Kuva: Toni Härkänen

Naisen elämästä ovat kautta historian päättäneet enimmäkseen muut kuin nainen itse. Nainen on ollut vaihdon väline, ison talon tyttärenä kosijalle ankkuri parempaan elämään – muistetaan nyt Niskavuoren vahvat naiset, lapsentekokone miehisten halujen tyydyttäjänä, trofee ikääntyneelle herralle, prostituoitu pakon sanelemana, pakolainen lapsikatraan kanssa maksamassa välittäjälle kaikki säästönsä kuljetuksesta, seksiorja, rahaa tuova silvottu silpojalle, myötäjäisillä myytävä isälleen.

Japanissa naisen turvaksi ja kulttuuriksi kehittyi 1750-luvulta eristetyssä maassa geisha-järjestelmä, jossa nainen pääsi jalostamaan seuralaisen ja sivistyneen viihdyttäjän kykyjään.

Hän sai oppia musiikissa, kuvataiteissa ja runoudessa, teeseremoniassa ja perinnetanssissa.

Seksipalvelut eivät kuuluneet geishan työnkuvaan tai koulutukseen.

* *

Cio-Cio San Giacomo Puccinin oopperassa Madama Butterfly on ehkä maailman tunnetuin geisha. Hän päätyy amerikkalaisen upseerin vaimoksi silkkaa rakkauttaan kauppamies ja upseeri Pinkertonille.

Söpö teini on huvitus ennen varsinaista liittoa amerikkalaisen mielitietyn kanssa – liitonhan voi eksoottisella saarella ostaa.

Butterfly haaveilee Amerikan ihmemaasta, jossa on kauneutta, korkeita taloja, lempeämpi jumala ja vapautta. Hänellä on seikkailunhalua ja rakkaudenkaipuu. Rajaton luottamus kuuluu myös haavekarttaan.

Ja kuten biologiaan kuuluu, nainen kantaa ja vaalii suhteen hedelmän. Mies voi autuaan tietämättömänä levittää matkamuistonsa puoleen maailmaan.

Pinkertonin asenteessa elämään ja omaisuuteen on paljon Amerikan nykyistä presidenttiä.

Hän voi ostaa rakkauden ja omistaa sen haluamansa ajan, kuten talot ja tavarat. Hänen on laki.

Madama Butterfly oopperan visuaalisuus on pelkistettyä ja tyylikästä. Kuva: Toni Härkänen

* *

Henry Akinan ohjaus on vuodelta 2009. Sen visualisointi on lavatyön ydin. Madama Butterfly on jatkoa Savonlinnan Oopperajuhlien lukuisille kierrätysoopperoille. Kas, se talous.

Koska päähenkilöitä on käytännössä vain kolme, kamarioopperan henkilöohjaus on sovitettava lähes neljäkymmentä metriä leveälle näyttämölle.

Lavastuksen ratkaisut ovat toimivia. Japanilainen liikkuvaseinäinen talo on kaiken keskiössä. Valkeat paneelit keskittävät katseen.

Butterfly-geishaa suojaavat ninjat asettuvat muodostelmiin osana lavastusta. He myös kantavat suuria punaisia ja valkoisia paperilyhtyjä, joilla lavan ilme muuttuu unenomaiseksi.

Pinkertonin laiva on pieni kannettava purjelaiva, valaistu lelu. Sekin kuvaa hyvin Cio-Cio Sanin turhaa odotusta ja Pinkertonin ylimielistä asennetta.

Butterflyn itsemurha heijastuu kuin kirjoitusmerkkeinä suorakulmaiselle kankaalle, käden varjon kurottaessa taivaisiin.

Anne Namban puvustus liikkuu epookissa. Geishojen asut ovat kuten kuuluu, ninjat tummissaan tatuoiduin käsivarsin, naittajat, kosijat ja vallankäyttäjät perinneasuissaan, koomisilta vivahtaen vasten Yhdysvaltain valtaa kävelypuvuissaan ja upseeria kultanapein kaksirivisessään.

Dean Shibuyan visuaalisuus on ehjä ja tukee draaman tragiikkaa.

Riikka Räsänen on tyynesti kirkastanut Akinan ohjauksen ydinsanoman: Cio-Cio Sanin lapsenomaisen ihastuksen, luottamuksen ja rakkauden taittumisen syvään epätoivoon.

Ilkka Paloniemen valosuunnittelussa on kaikki kohdallaan, kohdennukset, sfäärin rajaus, värimaailma.

Cio-Cio San valmistautuu kohtaloonsa. Kuva: Toni Härkänen.

* *

Sopraano Silja Aalto nimiroolissa tekee debyyttinsä häikäisevällä varmuudella. Äänessä on sitä jotakin, suuruutta, omaperäisyyttä, pitkien linjojen sietoa, itsevarmuutta.

Aalto tekee pitkin kolmen tunnin oopperaa valtavan yhtenäisen työn. Ja selvästi nauttii esiintymisestä.

Cio-Cio Sanin persoona nousee yli tekniikan. Aalto on myös erinomainen näyttelijä. Hän ja palvelija Suzukin roolin elävä Emilia Rukavina ovat kiistatta kakkosmiehityksen tähtiä.

Suzuki tahtoisi luottaa emäntänsä lailla Pinkertonin paluuseen, mutta hän tuntee tämän kuviotanssin paremmin. Amerikkalaisilla on aina muuta mielessä.

David Astorga Pinkertonina on astetta rempseämpi kuin Anthony Ciaramitaro, jonka tenoria kuultiin ensi-illassa ja kenraalissa, jonka pääsin seuraamaan.

Ciaramitaro on aito, vilpittömän laajan bel canton taitaja, Astorgan vahvuus on näytteleminen.

Tommi Hakala konsuli Sharplesina ilmaisee vivahteikkaasti puun ja kuoren välissä oloaan. Hakalan ääni on luotu sellaiselle valtavalle lavalle kuin Olavinlinnassa on.

Sharples (Tommi Hakala) koettaa kuunnella Cio-Cio Sanin epätoivoa (Silja Aalto). Kuva: Toni Härkänen

Tuomas Miettola naittaja Gorona kieppuu hovinarrin tapaan välittämässä mielipiteitään sinne ja tänne. Miettolasta on vahvistunut parissa vuodessa ilmeikäs ja äänellisesti kiinteäsointinen, erittäin kiinnostava lavapersoona.

Veikko Vallinoja tiukkana Yamadori-kosijana tahtoisi niin kovasti, mutta takoo turhaan Cio-Cio Sanin ovea.

Bonzon tuomitsevassa, mystis-uskonnollisessa uhossa pitää olla hulluutta ja paloa. Ensi-illan Henri Uusitalo osui tässä nappiin, tiistain esityksen Marcel Slakonja otti roolin huomattavasti kevyemmin.

Kapellimestari Giorgio Morandille Puccini lienee jokapäiväistä leipää. No mutta olihan tämä soiton juhlaa. Oopperajuhlaorkesteri venyi ja tunteili solistien tukena. Ihastuttavaa laveutta ja täsmällisyyttä erityisesti Puccinin niin suosimilta matalilta jousilta, puupuhaltimilta ja vaskilta.

Sinänsä Puccinin musiikki on tässä mukavaa arpomista kahden kulttuurin perinne- ja kansallislaulujen välillä. On sakuraa, pentatoniikkaa, Amerikan kansallislaulua ja marsseja, vähän kuin Puccini olisi säveltänyt tv-sarjaan taustoja ja siltoja.

Madame Butterflyn juoni on liian ennalta-arvattava, valitteli puolisoni. Mutta kukapa meistä ei olisi seurannut tuttunsa tai ystävänsä maaniselta tuntuvaa sortumista samoihin virheisiin. Elämä on välillä tätä, uskon ja intohimon vuoristorataa. Sen Madama Butterfly -ooppera täydesti kuvaa.

Saksalainen apukatsoja, ensimmäistä kertaa linnassa oopperan nähnyt, ihasteli puolestaan Olavinlinnan akustiikkaa, Aallon täyttä suoritusta ja jälkipuoliskon voimaa ja vahvaa visuaalisuutta.

Itse vain nautin.

Lähetin Japanissa asuvalle siskontyttärelle kuvan takafondista, jossa oli japanilaista kirjoitusta.

Vastausta odotellen.

Anne Välinoro

Kakkosmiehitys sai runsaat aplodit ja bravo-huudot oopperajuhlayleisöltä. Kuva: Anne Välinoro

Giacomo Puccini: Madama Butterfly

• Kapellimestari Pier Giorgio Morandi
• Ohjaaja Riikka Räsänen (ohjaus Henry Akinan pohjalta)
• Lavastussuunnittelija Dean Shibuya
• Pukusuunnittelija Anne Namba
• Valaistussuunnittelija Ilkka Paloniemi
• Kuoron valmennus Jan Schweiger
• Savonlinnan Oopperajuhlakuoro
• Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteri

Esitykset Olavinlinnassa Savonlinnan Oopperajuhlilla 4.–23.7.2026. Esityskalenteriin täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua