Tiedän mitä teit 22.7.2022 – 10 fiktiivistä minikirjoitelmaa Uusi Tampere -festivaalin perjantailta

01.08.2022

Kuvat: Jutta Luhtinen

FESTIVAALI | Nämä kymmenen fiktiivistä minikirjoitelmaa eivät ole festivaaliraportti tai kritiikki Uusi Tampere -festivaalin perjantai-illasta, vaikka ”sijoittuvatkin” k.o. festivaalipäivänä k.o. festivaalialueelle. Jokaisen tarinan fiktiivinen päähenkilö olet juuri sinä. Lue teksti, katso kuvat!

”Kertakäyttölautasen kautta suuhusi päätynyt sienen maanpäällinen osa on häviävä kuiskaus ihmismittakaavassa loputtoman rikkaasta ja ikuisesta itiöiden, rihmastojen ja hiivojen rinnakkaistodellisuudesta.”

Livin’ la Vida Loca

Astuessasi festivaalialueelle aivosi täyttyvät ärsykkeistä. Määrätön määrä yhtäaikaisia aistihavaintoja prosessoituu alati päivittyväksi kokemukseksi: tällaista täällä on.

Pikatahtia limittyvät ja toisiinsa kietoutuvat viestit tukkivat ajatuskaistaa ja kilpailevat sisäisen huomiorallisi paalupaikasta. Asiat kuulostavat, näyttävät, tuoksuvat, maistuvat ja tuntuvat voimallisina, sekä ovat monitahoisia ja sisäisesti ristiriitaisia. Tuoreella juhla-alueella on väljää mutta ahdasta, meluisaa mutta rauhallista, kuumaa mutta kylmää, selkeää mutta käsittämätöntä.
Mielesi läpi virtaa mm. seuraavia asioita:

  • Kuinka monta wc-paperirullaa tämän kokoluokan tapahtumassa tarvitaan?
  • Mikä on Poliisiopisto-leffoissa Tackleberryä näyttelevän tyypin oikea nimi?
  • Kuinka kuuma on Slicemongerin pizzakojussa?
  • Mitä selviää Haminan mursun ruumiinavauksessa?
  • Ovatko vyölaukut enemmän, vähemmän vai yhtä suosittuja asusteita kuin ennen pandemiaa?
  • Puuttuuko hyllystäsi jokin tärkeä Judas Priest -albumi?
  • Eihän tuo tyyppi tuolla voi olla Rock Your Day -videoista tuttu Janne Immonen?
  • Onko näkymä graffitilavalta Lielahden soravuorien suuntaan jonkinlainen maailmanlopun versio Ruisrockin ohi lipuvista laivoista?
  • Tuleeko Pambikallion biisissä soiva eteerinen ujellus syntetisaattorista vai onko se soitettu jännittävästi efektoidulla sähkökitaralla?
  • Jätitkö tarpeeksi latzia kissojen ruokakuppeihin?
  • Millä lavalla Etran de L’Aïr soittaa?
  • Miksi on niin vaikeaa olla läsnä hetkessä ja elää väkevästi juuri tässä ja nyt?
  • Kuinka se Mc Koon kertosäe tarkkaan ottaen meni?
  • Onko Die Hard – Vain kuolleen ruumiini yli pintatasoaan älykkäämpi elokuva?
  • Ovatko Jormas ja Ernos kautta aikain parhaat kotimaiset bändinnimet?
  • Ottaisko Kahwen kahvia nyt vai vasta myöhemmin?

Järjettömän monimutkaiset monimutkaiset järjettömyydet sinkoilevat synapsiesi välillä huomattavasti puhutun ja kirjoitetun kielen jäykistämää ajatteluasi vauhdikkaammin. Assosiaatiot ketjuttuvat ja solmiutuvat kuumeisesti sykkiviksi klustereiksi.

Istut kuormalavoista rakennetulle, räsymatolla päällystetylle penkille ja vilkaiset sosiaalista mediaa älypuhelimeltasi. Näet useiden tuttavien miltei reaaliaikaisia päivityksiä kyseiseltä festivaalialueelta.

Määrätön määrä yhtäaikaisia aistihavaintoja prosessoituu alati päivittyväksi kokemukseksi: tällaista täällä on.

kuva2 räsymatto

kuva3 tennis

* *

Break On Through (To The Other Side)

Nautit siitä kuinka Sir Liselotin äänilaitteisto yhdistettynä nurkkalavan PA-järjestelmään tuottaa ajottain holtittomasti jytiseviä, asfalttia tutisuttavia bassoaaltoja. Yllättäviin suuntiin tempoileva musiikki puhuttelee lavan edustalle kokoontuvaa kuulijoiden joukkoa, ja rohkeimmat puhkeavat tanssiin.

Valtaosa tanssijoista svengailee suhteellisen maltillisesti paikallaan rytmikkäästi hytkyen. Jotkut antautuvat estoitta tilanteen ja tunteen vietäväksi ja ottavat laajalti tilaa haltuun. Heidän kaikki raajansa purskahtelevat ympäriinsä kohti maata, horisonttia ja taivasta villisti kieppuvien torson sekä pään ympärillä.

Keho jännittyy ja vapauttaa jännitystä ikään kuin jonkin itseään suuremman hengen ohjailemana. Ihmisestä tulee kuin kosmisella kiertoradallaan valtavia plasmapurkauksia ympäröivään avaruuteen sinkoileva, valkohehkuinen tähti. Kokeminen on väkevää.

Estottoman kehonkielen spektri on laaja, mutta sinä osaat lokeroida eri tyylit kätevästi otsikon ”hipahtava versominen” alle. Tunnistat kyllä kunnon hippitanssin sellaista nähdessäsi. Kuulut itse maltillisiin hytkyjiin ja suhtaudut hurjaan versomiseen yhtä aikaa 100% empatialla ja 100% ylenkatseella. Se on matemaattinen mahdottomuus, mutta sellaiseen ihmismieli kykenee.

Olet tyytyväinen, ettet kykene itse vastaavaan heittäytymiseen, mutta toisaalta tiedät, että he jotka kykenevät, ovat löytäneet sisältään portin, jota itse et uskalla avata. Sen takaa voi löytyä onnen, tyytyväisyyden ja nautinnon valtakunta, johon maltillisella hytkyjällä ei ole milloinkaan asiaa.

kuva4 freebeer

kuva5 viixet

* *

Mushroom

Syöt festivaaliruokaa, joka sisältää herkullisia sieniä. Muistat lukeneesi joskus jostain, että asiallisia fossiililöydöksiä sienistä on 400 miljoonan vuoden takaa, mutta on ilmeistä, että sienikunta on tykitellyt maapallolla jo paljon aiemmin ja että ilman sieniä planeetallamme ei olisi esim. nykyisen kaltaista maaperää. Eli ei sitä myöten myöskään kasveja, eläimiä, ihmisiä tai Uusi Tampere -festivaalia.

Kertakäyttölautasen kautta suuhusi päätynyt sienen maanpäällinen osa on häviävä kuiskaus ihmismittakaavassa loputtoman rikkaasta ja ikuisesta itiöiden, rihmastojen ja hiivojen rinnakkaistodellisuudesta. Silmänräpäyksen tuhannesosa miljardin vuoden mittaisesta hillittömästä proge-oopperasta, jota mielistä suurin ja kauneinkaan ei voi koskaan käsittää. 

Jukka Nousiainen kumppaneineen rokkailee levollisesti päälavalla, ja musiikki asettuu mukavasti inhimilliseen mittakaavaan. Sinua lämmittää ajatus siitä, kuinka Jukka Nousiainen on omaehtoisella musaväsäilyllään noussut ainakin vaihtoehtofestivaalikonstekstissa ns. päälavasarjaan.

Lohdullinen on myös ajatus siitä, että monenlaisia planeetarisen tason myllerryksiä todistanut ikiaikainen sienivaltakunta ei juuri hätkähdä tai vaikutu alle sadan vuoden mittaisista ilmiöistä. Ihmisen mittakaava ei tunnu missään mykorritsan maanalaisessa tähtisumussa.

kuva6 hiuxet

* *

And The Beat Goes On

Kuulet ohimennen, kuinka joku festivaalivieras selittää nousuhumalaisen innoissaan lievästi kärsimättömän näköisille keskustelukumppaneilleen Levon Helmin rumpusoundeista The Bandin levytyksillä. Tunnistat puhujan katseessa palavan musanörttijankutuksen kirkkaan liekin. Liian tarkkoihin yksityiskohtiin pureutuva innoitus jotain tiettyä musiikkiasiaa kohtaan tuntuu tutulta ja turvalliselta, vaikkei Levon Helmin tohvelinpehmeä virvelisoundi olekaan omin intohimon kohteesi.

Voit helposti nähdä itsesi luennoimassa suu vaahdossa sen ja sen rumpalin arvaamattomista pelliniskuista, tämän tai tämän yhtyeen nykivistä syna-arpeggioista, tuon ja tuon levyn repivästä mutta rauhoittavasta äänimaailmasta tai niiden ja noiden musiikkikulttuurien sulautumien hienovaraisista ajallis-alueellisista eroavaisuuksista joukolle puolituttuja, jotka itse asiassa haluaisivat mieluummin keskittyä Mara Ballsin keikkaan.

Loputon jankutus taideasioiden yksityiskohdista ilman laajempaa merkitystä on mielestäsi yhtä aikaa 100% ihanaa ja 100% kamalaa. Se on matemaattinen mahdottomuus, mutta sellaiseen ihmismieli kykenee. Zoomaamaan liian lähelle silloin, kun kokonaisuudet ovat vaikeasti hallittavissa.

kuva7 tatuoint

* *

Africa

Nigeriläisen Etran de L’Aïrin musiikki kulkee vastustamattomasti. Varsinkin yhtyeen rumpali myllyttää fillejä poikkeuksellisella intensiteetillä. Yhtyeen rokkaava livetulkinta saharabluesista on täydellistä menoa tähän, tai oikeastaan mihin hetkeen vain. Olet varma, että tämän täytyy olla festivaalipäivän taiteellinen huippukohta. 

Olet innostunut länsiafrikkalaisen musiikin ystävä ja kuluttaja, ja hyllystäsi löytyy useita Ali Farka Tourén, Oumou Sangarén, Tinariwenin, Tamikrestin, Les Filles de Illighadadin tai Mdou Moctarin levyjä. Etsiydyt alan bändien keikoille aina mikäli mahdollista.

Suunnilleen keikan puolivälissä havahdut häiritsevään ajatukseen. Sinun täytyy tarkastaa internetistä Afrikan kartta hahmottaaksesi kuinka Niger ja Mali sinne Saharaan oikein sijoittuvat. Vaikka oletkin levynkansien englanninnoksista saanut selville suunnilleen mistä yhtyeiden laulut kertovat, on käsityksesi heidän musiikkinsa lähtökohdista ja syntyoloista niin karikatyyrinen, summittainen ja ympäripyöreä, että se lähentelee jo ennakkoluuloisuutta.

Vaistomaisella tunnetasolla yhteytesi soivaan musiikkiin on varmasti puhdas, muttet voi väittää tietäväsi mitä tekijät haluavat taiteellaan sanoa. Osa viesteistä jää varmasti kieli- ja kulttuurimuurin taa. Tajuat, ettet oikeastaan tiedä Saharasta tai koko mantereesta mitään. Vaikea kolonialistinen fiilis kylmää pohjoismaisia sisuskalujasi, ja vannot itsellesi ottavasi asioista oikeasti selvää heti ensi viikolla.

Tolkuttoman pitkäkestoinen ja erityisen päräyttävä perunalaarirumpufilli katkaisee monimutkaisen pohdiskelusi ja tempaudut takaisin kuohuvan kosken lailla virtaavan musiikin imuun. Et ajattele, olet vain olemassa.

Ehkä joskus syssymmällä otat googlen kauniiseen käteen ja syvennyt ihailemasi musiikin todellisiin taustoihin.

kuva8 lahje

kuva9 holes

* *

What a Wonderful World

Istut mukavalla lepotuolilla Verstas-tilassa ja nyökyttelet Javiera Marchant Aedon ja Kasper Kivistön viisaille puheille Representation Matters! -keskustelussa. Olet jo etukäteen tapahtuman kotisivuilta pannut merkille, että festivaali sitoutuu tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, turvallisen tilan, esteettömyyden ja kestävän kehityksen periaatteisiin. Mielestäsi on erittäin tervetullutta että tapahtumissa kiinnitetään huomiota ajanmukaisiin asiakysymyksiin ja että näiden asioiden huomioiminen johtaa viihtyisämpään festariin myös kaikille niille, joiden mielestä ennen oli paremmin.

Et tunne mielipiteestäsi erityistä ylpeyttä, koska muistat millaista entisinä, parempina aikoina oli. On selvää, että paremmin oli huonommin muun muassa tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, turvallisen tilan, esteettömyyden ja kestävän kehityksen osalta.

Pessimismiin taipuvaisena ihmisenä ajattelet, ettei tässä nyt eikä ihan lähitulevaisuudessakaan missään valmiissa ihanneyhteiskunnassa möllötetä, mutta hyvä että aktivistien ohella myös vaikkapa festivaalijärjestäjät yrittävät tsempata asioita mukavampaan suuntaan eivätkä keskity rypemään lohduttomassa nihilismissä, jossa sinulla on taipumusta rypeä. 

kuva10 diskopallo

kuva11 heijastus

kuva12 heijastus2

* *

The Needle and the Damage Done

”Lapses sun kun syntyy, hätäkasteen saa. Sun myös kuolla täytyy, et voita magiaa”, laulaa Aaron vuonna 1975 julkaistussa kappaleessaan Taikausko. Sinä jäät kuuntelemaan Raul Reimanin käännöstekstin yllättäviä sanavalintoja. Puhuttiinko Stevie Wonderin alkuperäisteoksessa hätäkasteesta? Kuinka monessa popkappaleessa kautta aikain ylipäätään mainitaan hätäkaste? Varmasti melko harvinainen käsite tässä kontekstissa.

Googlaat Superstitionin lyriikat. Hienoa uhkaavaa tekstiä, muttei mainintaa hätäkasteesta. Suomiversio voittaa ainakin tässä suhteessa. Torille.

Aaronin Taikausko on jo neljäs Kobran Kädet -dj-setin aikana soinut kappale, jonka olet selvittänyt Shazamilla. On ällistyttävää, että vinyyli soi betonisessa salissa ja vanhaan iPhoneen lataamasi sovellus tunnistaa ilmaa halkovista ääniaalloista kappaleen ja sen esittäjän.

Vielä sata kertaa ällistyttävämpää on kuitenkin se, että kaikki Aaronin Taikauskon ääni-informaatio on kaiverrettu polyvinyylikloridista valmistetun kiekon spiraalimaiseen uraan, jonka eri kyljillä on ääni-informaation vasen ja oikea kanava. Kun kiekko pyörii levysoittimessa, kapeaan ja matalaan uraan asetetaan ohut neula seurailemaan kaiverrettuja muotoja, ja äänirasian anturit poimivat neulan minimaaliset värähtelyt. Täten kuuluu ihmiskorvalla kuultava, heikko ääni. Kun ääntä vahvistetaan tuhdilla soundsysteemillä, Aaronin pehmeä ääni ja taustabändin varmaotteinen svengailu täyttää tilan sopivan kovalla volyymilla.

Pystyt ymmärtämään useita tieteen saavutuksia kohtuullisella maallikkotasolla, mutta polyvinyylikloridikiekon spiraalimainen ura ja siinä mekaanisesti värähtelevä neula, jotka muuttavat ympäröivän ilman Aaronin ja bändin musiikin välittäjäaineeksi, ei käy millään muotoa järkeen. Neula tutisee kiekolla ja samassa jo Aaron laulaa meille. Ei voi käsittää.

Miten mikään tässä toimintamallissa on mahdollista? Miten kukaan on voinut koskaan keksiä ja toteuttaa mitään tällaista? Koko idea on jonkinlaista dadaistista scifiä.

Mietit maailmastamme löytyviä myriadeja vinyylin kaiverrettuja uria, jotka ovat mitä erilaisimpia ja monimutkaisimpia musiikkiteoksia. Siellä ne jököttävät äänettöminä odottamassa pienen neulan kosketusta, joka muuttaa ne kuuluvaksi ääneksi. Se on pyörryttävän kauhea ja pelottavan kaunis ajatus.

Sinua huimaa, ja otat huikan kallista, varsin pahan makuista alkoholitonta olutta. Vinyyliin kaiverrettu musiikki on mielestäsi yhtä aikaa 100% taikuutta ja 100% tiedettä. Se on matemaattinen mahdottomuus, mutta sellaiseen ihmismieli kykenee. Luulemaan ja tietämään tasavahvasti.

kuva13 vinyyli

* *

That Joke Isn’t Funny Anymore

Pieru on aina hauska. Sekä teoriassa että käytännössä. Väitteen paikkansapitävyydestä vallitsee universaali konsensus, etkä sinä ole eri mieltä.

Sinulla on sekä ohjelmointi- että ääniteknologiaosaamista, ja olet itse koodannut näppärän ääniohjelman, joka generoi satunnaisesti erilaisia pieruääniä. Ohjelma hyödyntää internetistä haravoitua, erittäin laajaa aitojen pierusoundien äänikirjastoa ja generoi kootun kenttämateriaalin pohjalta kokonaan uusia synteettisiä törähdyksiä. Äänisyötteeseen voi vaikuttaa useilla erilaisilla parametreillä, joista juuri nyt tärkein on pierujen ajallinen ilmestymistiheys.

Sinulla on nappikuuloke vasemmassa korvassasi, ja olet ainoa henkilökohtaisen pieruäänigeneraattorisi soundeista nauttiva yksilö koko festivaalialueella. Taskussasi oleva kännykkä pyörittää pierusoftaa siten, että aina yllättävän satunnaisesti kuulokkeeseen plörähtää jokin perä-ääni 15–67-sekunnin välein; tarpeeksi usein, ettei tule koskaan tylsää, mutta tarpeeksi harvoin, ettei jatkuvan ripuloinnin ääni muodostu meditatiiviseksi droneksi.

Ääniä on kaikenlaisia. Löysää, kireää, matalaa, korkeaa, hiljaista, kovaa, suhisevaa, lätisevää, vinkuvaa, korisevaa, märkää, kuivaa. Jokainen tuhnu tai turaus on millä tahansa mittarilla äärettömän hauska, ja aina yhtä murhaavan epäsopiva minkä tahansa tilanteen mausteeksi.
Normaali keskustelu kanssasi on täysin mahdotonta, ja kaikki ystäväsi välttelevät jo tässä vaiheessa seuraasi. Muiden festivaalivieraiden silmissä vaikutat mielipuoliselta huumeiden orjalta tyrskähdellessäsi jatkuvasti itseksesi äänekkääseen nauruun. Järjestyshenkilöstö seuraa sinänsä vaarattomia edesottamuksiasi huolestuneena.

Ympärilläsi väki nauttii ihmeissään Arpan yltiöpäisen taiturimaisesta kitaranuottitulituksesta, sinun korvanappisi lisää nautintoon silloin tällöin arvaamattomia ruskeita nuotteja. Jokaikinen on tappavan tehokas henkilökohtainen naurupommi. Äänisyöte vääristää ympäröivän todellisuuden kokemistasi. Aivan kuin ala-asteen tyhmimmistä vitseistä rakenneltaisiin nerokkainta mahdollista modernia klasaria.

Olet kerrankin todella tyytyväinen itseesi: mitään hauskempaa ei voi kukaan koskaan keksiä. Kuin alleviivatakseen ajatusta pierugeneraattori splurauttaa ummehtuneen löysän korahduksen korvanappiisi. Pieru on aina hauska.

kuva14 kuulosuojain

* *

Enter Sandman

Sinä pidät Bad Saunan ysäri-indieltä tuoksahtavasta tuuttauksesta ja kaivelet korvatulppia taskustasi repivien kitarasoolojen halkoessa tummuvaa iltaa. Kuulut siihen yleisön ikäsegmenttiin, joka eli herkkiä nuoruusvuosiaan lähes 30 vuotta sitten 1990-luvulla, eli ysäri-indien ensimmäisellä kierroksella.

Aikakausi tietysti nimettiin ysäriksi jälkikäteen, eikä se ollut sen enempää ensimmäinen kierros kuin mikään muukaan kulttuurihistoriassa, vaan samanlaista menneiden vaikutteiden kumulaatiota, kuten juuri nyt Bad Saunan keikalla tapahtuva erilaisten vaikutteiden siilautuminen joksikin aavemaisen tutuksi mutta silti ennenkokemattomaksi.

Olet vetäytynyt Graffitilavan istumakatsomoon lepuuttamaan päivän seisoskelusta särkeviä jalkojasi. Arvioit hätäisesti suuren osan keikalla flegmaattisen energisesti riehuvasta yleisöstä ja yhtyeestä syntyneen 1990-luvulla, joka tapauksessa ainakin Dinosaur Jr:n Bugin ilmestymisvuotta 1988 myöhemmin. Näet kaikkialla monia vaatetuksellisia yksityiskohtia, hiustyylejä tai muita esteettisiä ratkaisuja, jotka tuntuvat viittaavan omien herkkien nuoruusvuosiesi vastaaviin. Et osaa suhtautua 1990-lukuvaikutteisiin nuorempien tapaan mutkattomasti, koska suhde aikaan, jonka on itse elänyt, ei voi koskaan olla mutkaton.

Tunnet yhtä aikaa 100% yhteenkuuluvuutta ja 100% ulkopuolisuutta suhteessa konsertista nauttiviin nuoriin aikuisiin. Se on matemaattinen mahdottomuus, mutta sellaiseen ihmismieli kykenee. Tulkitsemaan tuntemusta useasta näkökulmasta.

Kello on jo reilusti yli kymmenen illalla, joten sinua haukotuttaa vaikka keikka on kiinnostava. Huomaat miettiväsi kuinka iltapalaleipä, suihku, yksi jakso Fakta Hommaa Areenasta ja vapauttava uni omassa sängyssä tuntuvat vastustamattoman houkuttelevilta nautinnoilta. Et jaksa enää keskiyön aikoihin aktiivisesti havannoida ja reagoida. Unen maailma on keskiluokkaistuvan keski-ikäisen Freak Scene.

kuva15 rumpupinta

kuva16 plasmacoil

* *

High Voltage

Kreikan kielen sana xenon tarkoittaa vierasta. Ksenon on väritön, hajuton ja hyvin raskas jalokaasu. 90 miljardisosaa ilmakehästämme on tätä äsäkkää ainetta, jota voidaan erottaa ilmasta jakotislauksen avulla. Ksenonia käytetään mm. polttoaineena satelliittien ionimoottoreissa ja purkauslampuissa tuottamassa kirkasta sinistä valoa.

Ksenonia on myös parin sentin mittaisessa, ohuessa lasiputkessa, jolla on olennainen rooli 22-Pistepirkon kosketinsoittaja-basisti Asko Keräsen uuden säröpedaalin toiminnassa. Plasma Coil -pedaali muuttaa soittimesta saapuvan audiosignaalin 3 500 voltin sähköpurkauksiksi, jotka ammutaan ksenonilla täytettyyn putkeen. Putken toisessa päässä sijaitseva antenni tulkitsee elektromagneettiset korkeajännitevärähtelyt takaisin audiosignaaliksi, joka jatkaa matkaansa kohti bassovahvistinta muutaman muun äänimuljuttimen lävitse. Loppujen lopuksi kaiutinelementti tuuttaa pärisevää soundia soittajan ja kuulijan korvaan. 

Ääni on hieno, mutta yhtä tärkeää on se, että jalokaasuputkessa läpättävä sähkömyrsky näyttää he-le-ve-tin hienolta. Kokeneenkin rokkarin sydämessä läikähtää ilo aina vehjettä polkaistessa. Kenties tämä sähköistävä yksityiskohta vaikuttaa Uusi Tampere -festivaalin pääesiintyjäkeikan yksiselitteiseen onnistumiseen.

Liian harvoin musiikkitapahtumiin osallistuessasi mietit millaista roolia ksenon mahtaa tilaisuudessa näytellä. Seuraavan kerran festatessasi muistat tämän ilmakehämme harvinaislaatuisen, näkymättömän ”vieraan”. Ksenon!

Ville Pirinen, teksti
Jutta Luhtinen, kuvat

kuva17 plasmacoilblur

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua