Kritiikki | Kikka Holmberg | Ugandan Aba Taano lumosi ylevällä esityksellään, mutta akustisen sarjan ensimmäinen palkinnon vei Brahmsiin luottanut saksalainen Ensemble Nobiles.
Musiikki
Blues menee saareen, mene sinäkin! Viikinsaaren SaariBluesissa ei ole sijaa turhalle purismille
Festivaali | Tomi Nordlund | Viidettä kertaa järjestettävä SaariBlues on sopivan pieni juurimusiikin yleisfestivaali. Tänä vuonna kuullaan mm. Pepe Ahlqvistia ja Honey B. Familyä.
Aina horisontin yläpuolella
Aino Louhi kirjoittaa kolumnissaan viikonloppuna Hämeenlinnan Aulangolla konsertoivasta Suzanne Vegasta – peruspilarista, jonka päälle kaikki on kasautunut ja kerrostunut.
Viikon dokumentti: Perustarpeet, yksinäisyys, ahneus – Puhallus Ahvenanmaalla kertoo millaisia me olemme
Artikkeli | Hanna Telakoski | Johan Karrennon dokumenttielokuva At sminka en gris kertoo uhkapeliteollisuuden raadollisuudesta ja pientä yhteisöä ravistelleesta petturuudesta.
Tällainen on Pirkanmaan festivaalikesä 2019 – muista ainakin nämä reilut neljäkymmentä rientoa!
Tampere Guitar Festival ja Tampereen sävel avasivat Pirkanmaan festivaalikesän kesäkuun alussa, elokuussa tulevat vielä Teatterikesä ja Blockfest. Mitä kaikkea mahtuukaan väliin, sen näet tästä.
Tomi Tolvanen haluaa tarjota kaiken klassisesta kitarasta ja tuoda musiikin lähemmäs ihmistä
Henkilöt | Kikka Holmberg | Tomi Tolvasen luotsaama Tampere Guitar Festival juhlii 15. vuottaan. Tänä vuonna kuullaan muun muassa Timo Korhosen sekä Sérgio ja Odair Assadin konsertit.