ELOKUVA | The Florida Projectissa Yhdysvaltain vähäosaiset päätyvät elämään yhden tähden floridalaismotelleihin. Sean Bakerin ohjaamaan elokuvaan tuovat todellisuuden tuntua lapsinäyttelijät, jotka leikkivät ja painivat kamerasta välittämättä.
Artikkelit
Teatterimuistoja #2: Tuija Ernamo
HENKILÖT | Kulttuuritoimituksen uusi videosarja Teatterimuistoja esittelee tunnetun tamperelaisen teatterikasvon joka sunnuntaiaamu yli puolen vuoden ajan. Tuija Ernamo kertoo, että Sisko ja sen veli on parasta, mitä hän on urallaan kokenut.
Uljas menneisyys, tulevaisuus hämärän peitossa: talouden kylmät lait ovat nitistämässä painetun sanomalehden
MUSEOT | Sanomalehteen voi yhä kääriä silakat. Tablettikoneeseen ei. Postimuseo Tampereen Vapriikissa on toteuttanut Aamukahvi ja tuore lehti -näyttelyn yhteistyössä Postin, Päivälehden museon ja mediamuseo Rupriikin kanssa.
Sattumia sarjakuvahyllystä #47: Barry Windsor-Smith – Monsters
SARJAKUVA | Eeppisen intensiivinen hirviödraama ällistyttää taidokkaalla kuvakerronnallaan ja hämmentää sekoittamalla epäkeskoja tarina-aineksia keskenään. Raskas paketti koukuttavaa haahuilua ja mustavalkoisen tussipiirroksen juhlaa.
Mikä sai Antti Sepän ja Lasse Pöystin itkemään saman päivän aikana? Katso kooste Näyttämön nestorit muistelevat -tilaisuudesta
TEATTERI | Kun näyttämön nestorit muistelivat sunnuntaina Tampereen Komediateatterilta, kyynelkanavista irtosivat tulpat. Katso tästä jutusta tapahtuman huippuhetket.
Tampereen Teatterimuseo -hankkeen tilaisuus herätti eloon lavan koskettavimmat muistot Komediateatterilla – katso tallenne tästä
TEATTERI | Näyttämön nestorit muistelivat uransa säväyttävimpiä minuutteja Tampereen Komediateatterilla sunnuntaina 15.8.2021. Pääset kuuntelemaan Tuija Vuolteen, Seppo Mäen ja muiden muistoja tästä jutusta löytyvästä linkistä.





