Lukupäiväkirja 2025: osa 6 – Kesäkuuni kuvakirjojen parissa

Kuva: Mikko Saari

Kirjahyllyni on melkoinen näky: se tulvii kuvakirjoja. Olen haalinut kirjastosta läjäkaupalla parhaita kuvakirjoja, isolta osin Päivi Heikkilä-Halttusen suositusten perusteella, mutta myös oman tutkimukseni perusteella. Kuvakirjoja olisi helppo lukea läpi nopeastikin, mutta aion kirjoittaa kaikista lukemistani, joten lukemalla päivässä kymmenen saa hirveän pitkän kirjoitusjonon.

Niinpä täytyy harjoittaa kohtuutta. Olen tehnyt yöpöydälleni pienemmän kuvakirjapinkan, josta otan joka ilta luettavaksi yhden kirjan. Tällä tavalla luettavaa riittääkin pitkälle elokuuhun. Löytöretki kuvakirjoihin on ollut virkistävä: luin kyllä kuvakirjoja lapsilleni, mutta heidän kuvakirja-ajoistaan alkaa olla jo yli kymmenen vuotta, enkä ole enää ajan tasalla kuvakirja-asioissa. Onkin ollut hauskaa perehtyä aiheeseen tarkemmin.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Aikaisemmin arvioin kaikki lukemani kirjat; nyt olen päättänyt päästää tästä rajoituksesta irti. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten arvioihin, sikäli kun niitä on jo julkaistu. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne heinäkuun aikana.

* *

Kuvakirjat

Anthony Browne: Ääniä puistossa (Lasten Keskus 2004, suom. Sirke Happonen) – Tämä vähän vanhempi kuvakirja kertoo vierailusta puistoon. Palkitun kirjan juju on siinä, että sama puistovierailu kerrotaan neljästä eri näkökulmasta: kahden aikuisen ja kahden lapsen. Jokainen näkee saman puistokäynnin vähän eri tavalla ja puistokin näyttäytyy jokaiselle erilaisena aina kirjan taittoa ja typografiaa myöten. Kuvitus on hienoa, pikkutarkkaa työtä. Kirja on jo vähän vanha, mutta edelleen tutustumisen arvoinen.

Jenni Erkintalo, Réka Király & Kirsikka Myllyniemi: Ystäväni vesi – Lasten oma tietokirja (Etana Editions 2025) – Elämyksellinen tietokirja kertoo vedestä monipuolisesti, mutta silti lapsille ymmärrettävästi. Tekstiä on aika paljon, eli itse luettavaksi tämä vaatii jo aika vankasti lukevan koululaisen. Kuvitus on Erkintalon ja Királyn värikästä ja ilmaisuvoimaista käsialaa. Tuloksena on eloisan näköinen, paljon tietoa välittävä lasten tietokirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Laura Ertimo & Sanna Pelliccioni: Mitä on olla minä? (S&S 2024) – Jos mietit, mitä kehopositiivisuus on, se on esimerkiksi tätä. Ihan-kohta-kuusivuotiaan Ruskan ja mummon uimahallivierailun aikana pohditaan isoja kysymyksiä, joita Ruskalla riittää ja joihin mummo jaksaa vastailla. Siinä sivussa uimahallissa nähdään monenlaisia kehoja kaikessa hyväksyvässä rauhassa tekemässä tavallisia uimahalliasioita. Vahaliitua ja vesiväriä yhdistelevä kuvitus on sopivan pehmeää ja epämääräistä. Hienon lempeä kuvakirja!

Ulrika Hansson & Maija Hurme: Tule, juostaan! (S&S 2024, suom. Outi Menna) – Iltapäiväkerhon lasten välisiä hankalia ihmissuhteita ja kiusaamista kuvaava kirja näyttää molemmat puolet: sen, miten kiusattu ja eristetty jää musertavasti yksin ja sen, miten vaikealta voi kiusaajastakin tuntua. Kirjassa on elämän makua ja oivaltavia yksityiskohtia. Ihmissuhteet ovat vähän sotkuisia ja oikein toimiminen ei ole aina helppoa, on kirjan opetus. Loppu tulee vähän töksähtäen, mutta muuten tämä on ensiluokkaisen riittoisa kuvakirja, jossa riittää pohdiskeltavaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Maija Hurme: Yksinäisten saarten kartasto (Etana Editions 2018) – Taitavan kuvittajan ensimmäinen oma kuvakirja on tutkimusmatka lapsen mielikuvitukseen. Pirkolla on paljon kysymyksiä, joihin äiti ei osaa vastata, joten Pirkko muuttaa omaan saareensa leluorangin kanssa. Saaressa koetaan pieni seikkailu, kun se alkaa luisua kartaston sivulla uhkaavasti kohti reunaa. Onneksi aina pääsee takaisin turvaan äidin luokse. Sinioranssi värimaailma on kaunis ja puuvärikuvitus herkkää ja tyylikästä. Ihastuttava pieni kuvakirja! Arvioni Kirjavinkeissä.

Liisa Kallio: Jokainen (Etana Editions 2021) – Ihan pienten lasten kuvakirjassa esitellään sitä, miten ihmiset ja eläimetkin ovat kovin erilaisia toisiinsa verrattuna, mutta vaikka kaikki pitävät erilaisista asioista, kaikki ovat samanarvoisia ja tärkeitä. Sopivaa luettavaa näin Pride-kuukautena, siis! Kirjallinen anti tässä on köykäistä, mutta tämä kannattaa katsella läpi kuvituksensa vuoksi: ihmishahmot ovat upean eloisia ja kuvituksessa on ihastuttavaa lapsellista energiaa, joka saa värityksen pursuamaan yli rajojen.

Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017) – Karsikas ei kuvakirjoissaan välttele vakavia aiheita. Amoksen isä vaikuttaa väsyneeltä ja sitten yhtenä aamuna isän työpajassa on vain iso sumupuu. Isoisä onneksi tietää: hänkin on joskus eksynyt sumupuuhun. Isoisän ja koiran avulla Amos lähtee etsimään isää sumupuusta. Aikuiselle sumupuu on selvä metafora masennukselle, lapselle tässä lienee jonkun verran mysteeriä ja ihmetystä. Kuvituksessa on oivallusta ja pari vallan upeaa aukeamaa, tarina taas on lasten kuvakirjalle sopivasti todellisuutta armollisempi.

Ilja Karsikas: Yksisarvinen (S&S 2022) – Vanhemman alkoholismi ei ole ihan kepeä aihe kuvakirjalle. Moan isä on viikolla kiva ja mukava, mutta lähtee perjantaisin ystäviensä kanssa jahtaamaan yksisarvista ja sitten äitikin taas raivoaa isälle. Moa haluaisi vain tavallisen ihanan isän ja riidat pois. Isä haluaa olla villi ja vapaa edes kerran viikossa, mutta millä hinnalla? Isän alkoholismi kuvataan kirjassa mielikuvituksellisen fantasialinssin läpi; se on kiehtova ratkaisu. Kirjan kuvitus on upeaa ja sen tunnelma on vaikeasta aiheesta huolimatta lämmin ja toiveikas. Arvioni Kirjavinkeissä.

Riina Katajavuori & Hannamari Ruohonen: Kielo loikoilee (Enostone 2020) – Pienen Kielo-tytön iltapuuhissa äiti yrittää ylläpitää aikataulua, koska kaipaa omaa aikaansa. Kielo sen sijaan haluaa hitautta ja rauhaisaa loikoilua. Tätä ristiriitaa sovitellaan lempeästi. Herkkä kuvitus kuvaa äidin ja tyttären suhdetta kauniisti. Kielo esitetään vähäeleisesti ja alleviivaamatta down-lapsena; se vain on niin, eikä siitä puhuta sanallakaan. Viehättävä kuvakirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Riina Katajavuori & Martin Baltscheit: Oravien sota (Tammi 2021) – Oravaveljekset Pekka ja Valtteri ovat saaneet kovin erilaiset osat elämässä: toisen puussa riittää käpyjä, toisella on niukkaa ja talvella nälänhätää. Epätasa-arvo johtaa kapinaan ja oravaveljekset kääntyvät toisiaan vastaan. Suomen sisällissotaa lasten kuvakirjana hahmotteleva teos on hurja kuvatessaan sotaa ja kuolemaa. Kuvitus on vaikuttava ja tekstiä voi lukea eri tasoilla, joko oravaveljesten taisteluna tai kuvauksena sisällissodasta. Kuvituksen rajut taistelukohtaukset voivat olla herkemmille lapsille kovin pelottavia, toisaalta ne voivat olla kiehtovia. Tilinteko menneisyyden kanssa on joka tapauksessa tarpeen, jotta voi kohdata tulevaisuuden.

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja hirmuinen hammashässäkkä (Tammi 2023) – Valpuri-tyttö saa mielikuvituksellaan asiat lentoon ja liikkeelle hetkessä. Hampaiden pesustakin tulee vauhdikas seikkailu. Valpuri-sarjan kirjat yhdistelevät lasten arkielämän tavallisia, jokapäiväisiä asioita villiin mielikuvituksen lentoon. Kirja on hauska ja sopivasti villi. Valpuri on kotimaisen lastenkirjallisuuden riemastuttavimpia hahmoja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Malin Klingenberg & Maria Sann: Vanhukset (S&S 2025, suom. Outi Menna) – Leikkipuisto on kiva paikka, mutta vain valoisan aikaan. Pimeällä puistoon tulevat pelottavat vanhukset, jotka sylkevät maahan, heittelevät roskia seiniin ja kirjoittavat rumia sanoja kepillä hiekkaan. Eräänä päivänä se sitten käy: vanhukset tulevat puistoon jo valoisaan aikaan! Kohtaaminen vanhusten kanssa on pelottava, mutta siitäkin voi selviytyä voittajana. Jännittävä kuvakirja on yhtä aikaa vähän kauhistuttava ja hauskasti rohkaiseva.

Malin Klingenberg & Maria Sann: Karkulaiset (S&S 2024, suom. Outi Menna) – Päiväkodin aidan luota löytyy vanha tunnelinalku. Joona, Linnea ja Ebba ovat nyt vanhempia ja heillä on paremmat lapiot, joten on aika kaivaa tunneli valmiiksi ja laatia pakosuunnitelma. Miten erilaiselta maailma tuntuukaan vapaudessa, päiväkodin aidan ulkopuolella. Tämä on hieno kirjasarja, jonka tekijöillä on hyvä silmä lasten maailmalle. Kuvitus on kekseliästä ja hauskaa, pallopäiset lapset ovat ilmeikkäitä ja persoonallisia.

Oskar Kroon & Jenny Lucander: Millaisia isät ovat (Etana Editions 2022, suom. Johannes Ekholm) – Esikoisen syntymäpäivä on hyvä ajankohta tämän kirjan lukemiselle. Lämminhenkinen kuvakirja perhesuhteista kuvaa isän ja tyttären suhdetta tyttären näkökulmasta. Kuvitus on huikean hienoa: tyttären aamupalapöydässä väsyneenä leipää mussuttavaan isäänsä luoma ihaileva katse on Jenny Lucanderilta täysosuma. Pikkuisen hipsteri isä on vähän väsynyt, mutta ihana ja tyttärelleen tärkeä. Sympaattinen, suloinen kirja!

Marika Maijala: Ruusun matka (Etana Editions 2018) – Isokokoinen kuvakirja yhdistelee tunteikasta tarinaa lapsellisen värikkääseen kuvitukseen. Vinttikoira kyllästyy radalla juoksemiseen ja karkaa. Matka vapauteen vie monen eri paikan läpi. Kuvitus on lapsenomaista ja naivistista, mutta samalla selvästi taitavan tekijän käsialaa. Isoilla aukeamilla on tilaa sommittelulle ja vauhdikkaalle menolle. Tarina koiran vapaudentavoittelusta rohkaisee tekemään omanlaisia valintoja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Marika Maijala: Suden hetki (Etana Editions 2020) – Upean Ruusun matka -esikoisteoksen jälkeen Maijala on tehnyt jotain vähän erilaista. Tässä kuvakirjassa on isompi tarina ja paljon tekstiä, ja kirja on pienikokoinen. Suuripiirteinen väriliitukuvitus toimii kyllä pienemmilläkin sivuilla ja tarina saa lisäsyvyyttä runsaammasta tekstimäärästä. Kertomus ystävyyden muodostumisesta ja luovuudesta on ilahduttava. Aika karkeasti piirretyissä hahmoissa on eloa ja luonnetta. Kaunista jälkeä!

Pinja Meretoja: Pullervo : Suuri kirja saimaannorpasta (Tammi 2021) – Miten hieno lasten tietokirja saimaannorpasta! Selkeä ja suloinen kuvitus ja kunnon paketti tietoa sekä Saimaasta että siellä asuvasta norpasta. Tyyli on hauska, kepeä ja silti todella informatiivinen. Kirjassa ei myöskään vältetä vaikeita aiheita, kuten ilmastonmuutoksen merkitystä saimaannorpan selviämiselle. Toivottavasti Meretoja saisi tehdä lisää lasten tietokirjoja, sillä molemmat tähän asti ilmestyneet ovat olleet ensiluokkaisia.

Julia Pöyhönen & Heidi Livingston: Miu ja hyvän kierre (Kumma-kustannus 2024) – Olimme kolmivuotiaan kummitytön synttäreillä ja lahjapinosta löytyi tämä tunnetaitokirja. Pitihän se lukaista! Pieni pahvisivuinen kirja kertoo sisarusten välisestä kiukun kierteestä, kun pieni kiista johtaa koston kierteeseen ja pahan mielen yltymiseen. Onneksi äiti auttaa katkaisemaan kierteen ja tilalle saadaan hyvän kierre. Yksinkertainen, pehmoisesti kuvitettu tarina antaa keinoja sisarusriitojen käsittelemiseen. Epäilemättä kelpo lahja kolmivuotiaalle isosiskolle!

Hannamari Ruohonen: Uninen, uneton yö (Etana Editions 2024) – Pauliinan on aika mennä nukkumaan, vaikka sitä onkin vaikea uskoa: vielä ei nukuttaisi yhtään. Eikä se uni kuitenkaan tule koko yönä! Nukkumaanmenemistä käsittelevässä kuvakirjassa on hienoa unikuvien kuvittamista ja mukavaa levollisuutta, vaikka nukahtaminen vaikealta tuntuukin. Kahden äidin perhe näkyy kirjassa huomaamatta ja alleviivaamatta.

Aki-Pekka Sinikoski & Ilja Karsikas: Kuun valossa (S&S 2020) – Olipa omituinen kuvakirja! Elämän ja kuoleman kysymyksiähän tässä pohdiskellaan: sirkusperheen äiti ammutaan tykillä taivaalla, kuten joka ilta, mutta hän päätyykin kuuhun. Isä ja lapsi luopuvat sirkuksesta ja elävät elämäänsä ilman äitiä. Lapsi päätyy kylpyammeesta oudolle saarelle, jossa hengailee hukkuneiden merimiesten kanssa, kunnes Jumala soittaa ja käskee palata kotiin. Juonitiivistelmäänsä tolkullisempi kirja on ennen kaikkea todella kaunis katsella, Karsikkaan akvarellikuvitus on huikean hieno, ja tarinassakin on mukavaa filosofista pehmeyttä.

Fredrik Sonck & Jenny Lucander: Fiia ja kyy (Etana Editions 2023, suom. Johannes Ekholm) – Fiia-sarjan toisessa kirjassa perhe viettää aikaa mökillä, kun lapset näkevät rannassa kyyn. Fiia pitää kyytä kauniina ja kiinnostavana, mutta vanhemmille se on uhka pikkuveli Hugon turvallisuudelle. Isä päätyy tappamaan kyyn, mikä on Fiialle suunnaton järkytys. Kuinka isä saattoi? Miten Fiia selviää siitä, että isä on toiminut väärin? Tämä kirja käsittelee hyviä, vaikeita kysymyksiä.

Mila Teräs & Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen (Karisto 2015) – Iltaisin Hämärinkäinen kutoo kangaspuillaan hämärää, jotta yöntekijät pääsevät töihinsä. Mutta mitä tapahtuu, kun tehokasta päivänvaloa kaipaava kukkakauppias vangitsee Hämärinkäisen ja estää tätä tekemästä työtään? Yön, hämärän, hiljentymisen ja kiireettömyyden puolesta puhuva kuvakirja on viehättävän omituinen ja kauniin tunnelmallinen. Kuvitus ja teksti sointuvat hienosti yhteen.

Heidi Viherjuuri: Milloin mummo tulee? (Kustannus-Mäkelä 2025, kuvittanut Henna Ryynänen) – Odottaminen on vaikeaa. Kun mummo tulee käymään toisesta maasta asti, odotus kestää, vaikka kuinka odotusajaksi kehitellään tekemistä. Odotuksen tunnelma välittyy aika perinteisen oloisen kuvakirjan sivuilta hyvin. Kuvitustyylin koin vähän ristiriitaiseksi: toisaalta kirjan kokonaisilme on viehättävä, toisaalta etenkin ihmishahmoissa oli jotain vähän vieroksuttavaa.

Maria Vilja: Näkymätön reppu (Karisto 2022) – Luin tämän sarjan myöhemmän kirjan, ja nyt tuli vastaan sarjan aloitusosa, jossa esitellään Rosali ja tämän näkymätön reppu. Se kulkee aina mukana ja sinne kertyy kaikenlaista, hyvää ja pahaa. Kyse on siis herkkyydestä ja siitä, miten joskus kuormittavia asioita kasaantuu liikaa. Näkymätön reppu on oivallinen metafora herkkyydelle. Kuvitus on kaunista ja kirjassa tarinankerronta ja kasvatus ovat hyvässä tasapainossa.

* *

Kaunokirjallisuus

Jo Ann Beard: Juhlapäiviä (Tammi 2025, suom. Riina Vuokko) – Kirjallisten piirien lemmikki liittyy uutena kirjailijana Keltaiseen kirjastoon novelli- ja esseekokoelmallaan. Enimmäkseen novelli-, esseistiikkaa tässä on vähänlaisesti. Novelleissa on niin tositapahtumaa kuin epämääräisen omaelämäkerralliselta vaikuttavaa ainesta. On elämän käännekohtia, kuolemaa ja julmuutta, ja tajunnanvirtainen tekniikka, jossa tekstit kiertyvät silmukoille takaumiin ja palaavat sitten nykyhetkeen. Teknisesti novellit ovat taidokkaita ja parhaimmillaan kyllä hyviäkin. Teoksen lähes pienoisromaanimittainen nimiteksti sen sijaan jätti pahasti kylmäksi. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Jorge Luis Borges: Kertomukset (Teos 2023, suom. Anu Partanen) – Sattuipa joskus alkuvuodesta tämä järkäle kirjastosta vastaan. Lukemiseen meni kolmisen kuukautta, kun näitä novelleja rauhalliseen tahtiin luki. Ihan hyvä tämän kanssa on aikaa käyttääkin, muuten tulisi ähky. Borges on kekseliäs kirjailija, mutta näissä novelleissa toistuu paljon aika samankaltaisia teemoja. On kirjallista ja sanallista mystiikkaa, outoja lahkoja, eteläamerikkalaisia kertomuksia ja niin edelleen. Borgesissa on kauhukirjailijankin vikaa. Pelkkää kultaa näin paksu kokoelma ei tietenkään ole, joukossa on aika pitkäveteisiä novelleja, mutta kokonaisuus on sittenkin hieno. Anu Partasen suomennostyö ansaitsee reippaat kiitokset. Arvioni Kirjavinkeissä. Mikko Lambergin arvio Kulttuuritoimituksessa.

Jenny Erpenbeck: Kairos (Tammi 2025, suom. Jukka-Pekka Pajunen) – Booker-palkittu romaani sijoittuu Itä-Saksan lopun vuosiin. 1980-luvun lopulla 19-vuotias Katharina kohtaa itseään 34 vuotta vanhemman Hansin. He rakastuvat, olkoonkin, että Hansilla on vaimo ja lapsi. Alkaa epätasapainoinen suhde, jossa narsistinen naistenmies alistaa nuorta naista, mutta on samaan aikaan kierolla tavalla täysin riippuvainen tästä. Suhde aaltoilee vuosia, samalla kun Itä-Saksa rapistuu parin ympäriltä. Muurin rakentamisen jälkeen syntynyt Katharina kokee valtion eri tavalla kuin natsi-Saksan kasvatti Hans. Itä-Saksaa ihmisten näkökulmasta kuvaava teos on kauniisti kirjoitettu kirja merkittävästä aiheesta; ei siis ihme, että se on palkintokirjallisuutta. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Vesa Haapala: Maallisten ilojen puutarha (Otava 2025) – Jos jostain taulusta haluaa kirjoittaa kokonaisen runokokoelmallisen tekstiä, Hieronymus Boschin Maallisten ilojen puutarha on epäilemättä kelpo kandidaatti: sen verran paljon siihen mahtuu kaikenlaisia yksityiskohtia. Näitä yksityiskohtia tämän teoksen runot kuvaavat, luetteloivat ja kartoittavat, monin eri muodoin ja tavoin. Boschin teoksen tunnelma välittyy runoista hyvin ja tekstissä on mukavasti monimuotoisuutta. Kuvataiteellinen ekfrasis on sikälikin kiitollinen muoto, että vaikka kommentoitava teos olisi vieras, se on helppo ottaa haltuun netistä kuvaa katselemalla. Arvioni Kirjavinkeissä. Anna Hollingsworthin arvio Kulttuuritoimituksessa.

Aura Koivisto: Lahottajat (Into 2025) – Viime vuosien sienikirjallisuuteen liittyy tämä merkillinen fantasiakuvitelma sienten täyttämästä maailmasta. Pikkukylän asukkaat kietoutuvat sienirihmastoihin eri tavoin, kuka halustaan, kuka haluamattaan. Välillä kerronta katkeaa infodumppaamiseen; tämä luennointi vähän ärsytti, etenkin kun olen lukenut viime aikoina parikin kirjaa sienistä. Mitä enemmän kirja pysyi sienten ja ihmisten maailmaan yhdistävissä mielikuvitelmissaan, sitä viihdyttävämpi se oli. Ei tämä kaunokirjallisuutena ihmeellistä ole, mutta laajentaa kuitenkin tajuntaa hyvän tieteiskirjallisuuden tapaan. Arvioni Kirjavinkeissä.

Hanna Kökkö: Viisi tähteä (Kustannus-Mäkelä 2020) – Olipa jostain syystä jäänyt lukematta tämä Kätkö-sarjan toistaiseksi viimeinen osa, joten kun se tuli kirjastossa vastaan, piti se tietysti napata mukaan ja korjata puutos. Geokätköilevästä nuoresta pariskunnasta kertova kirjasarja on söpöä peruskivaa nuortenromaania, jossa kätköillään, joudutaan kaikenlaisiin kiipeleihin ja siinä sivussa syvennetään suhdetta suloisesti ja herkästi. Tässä osassa päästään matkalle Gotlantiin harjoittelemaan kiipeilyä. Jännitystä piisaa, samoin romantiikkaa. Soma kirja! Arvioni Kirjavinkeissä.

Ursula K. Le Guin: Kompassiruusu (Moebius 2024, suom. Titia Schuurman) – Luin tämän novellikokoelman englanniksi kymmenen vuotta sitten. Nyt ilmestynyt suomennos oli hyvä syy palata novellien pariin. Kokoelma on sisällöltään vaihteleva, siitä löytyy niin avaruusscifiä, matkoja mielen sisällä kuin hyvin arkisiakin tarinoita. Mukana on Le Guinille tuttuun tapaan oivaltavia näkökulmia, yhteiskunnallisuutta ja sukupuolikysymyksiä. Suomennos on hyvä; muutamassa kohtaa se on varmasti tarjonnut pähkäiltävää. Hyvin on Schuurman selvinnyt! Arvioni Kirjavinkeissä. Pasi Huttusen näkemyksiä Kulttuuritoimituksessa.

Olga Palo: Keskusteluja lapseni ja Virginia Woolfin kanssa (Otava 2025) – Äitiys, taiteilijuus ja näiden kahden keskenään ristiriitaisen asian sovittaminen yhteen. Vapaudenkaipuinen äiti matkustaa lapsensa kanssa maata pitkin Berliiniin ja pohdiskelee suhdettaan vanhemmuuteen, äidiksi tulemiseen, lapsiin ja muihin ihmisiin. Tämä esseemäinen pohdiskeluteos kytkeytyy aihetta käsittelevään kirjallisuuteen ja luotaa äitiyden kipupisteitä henkilökohtaisella, itseään säästelemättömällä otteella. Äitiyden kanssa tuskailevat saavat tästä varmasti vertaistukea, ja äitiyden ja taiteilijuuden suhteesta kiinnostuneet lisää ainesta pohdiskeluilleen.

Louise Penny: Sirpaleinen totuus (Bazar 2025, suom. Ronja Erkko) – Jo kolmastoista Armand Gamache -kirja! Mikä parasta, sarja jatkuu edelleen vahvana. Kirjassa pyöritetään yhtä aikaa oikeudenkäyntiä, jossa Gamache on keskeinen todistaja ja aikaisempia tapahtumia oikeudenkäynnin taustalla. Oikeudessa Gamache syyttäjän hiillostuksen kohteena, vaikka hän on nimenomaan syyttäjän todistaja, ei puolustuksen, ja tuomarikin aistii, että jokin on vinossa. Oikeuteen johtaneet tapahtumat Three Pinesissa ovat olleet omituisia ja taustalla häilyy suuria kysymyksiä. Viime vuosina paljon esillä ollut fentanyylin salakuljetus Kanadasta Yhdysvaltoihin on romaanin isoja aiheita. Hienosti Penny tarinaansa rakentelee, ja pitkälle ollaan tultu sarjan alkupään siivoista pikkumurhista.

Olga Ravn: Vahalapsi (Kosmos 2025, suom. Sanna Manninen) – Ihastuttavan oudon Alaiset-romaanin kirjoittaja käsittelee tanskalaisia 1600-luvun noitavainoja. Todellisiin noitakäräjiin perustuva romaani kerrotaan naisten mehiläisvahasta luoman lapsihahmon näkökulmasta, mutta varsinaisesti se kertoo julmuudesta ja vallasta, joita miehet naisiin kohdistavat: miten nainen nähdään vähempiarvoisena ja luonnostaan epäilyttävänä, ja miten varsinkin omilla ehdoillaan yhteen kokoontuvat naiset ovat miehille uhka. Tämä asia ei tietenkään ole 1600-luvulta mennyt mihinkään, vaikka nykyään ei naisia roviolla poltetakaan. Aihe on julma, mutta kieleltään tämä on kaunis kirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

Mari Renko: Helmisormus kirjekuoressa (Bazar 2025) – Uuden viihdekirjasarjan avausosassa Nurmekseen saapuu amerikkalainen somevaikuttajanainen, mukanaan vanha kirje ja helmisormus, joka yhdistää hänet paikalliseen sukuun. Itse kunkin elämän palikat menevät uuteen järjestykseen, kun yllätysvieras selvittelee historiaa ja penkoo suvun salaisuuksia, joista paikalliset eivät ole tietoisia. Toisella aikatasolla ollaan Titanicilla matkalla kohti parempaa tulevaisuutta. Vetävää viihdettä, kyllä tämä yhden päivän aikana sujuvasti läpi hujahti ja sarjan seuraavan osankin pistin nyt varaukseen. Arvioni Kirjavinkeissä.

Ilona Tuominen: Löytöperhe (Bazar 2025) – Kortteli-sarjan kolmas osa kertoo yksinhuoltaja-Maijasta ja tämän vaikeasta perheestä. Kirjassa on uudelleenkirjoitusta Austenin Arkailevasta sydämestä: rahan perään oleva, mutta köyhtynyt isä, hankalat sisarukset, menestyneenä palaava ex-kumppani. Kun tämä ex kiinnostuu Maijan perheen luksushuvilasta, joka on pakko myydä velkojen kattamiseksi, Maija joutuu mukaan hoitamaan kiinteistökauppaa ja viettämään aikaa exänsä kanssa. Alkaako vanha suola janottaa? Hitaasti lämpenevän romanssin taustalla painaa huoli ihanan puutalokorttelin kohtalosta. Nimensä mukaisesti Löytöperhe käsittelee myös itse valitun perheen teemaa – joskus valittu perhe on paljon parempi kuin syntymässä saatu.

Noora Vallinkoski: Miten meistä tuli ihmisiä (Atena 2025) – Yhteiskunnallisia näkökulmia romaaneissaan luotaava Vallinkoski kuvaa uudessa romaanissaan ihmisiä yhteiskunnan laitamilla. Reipasta luokkaretkeä tehnyt Tiia palaa ulkomailta Suomeen kertomaan vanhemmilleen raskaudestaan, mutta palaaminen on vaikeaa, sen verran vahvaa on torjunta omaa köyhää lapsuutta kohtaan. Purkukuntoista Mörskää asuttavat Monni ja tämän kummipoika Petteri tarjoavat lisänäkökulmia. Sosiaalisen nousun tuoma juurettomuus ja rakkauden taloudelliset edellytykset nousevat taitavasti kirjoitetusta kirjasta hyvin esiin. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Sarjakuvat

Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet : 3. Lucillen aarre (Story House Egmont 2023, suom. Jouko Ruokosenmäki) – Tämä sympaattinen lasten sarjakuvasarja vähän unohtui kakkososan jälkeen. Nyt bongasin kirjastosta, että tätä on tullut jo monta osaa lisää, ja nappasin kaikki hyllystä löytyneet mukaan ja kuudennenkin osan varaukseen. Kolmososassa siskokset ovat marraskuussa leirillä Atlantin rannikolla ankeissa oloissa. Lucille on tavallistakin poissaolevampi harhailija, mutta sitten siskoille selviää, että heidän kaukainen sukulaisensa on asunut rannikollla kauan sitten. Oliko hän kenties merirosvo tai salakuljettaja? Siskokset alkavat etsiä aarretta ja Lucille keksii jotain aivan erityistä. Sarjakuva on edelleen oikein mainio: siskokset ovat henkilöinä kiinnostavia, tarina on kauniisti kuvitettu ja siinä on mukavan taianomaista tunnelmaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet – 4. Komeetta ja vuorikauris (Story House Egmont 2023, suom. Jouko Ruokosenmäki) – Mitäs sitten, kun jokainen kolmesta sisaruksesta on saanut oman kirjansa? Katse kääntyy tyttöjen isään. Tytöt ovat Alpeilla observatoriossa työskentelevän professori-isänsä luona kylässä. Isä on suuren läpimurron äärellä, eikä hänellä ole aikaa lapsilleen. Tytöt keksivät taas mysteerin ratkottavaksi: tällä kertaa se tulee lastenlorun muotoon kirjoitettuna arvoituksena, joka juoksuttaa tyttöjä ympäri vuoristoa. Sarjakuva on edelleen kaunista katseltavaa ja tarinassakin on tunnetta ja väriä tyttöjen erilaisten luonteiden myötä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet – 5. Kolme toivomusta (Story House Egmont 2023, suom. Jouko Ruokosenmäki) – On joulu ja aivan viime tingassa Grémillet’n sisaruksille valkenee, että heillä on lahjat kaikille muille paitsi toisilleen. Viime hetken jouluostoksilla he kohtaavat joulupukin, joka antaa heille taikatulitikut, jotka toteuttavat toivomuksia. Jokainen saa yhden toivomuksen. Mutta mitä tytöt toivovat? Aika siirappisessa joulutarinassa ei ollut kovin ihmeellistä mysteeriä selviteltäväksi tällä kertaa. Kaunista katseltavaa se edelleen on, mutta tarina ei vetänyt ihan sarjan edellisten osien tapaan.

Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet – 6. Salaperäinen kartano (Story House Egmont 2025, suom. Jouko Ruokosenmäki) – Viimeisin suomennos sarjasta vie sisarukset hienoon kartanoon juhlimaan äidin ystävän häitä. Sarah saa uuden ystävän, mikä lyö osaltaan kiilaa sisarusten väliin. Juhlista tulee unohtumattomat, mutta ei ihan siitä syystä kuin haluttiin. Sarjakuvassa on edelleen upea kuvitus, mukavaa mysteeriä ja hyvä opetus. Ranskaksi sarjaan on ilmestynyt jo seitsemäs osa, joten toivottavasti suomennoksetkin saavat jatkoa.

Miila Westin: Loputon talvi (S&S 2023) – Myyttiset-trilogian avausosassa on kesäkuu, mutta talvi vain jatkuu. Ukki on kuollut ja suru siitä painaa. Eevi näkee joen rannassa ohranhaltian ja tempautuu mukaan seikkailuun tuonpuoleisessa, sillä hän haluaa auttaa pelastamaan vangitun keväänhaltian ja myös tavata ukkinsa Tuonelassa. Seikkailullinen sarjakuvaromaani on vauhdikasta lastensarjakuvaa, joka perustuu itämerensuomalaiseen myytistöön. Mangavaikutteinen piirrostyyli ei ihan täysin osunut minun makuuni, mutta tarinassa on menoa ja myytistö taustalla on kiinnostavaa.

* *

Tietokirjallisuus

Minna Lindgren: Klassinen sekametelisoppa – Sattumia musiikin historiasta (Teos 2025) – Kun Lindgren kirjoittaa klassisesta musiikista, minä luen. Radiosta tutuista maisteri Lindgrenin musiikkiesitelmistä koostettu esseekokoelma esittelee 25 säveltäjää, soittajaa tai laulajaa. Joukossa on kaikille tuttuja nimiä ja alaa tuntemattomille oudompia tapauksia. Niistä tutuistakin esseissä on jotain uutta näkökulmaa, kirjassa on paikoin miellyttävän vinoja näkökulmia. Kaiken lävistää hyvä huumorintaju. Melkoinen valkoisten miesten kavalkaadihan tämä on, oman esseensä on saanut vain kolme naista ja pari muuta kuin valkoista, mutta sellaista klassisen musiikin historia valitettavasti on. Ville Rannan kuvitukset ovat taas kerran oiva lisä kirjalle.

* *

Uutuuskirjat

Gummerus oli tehnyt sillä tavalla oudosti, että kesän ja syksyn kirjat oli jaettu eri kuvastoihin. Olin tyytyväisenä selannut läpi kesän kuvaston, enkä ollenkaan hoksannut, että syksy on eri kuvasto. Onneksi asia kävi ilmi somekeskusteluissa, kun mainittiin tulossa oleva Richard Powersin Alkumeri. Powers on kovin kiinnostava kirjailija, joten uutuus menee ehdottomasti lukulistalle. Tietokirjapuolelta nappaan listalleni Minna Eväsojan Rakkauden merkit, joka käsittelee perhettä, parisuhdetta ja avioliittoa Japanissa. Eväsojan Japani-kirjat ovat aina olleet kiinnostavia, joten tämä tuskin on poikkeus.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua