Eino Salmelaisen sanoin: ”Ilman tunnetta ei ihmisessä tapahdu mitään” – Teatterikaupunki Vapriikissa

Teatterineuvos Eino Salmelaisen työpöytä. Kuva vitriinissä: Juhani Riekkola

NÄYTTELY | Museokeskus Vapriikin Teatterikaupunki-näyttelyssä pääroolissa ovat karismaattiset, elämänsä näyttämötaiteelle omistaneet persoonat ja yleisöennätyksiä lyöneet esitykset.

Marja-Liisa Torniainen, teksti ja kuvat

Ensimmäisellä porrastasanteella vastaan tulevat Liisi Tandefeltin (s. 1936) herkät luonnospiirrokset ja hänen suunnittelemansa puvut. Ne pysäyttävät heti. Näyttämötaiteelle omistautunut Tandefelt on tehnyt kahtia jakautuneen elämäntyön, näyttelijänä ja palkittuna pukusuunnittelijana. Hän on vastannut puvustuksesta 120 produktiossa, siirtynyt vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1976 ja perustanut monologeihin erikoistuneen teatterin Avoimet ovet vuonna 1998. Vielä vuonna 2017 hänelle myönnettiin Jussi-patsas parhaasta sivuosasta elokuvassa Puhdistus. Omissa tuotannoissaan hän on keskittynyt monologiesityksiin vahvoista naisista, kuten Käthe Kollwitzista ja Rosa Luxemburgista.

Tampereen Työväen Teatteriin Tandefelt oli kiinnitettynä vuosina 1963–1967. Vuonna 1985 hän vapaana taiteilijana suunnitteli puvustuksen TTT:n musikaaliin My Fair Lady. Tästä työstä hän sai kultamitalin Prahan Quadriennalessa vuonna 1987 ja juuri näitä pukuja on nähtävillä Vapriikin Teatterikaupunki-näyttelyn vitriinissä.

Shakespearen Venetsian kauppias taas sai ensi-iltansa Tampereen Teatterissa vuonna 1978. Esillä Tandefeltin puvustuksesta näytelmään on Tuija Vuolteelle suunniteltu Portian puku.

Tandefeltpukuluonnokset MLT

Liisi Tandefeltin puvustuspiirroksia TTT:n musikaaliin My Fair Lady vuodelta 1985. Akvarelli, fiksatiiviruiskupuhalle ja peiteväri kartongilla.

Naiset teatterinjohtajina

Seuraava nainen, johon huomioni kiinnittyy jatkettuani matkaa varsinaiseen näyttelytilaan, on Tilda Vuori, vuonna 1901 perustetun kaupungin vanhimman teatterin, Tampereen Työväen Teatterin, ensimmäinen johtaja.

Matilda Blom (s. 1869) oli syntyisin Kuopiosta. Hän aloitti uransa 20-vuotiaana Helsingin Suomalaisessa Kansanteatterissa ja vaihtoi nimensä Tilda Rautioksi. Myöhemmin avioiduttuaan taidemaalari Kaarlo Vuoren kanssa, siirtyi hän Turkuun. Perheeseen syntyi poika, ja Kaarlo Vuori toimi Turun piirustuskoulun johtajana. Vuonna 1905 he muuttivat Tampereelle. Silloin Tilda Vuori myös aloitti Tampereen Teatterissa näyttelijänä. Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi häntä pyydettiin seuraavana vuonna.

Tilda Vuori koulutti iltaisin tehtaan teatteria harrastavista työläisistä korkeatasoisen ryhmän, esiintyi itse naispääosissa, toimi johtajana ja ohjaajana, palkkasi ammattinäyttelijöitä miespääosiin ja aloitti yhteistyön suomalaisten kirjailijoiden kanssa. Harrastajana aloittaneesta esiintyjästä kouliintui valovoimainen näyttelijä ja tamperelaiseen kulttuurielämään voimakkaasti vaikuttanut toimija.

Esillä Vapriikissa on aviomiehen vaimostaan maalaama muotokuva. Myöskin Kaarlo Vuori työskenteli aktiivisesti teatterissa. Hän suunnitteli lavastuksia, erikoistehosteita, puvustuksia ja maskeja sekä tallensi esityksiä valokuvaten.

Tilda Vuori K.Vuoren maalaus MLT

TTT:n ensimmäinen johtaja Tilda Vuori. Kaarlo Vuoren maalaus.

Tilda Vuoren aikaan (1906–1917) jokaisessa maamme suurimmassa työväenteatterissa oli nainen vetovastuussa; Viipurissa Rosa Pulkkinen ja Helsingissä Hilma Rantanen. Rantasen aviomies Kaarlo Halme taas oli Tampereen Teatterin ensimmäinen johtaja, joka hoiti virkaa vain vuoden.

Sinä vuonna ensi-iltoja oli 24 ja kiertueet maaseudulle aloitettiin.

Hänen jälkeensä pestin otti Elli Tompuri, josta näin tuli Suomen ensimmäinen naispuolinen teatterinjohtaja. Hänen aikansa jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi, kun taas Tilda Vuoren toimikausi kesti yli kymmenen vuotta. Työtä jatkoi vuosina 1919–1940 Kosti Elo. Vuosina 1918–1922 Tampereen Teatterin johdossa oli Mia Backman, joka kuitenkin palasi takaisin Helsinkiin.

* *

Seuraavan kulman takana odottaa pieni nostalginen näyttämö ja sen vieressä seinällä on Sirkku Peltolan teksti:

”Teatteria ei ole ilman yleisöä, teatteria ei ylipäätään ole, vaan se tapahtuu ajallisena jatkumona tiettynä aikana, tietyssä paikassa ja toteutuu vain vuorovaikutuksessa, eikä näin ole tallennettavissa.”

Onpa turhauttavaa, kannattaako kierrosta edes jatkaa? Miten teatterihistoriaa tulisi museossa esitellä, jotta sen lumo edes jotenkin välittyisi? Siihen ei ainakaan perinteisen museonäyttelyn keinot riitä. Sylvi Salonen teki mittavan lahjoituksen teatterimuseon perustamista varten aikanaan, mutta joutui ottamaan rahansa takaisin, kun mitään ei saatu aikaan. Koska saadaan? Kyllä Tampere ansaitsee omaan historiaansa kiinteästi liittyvän teatterimuseon.

Tähdet, tähdet

Näyttelyssä esitellään tamperelaisen teatterielämän suuret nimet Sylvi Salosesta Veikko Sinisaloon, Olavi Veistäjään, Eino Salmelaiseen ja Aarne Orjatsaloon asti. Merkittävistä tuotannoista vuosien varrelta kerrotaan pääosin tekstitauluin ja valokuvin, kuten esimerkiksi West Side Storyn pohjoismaisesta kantaesityksestä Tampereen Teatterissa. Pääosissa loistivat nuoret Kaija Sinisalo ja Tapani Perttu.

Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan menestysmusikaali Vuonna 85 ottaa suurimman tilan. Mukana on lavastuksen kookas pienoismalli ja se kuuluisa keltainen Datsun. Suuren suosion saanutta musikaalia esitettiin kuusi vuotta.

Historiallisista produktioista esitellään muun muassa Työväen Teatterin Ikuinen taistelu, joka sai ensi-iltansa vuonna 1916 ja Minna Canthin Sylvi vuodelta 1930.

Esiin nousee myös kiinnostavia, tuntemattomampia nimiä, kuten Staava Haavelinna (Gustava Ahlfors), Työväen Teatterin kantava voima. Hän olisi ansainnut enemmän huomiota kuin mitä tämä näyttely antaa.

TTT:n avausnäytelmässä vuonna 1901 Haavelinna esitti nimiroolin Minna Canthin näytelmässä Anna-Liisa, mutta jo vuonna 1895 Työväen yhdistyksen iltamissa hän oli ollut Margareta Aleksis Kiven näytelmässä. Hänet palkittiin elämäntyöstään Pro Finlandia-mitalilla vuonna 1946. Silloin hän oli Suomen näyttelijäliiton vanhin jäsen. Mitali oli myönnetty sitä ennen vain kerran, vuonna 1943 Mia Backmanille.

Materiaalia Vapriikkiin on saatu lainaksi Teatterimuseosta Helsingistä, paikallisista teatterista ja Työväenmuseo Werstaalta. Roineen teatterisuvusta on esillä digitaalisesti selattava sukupuu. Pyynikin kesäteatteri, Musta Teatteri, Komediateatteri, Ahaa-teatteri ja Teatteri Telakka saavat paikkansa näyttelyssä eikä teatterikoulutustakaan unohdeta, mutta nykyiset harrastajanäyttämöt Ylioppilasteatteria lukuun ottamatta on jätetty kokonaan näyttelyn ulkopuolelle.

TreenNayttamoyhdistyksenjasenenia1905

Tampereen Näyttämöyhdistyksen jäseniä yhteiskuvassa 1905.

Teatteri taistelussa

Suomessa on ainakin liki tuhat teatteria, kun kaikki harrastaja- ja kesäteatterit lasketaan mukaan. Pelkästään Työväennäyttämöiden liitossa on noin 500 jäsentä ja Harrastajateatteriliitossa pari sataa lisää. Melkein jokainen suomalainen on jossain elämänvaiheessaan osallistunut teatteritoimintaan. Laaja harrastajapohja on myös ammattiteattereiden menestyksen kivijalka.

Taiteessa oleellista on etsiä syvempää ihmisyyttä, sitä mikä meitä kaikkia yhdistää. Suomessa teatteriharrastuksella onkin katsottu olevan kansansivistyksellinen tavoite niin oikealla kuin vasemmalla, kirjoittaa Mikko-Olavi Seppälä kirjassaan Parempi ihminen, parempi maailma.

Viime vuosisadan alussa, 1910-luvulla, joka puolelle maata pystytettiin työväentaloja, joiden oleellinen osa oli näyttämö ja juhlasali. Näihin kokoontumistiloihin syntyi luontevasti työväenteattereita, joiden jälkeläisiä suurin osa maamme kaupunginteattereista on. Niiden ohjelma oli paljolti myös vallankumouksellinen.

Anna-Elina Lyytikäinen ohjasi sisällissodan muistovuonna 2018 Tampereen Teatterin tiloja kokonaisvaltaisesti hyväksikäyttävän esityksen talon historiasta, Teatteri taistelussa.

Ohjaaja kirjoittaa:

”Koska näytelmän autenttiset tapahtumapaikat sijaitsevat teatteritalossamme, halusin hyödyntää tätä tilallista erityislaatuisuutta: teatterin kapeitten käytävien tunkkaisuutta, portaikkojen kiemuraisuutta, Huokausten sillan kaltevaa lattiaa, aulatilojen kaikennähnyttä katsetta. Siksi päädyin siihen, että osa katsojista kiersi esityksessä näyttelijäryhmän mukana ympäri taloa.”

Historia heräsi henkiin.

Teatterin pitää olla ihmisiä yhdistävä voima

Sisällissodan jälkeen työväenteattereita eri puolilla maata tuhottiin ja niiden irtaimistoja takavarikoitiin. Poliittisia aiheita näyttämöillä vältettiin. Vuonna 1920 jatkoi ammattijohtoinen Tampereen Työväenteatteri toimintaansa Kosti Elon luotsaamana. 1920-luvulla ohjelmisto oli jo hyvinkin radikaali. Hän jatkoi talossa vuoteen 1940. Kaupungin kummatkin teatterit tekivät töitään erillisinä yksikköinä eivätkä ehtineet edes vierailla toistensa näytännöissä.

Eino Salmelainen (1893–1975) pyydettiin vuonna 1925 Tampereen Teatterin johtoon ja hän viipyikin siellä yhdeksän vuotta. Häntä ennen ja hänen jälkeensä johtajat vaihtuivat aika tiuhaan tahtiin, kunnes Rauli Lehtonen pysyi paikalla 25 vuotta.

Valkoisten puolella taistellut Eino Salmelainen teki kuitenkin pisimpään töitä Tampereen Työväen Teatterin johtajana, ohjaajana ja kouluttajana, vuosina 1943–1966. Hänen viisas mottonsa oli, että teatterin pitää olla ihmisiä yhdistävä voima. Kuinka tärkeä ja tarpeellinen hänen asenteensa voimakkaana vaikuttajana on täytynytkään olla kahtia jakautuneen kaupungin asteittaisessa yhdistymisessä.

Ja kuinka tärkeä teatterin ylipäätään?

Teatterikaupunki-näyttely Tampereen Vapriikissa 7.3.2021 asti.

Lähteitä ja luettavaa

  • Mikko-Olavi Seppälä: Parempi ihminen, parempi maailma. Suomalaisen työväenteatterin päättymätön tarina. Vastapaino, 2020.
  • Pia Houni: toim. Liisi Tandefelt ‒ monessa roolissa. Like, 2006.
  • Jotaarkka Pennanen: Orjatsalo ‒ taiteilija politiikan kurimuksessa. Sanasato, 2017.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua