaluuksia aiheutti Arabiemiraattien byrokratia ja lainsäädäntö. Kuvauksissa työryhmän mukana oli aina fikseri, jonka tehtävä oli auttaa ja opastaa kuvauspaikkojen löytämisessä ja myös katsoa, että noudatetaan lakia. Käytännössä se tarkoitti, että fikseri tarkisti lähes aina kuvakulmat, kuvaussuunnat ja rajaukset.
– Välillä oli aivan turhauttavaa ulkokuvauksissa, aina siellä oli joku sotilastukikohta tai jotain muuta kuvassa. Muistan eräänkin tilanteen, kun piti kuvata auringonlaskua ja kuvaaja oli jo katsonut suunnan. Sitten kolme eri tyyppiä käy katsomassa ja sanoo, ettei onnistu. kuvaaja hermostuu ja sanoo, että ei saatana, me ei kuvata mitään. Mutta saatiin me sekin kohtaus johonkin suuntaan kuvattua.
Sikäläiset ihmiset olivat Halttusen mukaan mukavia, paitsi salainen poliisi, johon jouduttiin pari kertaa tutustumaan. Positiivisena yllätyksenä Halttunen koki rahoittajien avuliaisuuden. Moni tilanne ja kohtaus olisi jäänyt kuvaamatta, jolleivät he olisi vilpittömästi auttaneet elokuvan toteutumisessa. Apua tarvittiin, että seminaareissa ja tehtaassa oli mahdollista kuvata.
Ilmastotutkija Hannele Korhonen. Kuva: Ville Hakonen / Wacky Tie Films
Locarno – unelman toteutuminen
Ilmastotutkija Hannelle Korhosen sadehanketta Arabiemiraateissa seuraava dokumentti Näin pilvet kuolevat oli osa Locarnon elokuvajuhlien ohjelmistoa.
Halttunen pääsi työryhmineen paikan päälle esittelemään elokuvaansa sadoille katsojille ja vastaanottamaan festivaalin Premio Zonta Club Locarno -palkinnon. Palkinto myönnetään erityistä yhteiskunnallista ja eettistä arvoa kantavalle elokuvalle.
Tuomaristo kehui elokuvan poeettista lähestymistapaa, upeaa kuvausta ja leikkausta sekä ajankohtaista ilmastoaihetta. Dokumentin kehuttiin herättävän kysymyksiä kunnianhimon, tieteellisen tutkimuksen ja luonnon hallinnan eettisyydestä.
– Locarno oli ihana. Mun unelmani oli päästä a-luokan festivaaleille, ja kun sinne tuli kutsu, niin sehän oli unelman toteutuma. Mutta kukahan se on sanonut, että varo mitä toivot, se saattaa toteutua.
– Sitten kun sinne menee ja on ensimmäisen kerran teatterissa yleisön kanssa, se on ihanaa. Kaikki varmaan ymmärtää, että sitä on ihan sekaisin, kun sitä elokuvaa on tehnyt neljä vuotta ja leikannutkin 3–4 kuukautta. Sitä on miettinyt, onko se viihdyttävä, ymmärtääkö sitä kukaan.
Entä mitä seuraavaksi?
– En tiedä. Mulla on kyllä aiheita, joita olen pyöritellyt ja tutkinut, mutta kun ne on alkuvaiheessa, niistä ei halua puhua. Joka toinen päivä ajattelen, että tämä elokuva vei mut niin alas, että jaksanko enää ikinä. Toisaalta taas joka toinen päivä ajattelen, että leffan tekeminen vaan on niin hienoa. En tiedä teenkö enää mitään, toivottavasti. Pitää ottaa happea ja palautua tähtipölystä.
Näin pilvet kuolevat elokuvateattereissa 10.9.2021. Lue elokuvan arvio täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kirjailijan täytyy kuvitella ikäviä ja ahdistaviakin asioita, jotta niille voitaisiin tehdä jotakin
KOLUMNI | Jos Civil War -elokuva saa jotain ajattelemaan, niin maailmanloppuelokuvia, draamoja kuvitellusta ydinsodasta. Niille oli kylmän sodan aikoina kysyntää.
Oppenheimer lähti Oscar-kisaan ennakkosuosikkina, vaikka ehdolla oli parempiakin elokuvia
ELOKUVA | Nyt on aika veikata Oscareita! Parhaan elokuvan Oscarista kilpailee yhdeksän elokuvaa – mitä palkintoja ehdokkaille on luvassa ja mikä elokuva lopulta vie voiton?
