Amsterdamin Rijksmuseum ja Museumplein. Kuva: Mikko Saari

1

Amsterdam on ihastuttava kaupunki. Edellisen kerran olin täällä 2017, joten nyt oli mukava käydä uudestaan. Majoituimme jälleen kerran Museumpleinin läheisyyteen, nyt vastapäätä edellisen kerran hotelliamme. Se oli vaihtanut omistajaa ja nimeä ja olisimme itse asiassa majoittuneet siihen, mikäli hotellin varausjärjestelmä ei olisi ollut rikki.

No, valitsemamme hotelli oli sekin aivan ihastuttava. 1950-luvulla perustettu hotelli oli mukavan vanhanaikainen ja persoonallinen. Huone oli tilava ja palvelu todella ystävällistä. Kotimaassa päätyy aina majoittumaan johonkin Scandiciin tai Sokos-hotelliin, mutta ulkomailla tulee valinneeksi usein jotain kiinnostavampaa. Kotimaassakin kannattaisi! (Porvoon Pariisin Ville olikin aivan ihastuttava.)

Amsterdamissa pyöräliikenne on yhtä hurmaavaa kuin ennenkin. Polkupyöräharrastajan silmäni ihailee katukuvassa paljon näkyviä Vanmoofeja, Tenwaysejä ja Velorettejä. Vanmoofin ostamista joskus harkitsin, ja täytyy myöntää, että sellainen houkuttelisi edelleenkin. Ilo on myös katsella hotellin aamiaishuoneen ikkunasta kadulla kulkevaa tasaista virtaa laatikkopyöriä. Ennätys oli neljä pientä tyttöä saman laatikon kyydissä; pyörä palasi pian takaisin, matkaten arvatenkin seuraavaan esikouluun kyydissään enää kaksi tytöistä. Nyt silmään pistivät pyöräkaistoilla kulkevat miniautot. Kai niitä viimeksikin oli, mutta ehkä määrä on kasvanut. Näitä oli paljon, ne ajoivat toisinaan huolestuttavan lujaa, ja ajajakuntakin näytti kovin heterogeeniseltä. Vaikea olisi Suomessa kuvitella karskin näköistä keski-ikäistä miestä miniauton kuskiksi.

Yhtään vuokraskuuttia ei sen sijaan näkynyt, ja niiden pysäköintiongelmat saisivatkin epäilemättä Amsterdamin pyöräilijät raivoihinsa. Sähköskuutit ovatkin ymmärtääkseni koko Alankomaissa kiellettyjä julkisilla teillä. Se ei ole ihan pöljä asiaintila, se. Toinen Tampereelta tuttu asia, joka Amsterdamissa loisti poissaolollaan, on ruokalähetit. Joko toimintaa ei juuri ole, tai sitten se ei vain erotu katukuvasta yhtä selvästi kuin Tampereen Wolt-kuskit laatikkoreppuineen. Koko matkan aikana bongasin vain muutamia yksittäisiä ruokalähettejä.

Korppikotka ARTIS eläintarhassa. Kuva: Mikko Saari

2

Eläintarhat ovat ristiriitaisia. Tiedän, että niissä tehdään tärkeää työtä eläinten suojelun vuoksi, mutta vierailu eläintarhassa tuo silti mieleen visiitin vankilassa. Monista eläimistä tulee vain mieleen, että ei tämän kuuluisi elää näin. Toisaalta puolensa on silläkin, että eläintarhassa on mahdollista nähdä monia sellaisia eläimiä, joita ei muuten voisi nähdä, ja eläimen näkemisen herättämä ihmetyksen tunne ei ole mitätön.

Näistä syistä itse en olisi edes harkinnut, mutta kun muu matkaseurue halusi Amsterdamin ARTIS-eläintarhan nähdä, lähdin mukaan. Kokemus oli kaikille odottamattoman hyvä: ARTIS on miellyttävän kompaktin kokoinen ja puitteiltaan todella kaunis eläintarha. Oli hauskaa nähdä kapybara elävänä, samoin eteläamerikkalainen jänismarsu mara ja aasialainen minikauris pikkukantsilli. Korppikotkat olivat vaikuttavan näköisiä metrin päästä nähtyinä (mutta samalla surullinen näky häkkiinsä suljettuina). Perhostalon valtavat siniset taivaansiivet olivat upeita.

Ymmärrän, jos eläintarhat ahdistavat niin, ettei niissä halua vierailla; eläintarhojen mittapuulla ARTIS oli kuitenkin ilahduttava kokemus ja sen kauniilla puistokäytävillä on ilo kuljeskella ihailemassa kukoistavaa luontoa.

3

Finnairin lentoja rajoittaneet lakot osuivat meidän kohdallamme onnekkaasti: lakkoja oli maanantaina ja keskiviikkona, kun lensimme tiistaina. Sen sijaan kaksiosaisen matkamme siirtymävaihe koki pienen takaiskun, kun olimme suunnitelleet junamatkan Amsterdamista Antwerpeniin perjantaille, jolloin raideliikenteen työntekijöiden lakko pysäytti kaiken junaliikenteen Alankomaissa. Ulkomaanjunat olisivat kulkeneet Rotterdamista, mutta eipä sinnekään ihan tuosta noin vain pääse, kun junat eivät kulje.

Junalle löytyi onneksi korvike Flixbusista, jonka Amsterdam–Pariisi-linja kulkee Antwerpenin kautta. Suora yhteys oli vain reilun tunnin junaa hitaampi ja maksoi edellisenä päivänä paniikissa ostettuna saman verran kuin hyvissä ajoin etukäteen ostetut junaliput. Pieni harmi säätämisestä on hyväksyttävää; onhan kyse toisten toimeentulosta ja elämisen edellytyksistä. Kaikki tuki siis lakkoilijoille. Flixbus lähti Sloterdijkin asemalta, joka toi elävästi mieleen Pasilan ennen Triplan rakentamista. Vähän oli kolkko paikka, mutta ainakin pääsymaksullinen ja valvottu vessa oli siisti ja miellyttävä käyttää. Bussin kyytiin nousi hyvinkin sekalaista seurakuntaa, mutta matka sujui oikein mukavasti: matkustajat olivat enimmäkseen hiljaa ja omissa oloissaan ja bussi eteni tasaisesti, moottoritien pienet ruuhkat poislukien. Matkan varrella maisemat olivat lähinnä peltoja ja tuulivoimaloita.

Antwerpenin rautatieasema. Kuva: Mikko Saari

Ensivaikutelma Antwerpenistä oli Amsterdamia kolkompi ja sekavampi. No, eipä Amsterdamkaan ole parhaimmillaan, jos sitä lähestyy pääaseman suunnasta. Ehkä Antwerpenissäkin on paremmat puolensa; ihan vielä emme niitä hahmottaneet. Pääostoskatu Meir tuo mieleen Kööpenhaminan Strøgetin. Ihmisiä ja kauppoja, ja jonkin verran viehättäviä rakennuksia. Jos Meiriltä poikkesi kadunkaan verran sivuun, ihmisten ja kauppojen määrä putosi lähes nollaan. Ensivaikutelmaa himmensi myös ruoan saamisen vaikeus: olimme liikkeellä viiden aikoihin, jolloin kaikki lounaspaikat olivat jo lopettaneet ruokatarjoilun ja iltaravintolat eivät olleet vielä avanneet oviaa. Erinomaiset arviot saanut paikallinen pikkupitseria oli jo auki, mutta omistaja pahoitteli unohtaneensa laittaa pitsauunin päälle ajoissa, joten jäivätpä nekin pitsat sitten testaamatta.

Jotain todella kaunista kaupungissa sentään on: Antwerpenin päärautatieasema on joskus valittu maailman kauneimmaksi, ja tästä arviosta on helppo olla samaa mieltä. Mikä upea joukkoliikenteen temppeli! Lähes satavuotias Boerentoren-jugendpilvenpiirtäjä oli myös ilo silmälle.

4

Antwerpenissä aikaansa saa kulutettua museoissa; niitä riittää siinä määrin, että pidemmällekin matkalle riittäisi tekemistä. Meillä ei ollut tällä kertaa kovin paljon aikaa tai jaksamista museoille, joten tyydyimme MoMuun eli ModeMuseumiin. Museo esittelee belgialaista huippumuotia, jonka maineikkaimmat nimet olivat minulle vieraita. Tulivatpa tutuiksi! Pysyvä näyttely esitteli kokoelman helmiä eli belgialaista avantgardea, kontrastinaan vanhanaikaisempaa tavaraa museon arkistoista. Pienehkö näyttely on pikkuinen siivu museon 38 000 esineen kokoelmasta.

Ehdimme myös nähdä vilauksen antwerpeniläisen Jan-Jan Van Esschen kevään ja kesän 2025 mallistosta Khayal-näyttelyssä. Tyylikkäät vaatteet antavat jokaiselle vartalolle tilaa muovata vaatetta ja liikkua vapaasti. Luonnonkuiduista tehdyt vaatteet toivat mieleen paimentolaiskulttuurit ja autiomaissa käytettävät vaatteet.

Khayal-näyttely MoMussa. Kuva: Stany Dederen / MoMu

Iso vaihtuva näyttely Fashion & Interiors: A Gendered Affair esitteli muodin ja sisustuksen kytköksiä sukupuolen näkökulmasta. 1800-luvun ideologiassa naisen tehtävä oli kaunistaa sekä koti että itsensä. Naisen vastuulla oli koristella talo pehmeäksi, miellyttäväksi ja sopivaa yhteiskunnallista asemaa viestiväksi. Siinä sivussa naisen vartalokin koristeltiin monin kangaskerroksin niin, että se sulautui sisustukseen. Tätä sulautumista edistivät monet maineikkaat miehet, jotka loivat sekä sisustuselementtejä että naisten vaatteita. Myös modernistiarkkitehdeillä oli usein jyrkät näkemyksensä muodista ja pukeutumisesta.

MoMu on itsessään tilana hyvin kaunis. Pienikokoisen museon ottaa haltuun nopeasti, millä on puolensa. Esimerkiksi upeassa rakennuksessa oleva MAS-museokokonaisuus vaatisi aikaa useamman päivän. Nyt tyydyimme syömään siellä kelpo lounaan ja suuntaamaan sitten ratikalla takaisin hotellille läpi sateiseksi muuttuneen Antwerpenin. Ratikkareitti oli kansainvälinen: peräkkäin oli pysäkit Amsterdamin ja Lontoon mukaan nimetyt pysäkit. Sekä Amsterdamissa että Antwerpenissä oli muuten kelpo ratikat. Antwerpenin ratikka maksoi 3 euron kiinteän hinnan, Amsterdamissa vilautettiin maksukorttia tullessa ja mennessä ja maksettiin kilometritaksaa. Yhtään pidemmillä matkoilla Antwerpenin kiinteä hinta vei voiton.

Toisessakin asiassa Antwerpenin ratikka selvisi voittajana: Amsterdamissa matkanteko tyssäsi, kun sillan avautuminen katkaisi vastaantulevan ratikan ajolangan. Antwerpenissä avautuva silta ei estänyt matkan jatkumista.

Diegemin uinuvia katuja, joiden yli toki lensi lentokone noin kerran minuutissa. Kuva: Mikko Saari

5

Pieni kiertomatkamme päättyi Brysseliin. Junayhteys Antwerpenin upealta rautatieasemalta oli nopea ja kätevä. Vähän oli kyllä lähtölaiturissa etsimistä: raiteita on asemalla kolmessa kerroksessa. Junat olivat päällisin puolin aika kamalan näköisiä, mutta Brysselin juna oli sisältä siisti ja mukava ja taittoi matkan reippaasti. Brysselissä meidät otti vastaan keskusrautatieasema, joka on oikein viehättävä sekin.

Brysselissä viivähdimme vain lyhyen aikaa. Majoitus oli lentokenttähotellissa ja matkaväsymystä oli päällä jo jonkun verran, joten kiertelimme keskustan turistikatuja, kävimme tsekkaamassa kunnon turisteina sekä Manneken että Jeanneken Pisin ja söimme belgialaisia vohveleita. Turistikadut Brysselin keskustassa olivat jo tähän aikaan kesästä aika täynnä turisteja. Katukuva on sinänsä viehättävää, mutta varsinkin Grand-Placen ympäristön kaupungintalo ja kaupunginmuseo ovat kaikessa kivisessä mittavuudessaan ja kultauksissaan jo reilusti ihmistä isompaa arkkitehtuuria, joka henkii sellaista vaurautta, joka ei voi olla muuta kuin ahneesti toisten ihmisten selkänahasta revittyä, oli se repiminen sitten kaupankäyntiä tai kolonialismia, jonka osalta Belgian historia onkin kammottavaa.

Kaupungissa olisi epäilemättä paljonkin nähtävää ja runsaasti mielenkiintoisia taidemuseoita. Voi olla, että Brysseliin on joskus vielä syytä palata sellaiselle reissulle, jossa kolutaan taidemuseoita huolellisemmin.

Viimeinen majapaikkamme, norjalaisen Thon-ketjun lentokenttähotelli keskellä ei mitään, oli aivan käytännöllinen yhden yön majoitus. Useammastakaan syystä en välttämättä viihtyisi paikassa useampaa yötä. Ajankuluksi kävelin katselemassa läheistä Diegemiä, josta ei jäänyt hirveästi kerrottavaa jälkipolville. Paikka tunnetaan lähinnä kai Diegem Cross -cyclocrosskisasta, joka pidetään joulun välipäivinä ja ajetaan keinovalossa kylän keskustassa. Se voisikin olla aivan hauskaa katseltavaa. Parin kilometrin päässä toisessa suunnassa hotellilta olisi puolestaan ollut NATO:n päämaja, mutta taisin valita kuitenkin paremman suunnan lenkilleni – ainakin Diegemin Carrefourista sai vielä napattua mukaan muutaman levyllisen Tony’s Chocolonelyn tummaa pretzelsuklaata, joka on sekä erinomaisen hyvää että eettisesti tuotettua (toisin kuin kotimainen Fazerimme, jonka pisteet Chocolate Scorecard -tutkimuksessa ovat surkeat).

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua