Teatteri | Päivi Röppänen | Ensimmäisessä Monttu auki -illassa olivat kaikki esitystapahtuman palikat kasassa: näyttämö, joku joka näyttelee ja joku joka katsoo. Taide voi syntyä.
Artikkelit
Outoa metallia, rituaaleja ja teollisuuskolinaa – Blowup on yksi Suomen kiinnostavimmista festareista
Musiikki | Samuli Huttunen | Helsinkiläisellä Blowup-festivaalilla voi kulkea perinteiseltä hevikeikalta rituaalimusiikin maailmaan ja sieltä barbaariseen death metal -myrskyyn.
Minna Leinonen kaipaa konsertteihin aikamme musiikkia ja kannustaa nuoria naisia säveltäjiksi
Kuukauden säveltäjä | Kikka Holmberg | ”Jos yleisö ei totu kuulemaan uutta musiikkia, sillä ei ole mahdollisuutta pysyä kehityksen mukana. Oman ajan ilmaisu tuntuu silloin vieraalta.”
Tampereen Työväen Teatterin Juhannustanssien lavastus kertoo omaa tarinaansa – sen on luonut Janne Vasama
Henkilö | Marja Aaltio | Tee se itse -juhannus nousee TTT:n suurelle näyttämölle. Lavastaja Janne Vasama päivittää Hannu Salaman Juhannustanssien näyttämökuvan tähän vuoteen.
Kulttuuripotretit #10: J.K. Ihalainen
Kulttuuripotretit-sarjassa nähdään Simo Ollilan kuvia satunnaisista kulttuurin tekijöistä. Miksi? No, kaikkihan ovat valokuvaajia.
Valokuvataiteilija Aapo Huhta on Vuoden nuori taiteilija 2020 – ”En tiedä, mihin olen menossa”
Kuvataide | Kaarina Lehtisalo | Aapo Huhdan taiteellinen luomistyö lähtee liikkeelle eksymisestä, sattumanvaraisuudesta. Valokuvakirja on helsinkiläiselle valokuvan rakkain muoto.