Säveltäjä Eetu Lehtonen. Kuva: Anitta Vuorisola
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Eetu Lehtosen tie säveltäjäksi on kulkenut popin, pelimusiikin, musiikkiteknologian ja japanilaisen yliopiston kautta.
”Olen miettinyt, pitäisikö minulla olla selkeä tyyli tai estetiikka, mutta minusta tuntuu, ettei sellaista ole. Jos minua kiinnostaa kokeilla jotain juttua, teen sen.”
Kikka Holmberg, teksti
Säveltäjä Eetu Lehtosen orkesteriteos Hymn kuullaan kantaesityksenä Tampere Biennaleen kuuluvassa Tampere Filharmonian konsertissa 12.4.2024.
Ensimmäisen version Hymnistä Lehtonen teki Sibelius-Akatemian ja RSO:n yhteistyönä järjestämään työpajaan.
– Biennalen taiteellinen johtaja Minna Leinonen, joka on myös sävellyspedagogiikan opettajani, kiinnostui teoksesta ja se päätyi Biennalen ohjelmaan, mikä oli minulle iloinen yllätys, Lehtonen kertoo.
Alkusysäyksen teokseen Lehtonen sai lukiessaan Aberfanin kylässä vuonna 1966 tapahtuneesta onnettomuudesta.
– Pieni kylä tuhoutui kaivosjätteen maanvyöryonnettomuudessa, joka johtui isojen kaivosyhtiöiden laiminlyönneistä. Se osui pahiten kouluun ja siellä kuoli paljon lapsia, mikä tuntui tosi väärältä ja traagiselta.
Kaivosonnettomuuden uhrien muistotilaisuudessa kyläläiset lauloivat perinteistä hymniä. Hymn ei kuitenkaan ole suoraan ohjelmallinen kuvaus tapahtumasta eikä kyläläisten laulamalla hymnillä ole teoksen kanssa musiikillista yhteyttä.
– Sain sointi-inspiraation siitä, miten maanvyöryn ja tuhon laantuessa jäljelle jää hauras hiljaisuus. Teos lähtee liikkeelle kuhisevasta ja likaisesta äänimaisemasta, ehkä rumistakin äänistä, joista se kirkastuu loppua kohden. Mukana kulkee pieni, hiljalleen paljastuva melodia.
– Varsinkin teoksen alkupuolella on laajennettuja soittotekniikoita, suhinoita ja kopinoita. Puhaltimilla puhalletaan soittimen läpi vain kohinaa, ja jousisoittimilla soitetaan soittimen runkoa, jolloin syntyy kohisevaa ääntä. Hymnimäinen päämelodia tulee alussa tosi suttuisena. Lopullisessa muodossaan hymni ilmestyy käyrätorvella.
Eetu Lehtosen teos Hymn kuullaan kantaesityksenä Tampere Biennalessa. Kuva: Anitta Vuorisola
* *
Turusta lähtöisin olevan Eetu Lehtosen tie säveltäjäksi on kulkenut monen mutkan kautta.
– Kävin lapsena sähköurkutunneilla, jotka olivat käytännössä popmusiikkitunteja. Erityisen hyvä asia niillä tunneilla oli se, että improvisoimme, Lehtonen kertoo ja muistelee säveltäneensä jo lapsena muutamia omia kappaleita.
– Tykkäsin pienenä myös videopeleistä ja niiden musiikista. Se oli minulle lapsuudessa tärkeä musiikillinen juttu ja se on kiinnostanut minua aikuisiälläkin.
Teini-iässä Lehtonen soitti kosketinsoittimia bändeissä ja koulun yhtyeessä. Kiinnostus klassiseen musiikkiin heräsi vasta aikuisiällä.
– Olin toki kuunnellut joitain klassikkokappaleita ja tykkäsin niistä, mutta kun joku selitti minulle sonaattimuodon, se struktuuri alkoi kiinnostaa minua. Oivalsin, että melodiat eivät vain tule peräkkäin, vaan kyseessä on isompi rakennelma.
Piipahdettuaan luokanopettajakoulutuksessa Lehtonen päätyi vuoden mittaiselle kansanopistolinjalle opiskelemaan musiikkia.
– Otin sivuaineeksi rummut. Rumpuopettajani Ilari Hongisto on myös säveltäjä, ja vähitellen rumputunnit vaihtuivatkin sävellystunneiksi.
Seuraavana vuorossa oli Turun konservatorion musiikkiteknologialinja, jossa Lehtonen opiskeli sävellystä sivuaineena säveltäjä Tuomo Teirilän ohjauksessa.
– Teknologiaopinnot ovat olleet tosi tärkeitä. Elektroninen musiikki oli kiinnostanut minua ennenkin, mutta tässä kontekstissa alkoi kiinnostaa sen tarjoamien keinovarojen käyttö, uusien äänien hakeminen elektronisesti. Toisaalta myös mediamusiikin, kuten elokuva- ja pelimusiikin, tekeminen kiinnostaa, ja sain koulutuksesta paljon työkaluja myös siihen.
Musiikkiteknologialinjalta valmistumisen jälkeen Lehtonen aloitti sävellysopinnot TAMKissa. Siellä hän opiskeli Hannu Pohjannoron sekä lyhyitä aikoja myös Jovanka Trbojevićin ja Pasi Lyytikäisen oppilaana.
Lehtonen on tyytyväinen opettajakuntaan ja opintojen antiin.
– Koulutus opetti löytämään omasta lähtömateriaalista kaikki mahdollisuudet, mihin sitä voisi käyttää. Aiemmin ajattelin, että tässä on tällainen melodia ja sen jälkeen tulee toinen melodia. Opinnoissa opin pureutumaan siihen ensimmäiseen melodiaan: mistä se koostuu ja miten sitä voi muokata, ja miten samasta asiasta voi tehdä variaatioita.
Koulutus toi mukanaan myös luvan monenlaisten ideoiden ja estetiikkojen hyväksymiseen.
– Olin kokenut aiemmin, että rajoituksia on enemmän. Koulutuksen myötä valkeni, että saa tehdä, mitä kiinnostaa.
TAMK-opintojen aikana Lehtonen vietti viisi kuukautta vaihto-opinnoissa Japanissa, Aichin taideyliopistossa.
– Opettajani Akira Kobayashi oli käynyt aikoinaan Suomessa vaihto-opiskelijana, ja hänellä on edelleen Suomeen paljon kontakteja. Sitä kautta syntyi yhteys Aichin taideyliopistoon.
Opiskelu Japanissa oli yllättävän samanlaista kuin Suomessa.
– Opetuspäivät eivät olleet kovin pitkiä, mutta omaan työskentelyyn oli varattu paljon aikaa. Ihmisistä huokui vahvan työetiikan lisäksi kokeilunhalu. Japanissa pystytään katsomaan eurooppalaista musiikkiperintöä ulkoa käsin, poimimaan siitä kiinnostavia asioita ja tekemään tosi epäsovinnaisia ratkaisuja. Kun siellä näki, että skaala voi oikeasti olla paljon leveämpi, uskaltaa tehdä enemmän omia juttuja ja luottaa siihen, mikä kuulostaa hyvältä.
Japanista palattuaan Lehtonen osallistui Kaija Saariahon TAMKissa pitämälle mestarikurssille.
”Olen tosi avoin sille, mitä voin hyödyntää omassa musiikissani”, sanoo Eetu Lehtonen. Kuva: Anitta Vuorisola
* *
Lehtonen viimeistelee maisterintutkintoa Sibelius-Akatemiassa, jossa hänen sävellyksenopettajansa on ollut Lauri Kilpiö.
– Olen saanut teknisen osaamisen lisäksi hyviä kontakteja. Workshopeissa olen päässyt kirjoittamaan musiikkia RSO:lle ja Defunensemblelle, Lehtonen iloitsee.
– Olen ottanut myös elokuva- ja pelisäveltämisen kursseja. Tein aikoinaan TAMKin päättötyönä lyhytelokuvan musiikin. Elokuvamusiikkia kiinnostaisi tehdä enemmänkin.
– Pelimusiikissa minua kiinnostaa erityisesti muodon avoimuus. Pelissä ei tiedä, mitä pelaaja tekee ja mihin hän seuraavaksi menee. Musiikki muuttuu tilanteen mukaan – sen muoto on avoin eikä sitä ole ennalta päätetty. Tämä mahdollistaa sattumanvaraisuuden. Olen ruvennut miettimään, miten sitä voisi hyödyntää taidemusiikkiin.
* *
Säveltäessään Lehtonen improvisoi ja kokeilee asioita pianolla.
– Kirjoitan myös koneelle aika paljon ihan sen takia, että se on mielestäni helpompaa. Koneella kaikki on myös varmasti tallella samassa paikassa eikä tarvitse metsästää mitään lappuja mistään. Tykkään kyllä välillä luonnostella myös nuottipaperille, ja kirjoitan paljon tekstinä ajatuksiani musiikista: kuvaan adjektiivien avulla sitä musiikkia, mikä mielessäni on sillä hetkellä. Hymniä suunnittelin sävellysopettajan ohjeesta ja innoituksesta myös graafisesti.
Hymn syntyi niin, että Lehtosella oli palasia ja hän oli suunnitellut avainkohtia.
– Tein kokeeksi esimerkiksi sen, mikä voisi olla teoksen huipennus. Tein varhaisessa vaiheessa myös kohdan, jossa teoksen päämelodia ilmestyy, koska minusta tuntui, että minun on tiedettävä, mitä kohti olen menossa, jotta pystyn säveltämään sen välin.
– Joissakin teoksissani ensimmäiset säveltämäni tahdit olivat valmiissa teoksessa lähes viimeiset tahdit. Kuten Hymnissä, näissä sävellyksissä on jokin teema, joka paljastetaan hiljalleen teoksen aikana: teeman palat ja melodianpätkät tulevat tutuiksi kappaleen varrella ja niistä kasataan se kokonainen teema.
Jotkut Lehtosen sävellykset ovat innoittuneet luonnosta, joskus taas lähtökohtana voi olla puhdas harmoninen tai teknologinen idea.
– Usein kokeilen, voisinko yhdistää kaksi elementtiä sellaisella tavalla, mitä ei olisi ajatellut. Esimerkiksi Hymn alkaa sointilähtöisesti tosi likaisesta soinnista ja päätyy varsin perinteisiin sävelkorkeuksiin.
– Tuomas Turriagon ja Sami Junnosen tilausteokseen Pinta kuvittelin pienen metsälammen ja mietin, miten vesi voi väreillä eri tavoilla, kun lammella käy eläimiä tai kun sataa.
– Orkesterikappaleessani Konephorm puolestaan on envelope eli verhokäyrä, joka ohjaa musiikkia. Piirsin käyrän ja käytin sitä teoksen laajassa muodossa eli koko teoksen mittaisena, mutta myös pienissä eleissä. Jaksot perustuvat siihen ja myös jaksojen sisällä pienet palaset perustuvat siihen.
Nyt Lehtosella on työn alla kantele–klarinettikappale Eva Alkulalle ja Reetta Näätäselle.
– Tilaussävellyksissä teen mahdollisimman paljon yhteistyötä soittajien kanssa varsinkin, jos teen sellaiselle soittimelle, jota en itse soita. Evan ja Reetan kanssa olemme suunnitelleet, että voisimme tehdä tulevaa kappaletta yhteistyössä, miettiä jo alkuvaiheessa siitä, mitä siihen voisi tulla, ja kokeilla niitä asioita sävellysprosessin aikana.
Pirkanmaan musiikkiopiston tilauksesta Lehtonen teki pedagogisen kanteleteoksen, joka kuullaan Biennalessa. Lehtonen on myös Anna Hakulan ja Sandy Ahjon kanssa ohjaajana Biennalen yhteydessä järjestettävässä lukion musiikinopettajille suunnatussa sävellystyöpajassa.
Maisterintutkintoa Sibelius-Akatemiassa valmistelevalla ja Sastamalan musiikkiopistossa musiikin hahmotusaineita opettavalla Eetu Lehtosella on takanaan musiikkiteknologiaopinnot Turun konservatoriossa ja säveltäjäopinnot TAMKissa. Kuva: Anitta Vuorisola
* *
– Olen miettinyt, pitäisikö minulla olla selkeä tyyli tai estetiikka, mutta minusta tuntuu, ettei sellaista ole. Jos minua kiinnostaa kokeilla jotain juttua, teen sen. Sanoisin, että minulla on melko perinteinen tyyli – ei varsinaisesti siten, että se olisi tonaalista tai diatonista, mutta teen kuitenkin aika paljon melodioita. Ei ole yhtään biisiä, missä olisin luopunut melodiasta kokonaan. Huomaan myös viljelleeni melodioissa joitain samoja piirteitä, Lehtonen kertoo.
– Nykyään ei juuri tehdä melodis-polyfonista musiikkia, vaan ollaan kiinnostuneempia sointiväreistä, isoista sointimassoista ja mikrotonaalisuudesta. Polyfoniassa on jotain, mikä viehättää minua, ja olen käyttänyt sitä myös Hymnissä, kun kudos selkiytyy ja teeman palaset tulevat jossain konfiguraatiossa.
Lehtonen kertoo olevansa hyvin avoin sille, mitä voi hyödyntää omassa musiikissaan.
– Pidän esimerkiksi elektronisesta musiikista. Siitä saa hyvin aineksia elektroakustiseen säveltämiseen. Syntetisaattorien ohjelmointi on minulle tosi tuttua ja kiinnostavaa samoin kuin äänen muokkaaminen koneellisesti.
– Nyt minulta on tulossa elokuussa järjestettävälle Ung Nordisk Musik -festivaalille sävellys, joka käyttää sekä taustanauhaa että live-elektroniikkaefektejä soittimiin. Sen nimi on Errare (erehtyä).
* *
Lehtosen säveltäjäihanteita ovat Claude Debussy, Tōru Takemitsu ja Kaija Saariaho.
– He edustavat samaa maailmaa, vaikka ovat eri aikakaudelta. Minuun on vaikuttanut erityisesti Debussyn tapa leikata musiikki niin, että punainen lanka säilyy, vaikka väliin tulee jotain ihan muuta. Olen siksi antanut itsellenikin vapauden tehdä niin.
Lehtonen näkee tässä yhtäläisyyden elokuvamusiikkiin.
– Elokuvamusiikin säveltäjän on pakko välillä katkaista musiikki ja tehdä jotain muuta, kun halutaan, että tiettyyn kohtaan tulee leikkaus. Kun on itse kuunnellut sitä vain musiikkina, on tottunut siihen, että se vaan pätkäistään jostain kohtaa. Niin se on tullut osaksi omaa musiikkia, Lehtonen pohtii.
* *
Popin parissa ensimmäiset improvisaationsa tehnyt Lehtonen ei kaihda kevyeksi kutsuttua musiikkia edelleenkään. Hän soittaa yhtyeessä nimeltä Bilebändi HighLights, joka keikkailee ympäri Suomea häissä, firmojen pikkujouluissa ja yökerhoissa.
– Soittajana taustani on popmusiikissa, muistuttaa Lehtonen, jonka monipuoliseen toimenkuvaan kuuluu myös musiikin hahmotusaineiden opettaminen Sastamalan musiikkiopistossa.
– Säveltäjänä olen koko ajan menossa siihen suuntaan, että saisin mahdollisimman vähästä tehtyä enemmän. Annan kuitenkin itselleni vapaat kädet tehdä improvisaationomaista musiikkia ja mennä johonkin suuntaan ilman, että tarvitsee sen enempää selitellä, miksi.
Hymn kantaesityksenä Tampere Biennaleen kuuluvassa Tampere Filharmonian konsertissa 12.4.2024.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Heidi Hassisen Tampere Biennalessa kantaesityksensä saava Sära syttyi koronakevään auringosta
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Elektroninen ääni ja sen hyödyntäminen kiinnostivat Heidi Hassista siinä määrin, että hän opiskeli vuoden Wienissä elektroakustista säveltämistä.
Taiteidenvälisyys innoittaa säveltäjä Anna Hakulaa, joka kaipaa musiikkiin myös haurauden ja herkkyyden voimaa
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Motivoivinta on säveltää niin, että tietää, kuka sävellyksen tulee esittämään”, kertoo säveltäjä Anna Hakula, joka tekee väitöstutkimusta konserttisaleista ja kehollisesta konserttikokemuksesta.
Tiivis yhteistyö muusikkokollegoiden kanssa on säveltäjä Juha Leinoselle elinehto
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Jos sävellyksen korkeakouluopintoihin otetaan vuosittain yksi tai kaksi opiskelijaa, ei se ole missään synkronissa siihen, mihin yritys, into, palo ja lahjakkuus riittäisivät.”
Kuukauden säveltäjän Pasi Lyytikäisen musiikissa soivat niin luontoelämykset kuin urbaanit äänimaisematkin
HENKILÖ | Aktiivinen kuuntelusuhde kaupunkihälylle voi olla hauska ja avartava asia, uskoo säveltäjä Pasi Lyytikäinen, joka kertoo opetelleensa kuuntelemaan melua ja keskittymään sen sattumanvaraisuuksiin ja säännönmukaisuuksiin.
