MUSIIKKI | Petra Poutasen johtamat Väki-kuoro ja Tampereen Ihankaikkinen Kuninkaallinen Tuomiokuoro pitävät ääntä asioista, joista pitäisikin puhua enemmän.
Musiikki
Hengästyttävän monipuolinen, laaja ja kansainvälinen – Tampere Jazz Happening 2023 kuvina
FESTIVAALI | Jotain ainutkertaista on marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävässä Tampere Jazz Happeningissa. Ja jotain siitä tavoittaa Johanna Peltolan kuvareportaasi festivaalilta.
Hannu Linkola teki kirjan bändistä, joka eli omassa piirissään: ”Kasevasta on tullut nykypäivän folklorea”
TIETOKIRJALLISUUS | Hannu Linkola on saanut valmiiksi tekstinsä Kaseva-yhtyeestä. Helmikuussa ilmestyvä kirja on sekä bändihistoriikki että yhtyeen muusikkojen elämäkerta.
Halla-ahon stunttina Elämäni biisissä – tällaista oli presidenttiehdokkaiden lähetyksen kenraaliharjoituksessa
TELEVISIO | Yle kutsui median edustajia Elämäni biisin -finaalilähetyksen kenraaliharjoitukseen. Kulttuuritoimituksen Irmeli Heliö sai sujahtaa Jussi Halla-ahon nahkoihin.
Parasta juuri nyt: Soundtrackit – viisi ääniraitaa marraskuuhun
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat.
Now and Then – Millainen on The Beatlesin viimeinen kappale?
MUSIIKKI | ”Now and Then on kuin rakkauslaulu The Beatlesille, yli 80-vuotiaiden McCartneyn ja Starrin hyvästit edesmenneille bändikavereilleen.”