Ari Numminen, taustalla Heidi Kiviharju. Kuva: Petteri Aartolahti
KOLUMNI | Maarit Saarelainen kävi katsomassa Teatteri Telakan tanssiesityksen Ombra, joka herätti hänessä kolme ajatusharhailua.
”Kehon tavoittelussa kohtaaminen voi joskus onnistuakin. Ainakin hetkeksi.”
Meitä suomalaisia kannustetaan usein puhumaan, mutta joskus sanattomuus on hyvästä. Sanattomuus ei kahlitse eikä pakota. Se antaa mielelle tilaa liikkua ja ajatuksille luvan lentää. Sanattomuus on mahdollisuuksien kaivo, josta voi joka kauhaisulla ammentaa erivärisen tunteen.
Näin viime lauantaina (26.5.2025) Tamperen Teatteri Telakalla tunnin mittaisen sanattoman tanssiesityksen Ombra. Nimi tulee Italiasta ja merkitsee sananmukaisesti varjoa, mutta laajenee merkitsemään myös alitajuntaa, sielua, haamua, toiseutta ja hetkellisyyttä.
Tanssija Ari Nummisen ja näyttelijä Heidi Kiviharjun yhteistä liikettä on kaunista katsoa. Kahden vuoden yhteinen harjoittelu näkyy rauhana, voimana ja energiana. Hei eivät tee akrobaattisia temppuja vaan soljuvat lainehtien, tavoitellen meditatiivista harmoniaa.
Italialaisen Claudio Monterverdin (1567–1643) ja saksalaisen Johann Sebastian Bachin (1685–1750) musiikki antavat tanssijoille luvan kuljettaa meitä tunnelmasta toiseen.
Irrottauduin etsimästä merkityksiä, sillä Numminen ja Kiviharju vievät minut mennessään.
* *
Ensimmäinen ajatusharhailu: Totuus ja valhe
Ombra-tanssiteos voisi olla metafora tämän hetken maailman mustavalkoisesta politiikasta. Kuka tahansa voi olla uusi kuningas, jopa vanha uroshirvi, viimeisen sodan kiimassa.
Anna meille anna meille anna meille rauha, me anelemme, mutta ostamme lisää aseita ja varustaudumme sotaan. Kenelläkään ei ole ratkaisua. Taskut ovat tyhjät ja katseet kääntyvät pois. On helpompaa siirtyä iloiselle 1920-luvulle Berliinin hilpeään kabaree-tunnelmaan.
Mustaa ja valkoista. Tanssijoista toinen on pukeutunut mustiin, toinen valkoisiin. Ensimmäisenä mieleeni tulee venäläisen toisinajattelijan Vladimir Vysotskin (1938–1980) runo Totuus ja valhe, jossa valhe pukeutuu totuuden pukuun.
”Jos alasti käymme, kuin vastasyntyneet käyvät, ei voi totuutta erottaa valheesta ainutkaan… Valhe on totuus, usko se veljeni vihdoin. Katso, se kiertää sun puvussas maailmaa…”
* *
Toinen ajatusharhailu: Parisuhde
Ombra voisi olla myös kuvaus parisuhteesta. Kumpikin tavoittelee rakkauden tähden toista, toisen kehoa ja toisen sielua.
Kehon tavoittelussa kohtaaminen voi joskus onnistuakin. Ainakin hetkeksi. Mutta sielu, immateriaalisena, ei ole helppo tapaus, sillä se pakenee kosketusta. Ehkä yhtyminen toisen sieluun onkin mahdollista vain sielujen taivaassa.
Se on To do -listallani. Aion ottaa selville missä se taivas on. Sielu onkin ainoa asia mikä tässä hetkessä tuntuu vapaalta.
* *
Kolmas ajatusharhailu: Metafora elämästä
Ombra voi helposti olla myös metafora elämästä.
Elämänvirta – kiertokulku.
Vaikka haluaisikin, sitä ei voi pysäyttää. Meitä viedään, aika kulkee. Elämä on yhtä aikaa hauras, herkkä lasinkirkas ja kuohuva, intohimoinen koski.
Maailma liikkuu ympärillämme, ja me maailman sisällä.
Me elämme, tässä, ja ainakin nyt.
* *
Ari Numminen ja Heidi Kiviharju kiitos! Te sysäsitte minut ajatusten virtaan. Edelleen vedessä! Ulps!
Ombra Tampereen Teatteri Telakalla. Esityksiä 17.5.2025 asti. Esityskalenteriin täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Väliaikaklippi Euroviisuissa paljasti kilpailun poliittisen luonteen, ja siksi pää puskassa on huono taktiikka
KOLUMNI | Suomea edustavien Pete Parkkosen ja Linda Lampeniuksen Liekinheitin on ennakkosuosikki, mutta viisuvoittajaa tärkeämpää olisi käydä rehellinen keskustelu Israelin asemasta kilpailussa.
Mansi Styczin tuikkiva perintö – teatterivaikuttaja täytti 80 vuotta
KOLUMNI | ”Olet tehnyt elämäntyölläsi Tampereesta monipuolisemman teatterikaupungin kuin ehkä itse tajuatkaan”, Anne Välinoro kiittää Mukamaksen teatterinjohtajaa.
Suomen historia kivikaudelta Agricolaan (ja muuta proosaa)
KOLUMNI | Olivatko saame ja suomi alueemme ensimmäiset kielet? Mitä kieliä täällä on puhuttu? Mitä ”suomen kieli” tarkoittaa, Pekka Henttonen kysyy.
Sota, rauha ja manga
ESSEE | Topi Lepojärvi kirjoittaa kahdesta mangasarjasta ja pohtii, mitä kuka tahansa lukija voi niistä löytää sekä rauhattoman maailmanpolitiikan että oman arjen eettisten valintojen keskellä.