HENKILÖ | Kulttuuritoimitus tapasi Tampereen Teatterin lämpiössä Ville Majamaan, joka on joutunut omaksumaan mestarietsivän roolin varsin lyhyellä varoitusajalla.
Artikkelit
Nyt kaikki leikkimään runoilla – Kirsi Kunnas -juhlavuosi muistuttaa sanojen ilosta
TEEMAVUOSI | Kirsi Kunnas -juhlavuosi muistuttaa, että sanoilla saa tehdä kaikkea hauskaa ja kirjoittaa myös oman runon. Runoilijan syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta.
J.R.R. Tolkienin fantasiaklassikko Taru Sormusten herrasta nähdään syksyllä 2024 Tampereella
TEATTERI | Keski-Maa kutsuu ensi vuoden elokuussa. Tampereen Teatterin johtaja Mikko Kanninen ohjaa ja Tuomas Kantelinen säveltää Tampere-talossa koettavan seikkailun.
Suuri päivä kuvin – ehdokkuus Suomen Kulttuurigaalassa on Kulttuuritoimitukselle iso asia
KUVAKOOSTE | Kulttuuritoimitus on yhdeksän muun hienon ehdokkaan lisäksi ehdolla Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa, jonka Yle TV1 televisioi suorana lähetyksenä marraskuun lopulla.
Siltoja nykypäivään ja tulevaisuuteen – Kansallisbaletin Messa da Requiem koskettaa
BALETTI | Messa da Requiem onnistuu välittämään suuria tunteita, hienoa tanssia ja upeaa oopperaa tavalla, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Koko perheen musiikkinäytelmä Merimonsterit sukeltaa syvälle meren arvoituksiin
TEATTERI | Fyysisen teatterin taiturit Marc Gassot ja Anna Kuusamo vievät lastenteatterin uudelle tasolle Tampereen Työväen Teatterin esityksessä.





