PÄÄTOIMITTAJALTA | Kulttuuritoimituksen syyskausi on alkanut iloisissa merkeissä. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto myönsi tunnustuspalkinnon ja tekijätiimi vahvistui. Lukijoitakin on riittänyt!
Artikkelit
50 erinomaista dokumenttielokuvaa Areenassa – Osa 1/3: Hobbyhorse Revolutionista Pölynimurikauppiaisiin
TELEVISIO | Kokosimme 95-vuotiaan Ylen kunniaksi yhteen Areenan dokumenttitarjonnan parhaimmiston. Kolmiosaisen juttusarjan avausosassa esitellään seitsemäntoista kotimaista dokkarihelmeä.
Tiivis ja puhutteleva matka taidehistoriaan – Royal Salute esittelee Turussa Tukholman Nationalmuseumin helmiä
KUVATAIDE | Tukholman Nationalmuseumin kokoelmissa on noin 700 000 taide-esinettä. Nyt pieni siivu tuosta valtavasta kokoelmasta on saatu Turun taidemuseoon.
Jason, Emilia, Mimosa ja muut – Camilla Mickwitzin eloisat lapsihahmot vierailevat Muumimuseossa
MUSEOT | Camilla Mickwitzin yksi luomus on jokaiselle suomalaiselle tuttu: Pikku Kakkosen tunnus on hänen tekemänsä. Mutta etenkin 1980-luvun lapset ja lapsiperheet viettivät aikaa Mickwitzin kuvakirjojen ja animaatioiden parissa.
Aikaansa edellä olleen punk-ikonin ja äidin tarina – Poly Styrene -dokumentti I Am a Cliché Yle Areenassa
VIIKON DOKUMENTTI | I Am a Cliché katsoo kohdettaan niin Poly Styrene -nimellä tunnetun muusikon, yksityishenkilö Marinne Elliot-Saidin kuin tämän tyttären Celeste Bellin kautta. Elokuva käsittelee identiteettiä, luovuutta ja mielen sairautta sekä äidin ja tyttären välistä vaikeaa suhdetta.
Kirpeä muistutus nykyajalle – arviossa Pumingin kymmenen häränpaimennuskuvaa
KIRJAT | Pertti Niemisen jälkeen ei kiinan kielestä ole Suomessa juuri ollut kääntäjiä. Tero Tähtinen kohentanut tilannetta ja kääntänyt jo useita kiinalaisia klassikoita, erityisesti runoutta.





