Johanna Ruotsalaisen Written With Water -teoksessa vedeksi sulavat ilmastonmuutos ja Timo K. Mukan runo

Kuvat: Johanna Ruotsalaisen arkisto

Kikka Holmberg, teksti

Johanna Ruotsalaisen teos Written With Water – Vedellä kirjoitettu valittiin voittajaksi Tampereen pianokilpailun yhteydessä järjestetyssä sävellyskilpailussa. Teos kuuluu 5.–15.5.2025 järjestettävän pianokilpailun ohjelmaan toisen erän pakollisena teoksena.

– Minulta pyydettiin Timo K. Mukan 80-vuotisjuhlavuoden kunniaksi mediataideteosta ja sitä tehdessäni tutustuin Mukan tuotantoon laajemmin. Hänellä on runo, joka kuvaa lumen ja jään sulamista ja muuttumista vedeksi keväällä. Täällä Lapissa kun asuu, runossa kuvailtu liittyy konkretiaan, ja minulle alkoi tulla siitä mieleen soivaa materiaalia, kuvailee Rovaniemeltä kotoisin oleva Ruotsalainen sävellyksen syntyvaiheita.

– Lumen ja jään muuttuminen vedeksi on ollut tänä vuonna minulle hyvin ajankohtainen aihe. Meillä Rovaniemellä on sellainen tilanne, että huhtikuun puolessa välissä ei lunta ollut enää yhtään, mikä ei ole todellakaan tyypillistä. Talvi oli poikkeuksellinen ja kevät on ehkä kuukauden etuajassa, Ruotsalainen murehtii.

– Täällä on muuttunut aivan konkretiaksi se, mitä ilmastonmuutos on arktisella alueella. Meille, jotka täällä asumme, jokien ja järvien jäätyminen sekä kantohanki mahdollistavat ihan arkisia asioita, kuten paikasta toiseen siirtymistä sekä siihen liittyvää ajankäytön arviointia. Tänä keväänä kaikki tämä on mennyt uusiksi.

”Luen, kävelen ja ajattelen. Se tuottaa soivia ideoita ja visuaalisia ideoita ja myös sellaisia konseptin tai käsitteen tasolla olevia ideoita, jotka voivat myöhemmin muuttua tutkimukseksi, sävellykseksi tai kuvaksi”, Johanna Ruotsalainen sanoo.

Muissakin sävellyskilpailuissa menestynyt Ruotsalainen suhtautuu kilpailemiseen kriittisesti.

– Kilpaileminen ei sovi taiteen luonteeseen millään tavalla, mutta olen osallistunut kilpailuihin kahdesta syystä. Ensimmäinen on se, että koska minulla ei ole Sibelius-Akatemian taustan tuottamaa verkostoa, minulla ei oikeastaan ole kovin paljon mahdollisuutta saada biisejä esille ilman kilpailuja. Tilaussävellyksetkin ovat tulleet sitä kautta, että joku kappaleeni on soinut jossain kilpailussa. Itseoppineena säveltäjänä varsinkin orkesteriteoksia on ihan mahdoton saada muuten kuin kilpailujen kautta.

Ruotsalainen sanoo, ettei koskaan osallistu kilpailuun vain kilpailemisen tai rahapalkinnon tai edes esityksen vuoksi.

– Esimerkiksi tässä Tampereen kilpailussa minulle tärkeää on arvokas mahdollisuus vaikuttaa tuleviin nuoriin huippupianisteihin siinä, että he joutuvat ottamaan haltuun tällaisen teoksen, josta ei ole vielä olemassa mitään tallennettua tulkintaa. He eivät voi rakentaa omaa tulkintaansa kenenkään muun tulkinnan päälle, vaan heidän täytyy ihan itse rakentaa se. Toivon, että se tuottaisi heille rakkauden nykymusiikkiin ja sellaiseen uuteen musiikkiin, jota ei vielä ole ennen kuin he itse sen soivaksi saattavat.

* *

Johanna Ruotsalainen työskentelee tällä hetkellä tutkijana Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa. Tutkimuksessaan hän arvioi kulttuuripolitiikan prosesseja. Hän on myös kuvataiteilija.

– Lapsuudenkodissani kaikki sävelsivät, musisoivat, piirsivät ja maalasivat. Tehtiin koko ajan jotain luovaa. Se oli niin erottamaton osa perheemme arkea, etten tiedä, olisiko meistä lapsista voinut tulla mitään muuta kuin nyt olemme, nauraa säveltäjä, jonka sisar Simi Ruotsalainen on kuvataiteilija ja veli Johannes Ruotsalainen ammattimuusikko.

Ensimmäisen sävellysoppinsa Ruotsalainen sai kitaransoiton opettajaltaan Vesa Teittiseltä.

– Hän on säveltäjä-kitaristi-opettajan Štěpán Rakin oppilas, ja hänen opetusfilosofiaansa kuului se, että hän sävellytytti meitä oppilaitaan oppitunneilla ja kannusti meitä siihen. Ehkä siitä lähti sellainen ajattelu, että musiikin tekeminen voi olla jotain järjestäytyneempää.

”Luovaa prosessia on vaikea sanallistaa”, Johanna Ruotsalainen sanoo.

– Kokemus säveltäjyydestä ammattilaisuutena on kasvanut hyvin hitaasti, ja nyt olen ensimmäistä kertaa sellaisessa tilanteessa, että en enää opeta musiikin teoriaa. Vasta nyt on sellainen olo, että säveltäjyys saa olla enemmän esillä ja sille on enemmän aikaa, Ruotsalainen iloitsee.

Tutkijan työ mahdollistaa asioiden tekemisen omassa rytmissä. Säveltämisen vaatimalle ajattelulle jää aikaa ja toisaalta myös konkreettista sävellysaikaa jää.

– Myös tutkijan työhön liittyy ajattelu, joka vaatii aikaa ja asioiden yhdistelyä. Koen, että se on samanlaista kuin säveltäminen – siinä on tiettyä käsityötaitoa ja tiettyjä lainalaisuuksia sekä tiettyä arkkitehtonista ajattelua. Pitää pystyä hahmottamaan asioita monella tavalla ja monella tasolla, monessa ajassa.

Tutkijan työ ja säveltäminen myös ruokkivat toisiaan.

– Kun ajattelen tutkimuksen asioita, ne muuttuvat ääniksi, ja toisin päin: äänimateriaali voi muuttua käsitteiksi ja konsepteiksi.

* *

Oulun konservatoriossa Ruotsalaisen opiskeli pop-jazz-teoriaa ja saksofoninsoittoa. Hänen sävellysopettajansa oli Vesa Valkama.

– Oulun konservatoriolla alkoi sävellyksen pääainelinja, mutta se loppui kesken ennen kuin sieltä valmistuin. Se kolme vuotta on ainoa aika, jonka olen opiskellut ohjatusti säveltämistä ja musiikin teoriaa, Ruotsalainen kertoo.

– Se on hirveän lyhyt aika, jos ajatellaan, että joku ihminen alkaa lähes nollasta. Totta kai olin siihen mennessä säveltänyt hyvin paljon, mutta se oli ollut täysin intuitiivista. Sitä oli puuttunut analyyttinen prosessi. Sen kolmen vuoden aikana tuli mukaan halu säveltää ammattimaisesti ja halu myös ymmärtää omia valintoja ja olla kriittinen niitä kohtaan.

Opintojensa aikaan Ruotsalainen oli oppilaitoksen ainoa sävellyksen opiskelija.

– Siinä ei tullut sellaista yhteisöllisyyttä, mitä oletan joissakin muissa oppilaitoksissa syntyvän. Minusta yhteisö on hirveän tärkeä. Se kasvattaa klassisen, nykymusiikin tai jazzin tradition jatkumoon, mutta myös sellaiseen verkostoon, jossa voidaan jatkossa luoda jotain yhdessä. Taiteilijan identiteetti kasvaa siitä, että voi olla osa jotakin.

– Säveltäjän on kuitenkin tärkeää myös kasvaa irti omasta oppilaitoksestaan tai opettajastaan, jotta löytyisi oma ääni ja myös itsevarmuus arvioida itseään ja työtään. Pitäisi kyetä luottamaan omaan estetiikkaan, luovuuteen, ilmaisuun ja käsityötaitoon: kasvaa itsenäiseksi taiteilijaksi, Ruotsalainen sanoo.

* *

Musiikki, kuvataide ja tutkimus kietoutuvat Ruotsalaisen työssä toisiinsa. Sävellyksiin tulee ideoita yhtä lailla oman elämän arkisista asioista kuin Lapin luonnosta. Ruotsalainen myös lukee paljon.

– Luen, kävelen ja ajattelen. Se tuottaa soivia ideoita ja visuaalisia ideoita ja myös sellaisia konseptin tai käsitteen tasolla olevia ideoita, jotka voivat myöhemmin muuttua tutkimukseksi, sävellykseksi tai kuvaksi. Hyvin usein sama prosessi tuottaa näitä kaikkia. Kaikista ideoista ei tule valmista sävellystä tai installaatiota tai osaa tutkimukseen, mutta jotenkin ne kaikki edistävät prosesseja kaikilla aloilla.

– On vaikea itsellekin sanoa, mikä lopulta tekee sen, että jonkun idean välittämiseen valikoituu kuva ja jonkun toisen ääni. Jokaisen kappaleen sävellysprosessin aikana on ollut jotain visuaalistakin ja visuaalisiin teoksiin liittyy jokin soiva ajatus. Ne eivät ole toteutuneet konkreettiseksi elementiksi vaan jääneet valmiissa teoksissa työkalutasolle.

Johanna Ruotsalainen on säveltäjä, tutkija ja kuvataiteilija.

– Mie oon kynäihminen, toteaa Ruotsalainen, ja esittelee työpöydällään seikkailevia lappusia.

– Kaikissa näissä on jotain sävellystä. Ihan samalla tavalla tulevat kuvataiteellisetkin ideat ja myös tutkimukseen liittyvät ideat.

Kynä on Ruotsalaiselle ajattelun työkalu.

– Kirjoitan saman biisin yleensä – vaikka se olisi isokin teos – monta kertaa alusta loppuun uudestaan. Kun jotain kirjoittaa uudestaan niin, että siihen menee aikaa, siihen tulee analyyttisyys mukaan. Toki kirjoitan kaikki puhtaaksi koneella.

– Luovaa prosessia on vaikea sanallistaa. Hyvin harvoin enää nykyään esimerkiksi sävellän pianolla. Eniten sävellän ajattelemalla.

Ruotsalainen on sekä sävellyksissään että visuaalisissa teoksissaan kiinnostunut hyvin pienistä vivahde-eroista. Minimalistiksi hän ei itseään miellä.

– Minimalismi edustaa sellaista staattisuutta ja toisteisuutta, jota omissa sävellyksissäni ei ole. Niissä ei ole variaatiota eikä imitaatiota, vaan materiaali on minimalismiin verrattuna orgaanista.

– Kun olen kuullut muiden suomalaisten nykysäveltäjien teoksia, on välillä tuntunut, että oma estetiikkani on kauhean masentunutta ja riisuttua ja asiat ovat monesti hiljaisia ja vähäeleisiä. Kirjoitan mielelläni tarkkaa notaatiota ja musiikissani tapahtuu detaljitasolla asioita, mutta ne ovat aika hienovaraisia.

* *

Ruotsalainen tekee mielellään yhteistyötä muusikoiden kanssa.

– On aina ideaali tilanne, jos jo säveltäessään tietää, kuka biisin esittää. Minulle sointi on kiinnostava asia, se, minkälaisia sointivärejä tai sointeja soittimet yhdessä tai yksittäinen soitin voi tuottaa. Ne ovat kuitenkin usein aika soitinkohtaisia. Siksi on mahtavaa, jos pystyy tekemään muusikon kanssa yhteistyötä aktiivisesti ja testailemaan, mitä sen nimenomaisen muusikon instrumentista irtoaa.

– Tilaussävellyksen kohdalla rahaa ja esityslupausta inspiroivampi asia on se, että voin saada muusikolta korvaamatonta tietotaitoa siihen, miten hänen instrumenttinsa toimii. Ajattelen niin, että säveltäjällä on tietynlainen vastuu kirjoittaa sellaista musiikkia, mikä on muusikolle siinä mielessä miellyttävää soittaa, että muusikko voi käyttää omaa musikaalisuuttaan siihen. Että siihen jää ilmaisu- ja tulkintaväljyyttä.

– Mahtavinta on se, että jos olen säveltänyt jotain ja ajatellut, miltä se kuulostaa ja miten se tulkitaan, muusikolla onkin siitä ihan erilainen näkemys. Tai se, että kaksi eri yhtyettä soittaa ihan eri tavalla jonkun kappaleen. Silloin tietää, että se musiikki on oikeasti elävää, Ruotsalainen kiteyttää.

Johanna Ruotsalaisen sävellystuotantoon ja kuvataiteeseen voit tutustua täällä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua