TELEVISIO | Rakkaat lapset on jatkuvajuoninen draamakomedia perhedynamiikasta, joka on vielä hirveämpää kuin tavallisesti. Siinä vaikeudet ovat niin itkettäviä, että lopulta naurattavat.
Musiikki
Kaikkein kauneinta ja kauheinta on lapsuus – Munkkivuori-televisiosarja on mestariteos
TELEVISIO | Jännitysdraama Munkkivuori on mestariteos lavastustaan myöten. Tavallisten ihmisten hyvät aikomukset aiheuttavat suurempaa kauhua kuin psykopaattimurhaajat, eikä aikuisista ole lasten suojelijoiksi.
Ville Hautakankaan 12 Premieres -levyllä soi uusi suomalainen pianomusiikki: ”En ole koskaan kyllästynyt pianoon soittimena”
HENKILÖ | Vuonna 2017 Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi Hautakankaalle apurahan kahdentoista pianokappaleen tilaamiseen. Projekti on edennyt myötätuulessa.
Riston Valinta on tarjonnut musiikillisia makupaloja jo 15 vuoden ajan
RADIO | Musiikkitoimittaja Risto Nordellia juhlistetaan viikonloppuna Helsingin Kallion kirkossa, kun Ylen suosikkiohjelma Riston Valinta täyttää viisitoista vuotta.
Manhattan Transfer todella tulee Tampere-taloon maanantaina, painajainen Oulussa on jo menneisyyttä
MUSIIKKI | The Manhattan Transfer -yhtyeen konsertti toteutuu Tampere-talossa maanantaina 14.11.2022, vaikka yhtyeen 50-vuotisjuhlakiertueen konsertit Oulussa ja Kuopiossa jouduttiin perumaan tapahtumajärjestäjän konkurssin takia.
Hyytävän hyvän Paratiisi-sarjan toisella kaudella murheet kasvavat maailmanlaajuisiin mittoihin
TELEVISIO | Espanjaan sijoittuva Paratiisi upottaa syvemmälle kuin BMW:n tuoksuiset saksalaiskrimit tai Vera Stanhopen ylipitkät ja kryptiset, perunavanukkaanmakuiset tutkielmat.