Marginaalinen popmusiikki tänään #1: Pintandwefall – iloa, vapautta ja inspiraatiota

Ninni Luhtasaari (vas.), Iiti Yli-Harja, Ringa Manner ja Sanna Komi. Kuva: Heta Saukkonen

MUSIIKKI | Pintandwefall täyttää 15 vuotta. Mikä on saanut lukion bändikatselmukseen vitsin varjolla perustetun ryhmän jatkamaan näin kauan?

Eros Gomorralainen, teksti

Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Sen lisäksi, että Pintandwefall-yhtye julkaisi yhden viime vuoden parhaista levyistä (Your Stories Baby), se täyttää tänä vuonna 15 vuotta. Juhlan kunniaksi on luvassa jonkinlaista erikoisjulkaisua, ja seuraava uusi albumikin on jo suunnitteilla. Mistä kaikki alkoi ja miten tähän pisteeseen on tultu?

Spice Girls -tyylisillä taiteilijanimillä kulkevat Sanna ”Crazy Pint” Komi, Ninni ”Dumb Pint” Luhtasaari, Ringa ”Cute Pint” Manner ja Iiti ”Tough Pint” Yli-Harja perustivat Pintandwefallin siis vuonna 2006. Oli tulossa lukion bändikatselmus. Ninni Luhtasaarella oli visio garagerockbändistä. Nelikko päätti, että he osallistuvat katselmukseen, mutta kukin tarttuu instrumenttiin, jota ei vielä osaa soittaa. Tällä samalla ennakkoluulottomuudella yhtye toimii tänäkin päivänä.

Ensimmäinen, kovasti jännitetty, lyhyt keikka poiki bändin riemuksi toisen pitemmän, joten kappaleita oli tehtävä lisää. Esikoisalbumin ilmestyi jo seuraavana vuonna, ja vuosien mittaan garagerockpohjasta ponnistanut musiikki on saanut levy levyltä yhä uusia sävyjä.

Nykyään Pintandwefalliin tavataan liittää sellaisia määreitä kuin ”käänteinen superbändi”. Tällaiset eivät tunnu järin liioitelluilta, kun miettii, missä kaikessa yhtyeen jäsenet ovat olleet mukana bändinsä perustamisen jälkeen: Cats of Transnistria, Kkone, KO:MI, Kynnet, Maria ja Marsialaiset, Ninni Forever Band, The Hearing, Risto, Ruusut, RULES…

Sain tilaisuuden tavata Komin, Luhtasaaren ja Yli-Harjan ajanmukaisen videovälitteisesti. Juttutuokion aikana puhuttiin muun muassa yhtyeen kuulumisista, kehittymisestä ja yhdessä tekemisestä. Ruusut-ryhmässäkin aktiivinen Manner oli juuri auton ratissa, eikä viisaasti jakanut huomiotaan liikenteen lisäksi muualle. Häneltä sain muutamia mietteitä myöhemmin sähköpostitse.

PintWanha MarkoLaine

Pintandwefall taipaleensa alussa. Kuva: Marko Laine

Alussa oli viuluviikareita ja tulevia rokkitähtiä

Ennen ”käänteistä superbändiä” Pintandwefallin jäsenet kasvoivat erilaisista musiikillisista lähtökohdista.

– Lapsena mä vaan kuuntelin jotain Taikahuilua uudestaan ja uudestaan jostain kasetilta, ja vasta aika myöhään kekkasin jotkut popmusiikki-puolet, Yli-Harja muistelee.

Manner muistaa kulkeneensa pienenä mukana äidin kuoroharjoituksissa. Osan Pinteistä vanhemmat laittoivat pikkulapsesta pitäen muskariin, soittamaan viulua, ja esiintymään sen kanssa joka paikassa karjalaisen kirnuseuran juhlista opiston matineoihin. Muskarien jälkeen tulivat koulun musiikkiluokat.

– Mä oon aina esiintynyt! Komi oivaltaa.

Jotkut muista Pinteistä imivät äidinmaidostaan rokkenrollia.

– Mulle se oli itsestäänselvyys: mä ajattelin, että mun elämä on sitä, että musta tulee rokkitähti! Luhtasaari nauraa.

Yhtyeen jäsenistä jokaiselle musiikki on kuitenkin on ollut tärkeää niin kauan, että he eivät pysty muistamaan, mistä kiinnostus on alun perin lähtenyt. Se on ollut aina läsnä. Lahjakkuus on ilmennyt jo varhain. Omia lauluja on sepitetty pohjattomalla innolla, joko suoraan esitystilanteeseen, sattumanvaraisina nuotteina viivastolle tai vaikkapa mummolan unohtumattomalla polkuharmonilla.

Yhtyeitä nelikko on perustanut yläasteelta lähtien, vaikka teini-iässä jonkinlainen kynnys omien kappaleiden rustaamiseen kävikin nostamaan päätään. Rohkaisuakin oli kuitenkin tarjolla. Bändikaverien esimerkki auttoi, ja Yli-Harja kiittelee myös ammoista musiikinopettajaansa kannustuksesta, joka auttoi osaltaan.

pintandwefall2019 HetaSaukkonen

Kuva: Heta Saukkonen

Pintandwefall toi vapautumisen

Viimeistään lukiossa omia kappaleita alkoi taas syntyä muiltakin. Kun kukaan muu ei tehnyt oikeanlaisia, niitä oli tehtävä itse.

– Tääkin bändi piti perustaa vähän vitsin varjolla, et uskalsi edes jotain omaa esittää, muistelee Luhtasaari noiden aikojen itsekriittisyyttä.

Lukion abivuoden koulun yhteinen musikaaliproduktio lähensi nelikkoa. Jokaisella oli ollut bändiviritelmiään tahollaan. Kuitenkin vasta Pintandwefall tuntui omimmalta. Se tuntuu avanneen useammallekin yhtyeen jäsenelle ymmärryksen siitä, kuinka musiikkia voi todella tehdä myös itse.

Yli-Harja muistelee noiden aikojen innostusta: – Tää bändi tuntu semmoselle vapautumiselle jollain tavalla. Ne biisit oli ihan erilaisia, ehkä jotenkin omamman tuntuisia. Oli vapautuneempi olo eikä semmonen, että täytyis tehdä jonkin kaavan mukaan.

Komi komppaa: – Se että tää on jollain tapaa vitsin varjolla perustettu bändi, on alusta asti vain mahdollistanut sen, että ei ole mitään sääntöjä, kun ei ole mitään odotuksia ollut. Että on vain ollut tekemisen riemu, että tehdään tätä vain siks.

Luhtasaari muistuttaa: – Sen lisäks, että se oli kivaa, siinä oli se, et joku muukin sai siitä jotain irti.

Tuon riemun voi kuulla edelleen bändin uusimmiltakin levyiltä ja tietysti nähdä keikoilla.

– Tuntuu, että musiikki herää eloon vasta, kun sitä pääsee soittamaan livenä ihmisille, Manner sanoo.

PintLumipromo2PasiViitanen

Kuva: Pasi Viitanen

Tekemistä; yhdessä ja erikseen

Pintandwefall kasvoi alkuperäistä garagerockvisiota huomattavasti moniulotteisemmaksi yhtyeeksi. Oman vaikutuksensa ryhmän alkuaikojen soundiin teki se, että jokainen soitti itselleen uutta instrumenttia.

– Me ollaan opittu yhdessä soittamaan niitä, niin sit me ollaan opittu tietyllä tyylillä, Komi pohtii.

– Ei siit mitään progea tullut, Yli-Harja sanoo.

Neljä erilaisista lähtökohdista tulevaa säveltäjää on kuitenkin rikkaus, jota ei jokaisessa yhtyeessä ole. Luhtasaari oli ehkä aluksi aktiivisin säveltäjä, mutta muut seurasivat esimerkkiä.

– Must tuntuu, et me ollaan jotenkin tehty omia tulkintojamme siitä, et minkä tyyppisiä biisejä sä oot tehnyt, ja sit nähty ne täysin omien linssiemme läpi ja tehty mitä huvittaa, Komi sanoo Luhtasaarelle.

Pintandwefallin jäsenten puheissa vilahtelevat yhtyeen musiikin hevi-, proge-, disko- ja vaikkapa musikaalivaikutteet, joista kaikki eivät ehkä aina välity satunnaiselle kuuntelijalle saakka. Musiikillisten tyylien kirjo on kuitenkin selvää.

VIDEO: I Will Survive (2011). Ohjaus: Iiti Yli-Harja.

Pintandwefallille tyypillinen tekotapa on siis, että kukin jäsen tekee sävellykset yksin jokainen omaa prosessiaan noudattaen. Sen jälkeen edetään yhdessä: valitaan kappaleet levylle, sovitetaan, mietitään laulustemmoja, tuotetaan…

Komi kuvailee, miten kunkin tekemiä osuuksia yhdistettäessä saadaan aikaan jotain innostavaa ja hienoa. Manner luonnehtii yhdessä tekemistä ”Pintandwefall-myllyksi”. Kappaleista tulee lopulta lähtökohdasta huolimatta aina Pintandwefallin näköisiä.

– Minusta se vaihe meillä on hioutunut hyvin tässä vuosien varrella, niin että se tuntuu tosi helpolta ja luontevalta, Komi iloitsee.

Yli-Harja yhtyy riemuun: – On tosi palkitsevaa myös, kuinka siinä vaiheessa se tulee niin nopeasti, että sit se biisi on vaan päivässä valmis. Se on kivaa!

Kappaleiden sanoituksia on Pintandwefallissa tehty sävellyksiä enemmän yhteistyössä, mikä on myös koettu antoisaksi. Teksteihin halutaan panostaa, vaikka ne eivät ehkä alkuaikoina kaikkein olennaisimmalta osa-alueelta tuntuneetkaan. Sanoitusten tärkeyttä todentaa ehkä ajoittainen taipumus jättää niiden rustaaminen viime tippaan. Vaikka tekstien kirjoittaminen toisinaan hankalalta tuntuukin, kokee yhtye kuitenkin kehittyneensä silläkin osa-alueella. Tasapainon löytäminen siinä, että sanoo merkityksellisiä asioita olematta liian pompöösi, saarnaava, teatraalinen tai vakava on tärkeää, ja Komin mukaan yhtye siinä aika hyvin onnistuukin.

Luhtasaari kuitenkin harmittelee, miten Suomessa ihmiset eivät kiinnitä huomiota englanninkielisen musiikin sanoituksiin. Teatraalista tai ei, ainakin tämän artikkelin kirjoittaja kuuntelisi ilolla enemmänkin meriolennoista ja arkkienkeleistä laulavia yhtyeitä.

PintkaapupromoSaraKeppola

Kuva: Sara Keppola

Vaikka Pintandwefallissa kyetään yhteistyöhön, ei senkään prosessissa ole tyystin säästytty ristiriidoilta. Vaikeimpia tilanteita ovat olleet sellaiset, missä jonkin instrumentin soittaja ei olekaan pitänyt sille sävelletystä osuudesta. Sävellysten suhteen henkilökohtainen näyttämisen tarve on karissut itse kullakin vanhemmiten ja kun musiikkia on tehty pitkään. On opittu vähemmän omistushaluisiksi ja saatetaan pyytää apua vaikkapa laulumelodian kanssa. Alkuaikojen kiistatilanteita ratkoneista äänestyksistä säveltäjän veto-oikeuksineen on tultu eteenpäin.

– Me ei ehkä enää olla niin ehdottomia sen kanssa, että omaan sävellykseen ei kukaan muu saa koskea, Komi arvioi.

Esimerkiksi yhtyeen tuoreimman albumin kappaleet ovat kuitenkin kukin vain yhden säveltäjän nimissä.

Kun esille tulee kiistat siitä, kumpi saa viimeisen sanan, säveltäjä vai soittaja, päästään Pintandwefallille ominaiseen jatkuvaan jäsenten väliseen soitinten vaihteluun. Mistä se johtuu? Pienen neuvonpidon jälkeen päästään jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen: syitä on useita. Joskus taustalla on käytäntö.

– Liidejä laulavan pitää soittaa sellaista soitinta, että samalla pystyy myös laulamaan järkevästi, Komi sanoo.

Manner mainitsee tylsistymisen, ja toisaalta kokeilunhalun. Joskus soitinten vaihtamisen syyksi riittää se, että se on kivaa.

Yhtyeen kokeilunhalu ja ennakkoluulottomuus on näkynyt soitinten vaihtelemisen lisäksi muun muassa siinä, että jokainen ääneen lausuttu ideat on toteutettu, vaikka se jälkikäteen arvioiden ihan aina ei välttämättä olisi palvellutkaan kappaletta parhaiten. Komi pohtii, että tapa on kokonaisuudessaan bändin kannalta kuitenkin johtanut erinomaisiin lopputuloksiin ja hyvään tekemisen tyyliin.

Lopputulokseen vaikuttaa sekin, että kukin Pintandwefallin jäsen kuuntelee tahollaan hyvinkin erilaista musiikkia – eivätkä he Komin mukaan edes puhu keskenään musiikista. Yhtyeen mukaan heillä ei ole ollut tiettyjä musiikillisia esikuvia, jotka olisivat vaikuttaneet sen ilmaisuun. Luhtasaari arvioikin, että Pintandwefall olisi jäänyt todella paljon lyhytikäisemmäksi, jos soittajat olisivat olleet hyvinkin genre-tietoisia.

Matalasta genre-tietoisuudesta on etua kappaleita työstettäessä. Se miten paljon muu yhtye vaikuttaa alkuperäisen sävellyksen lopulliseen muotoon, riippuu kappaleesta, joka saattaa joskus tulla bändin työstettäväksi hyvinkin valmiina, toisinaan pelkkänä aihiona. Joka tapauksessa viimeistään kunkin jäsenen soittotyyli, taiteelliset taustat, soundimieltymykset ja lauluäänet saavat kappaleen kuulostamaan Pintandwefallilta.

– Yks juttu mikä tekee niistä meidän kuuloisia, on ihan vaan se, et me ollaan soitettu niin pitkään yhdessä, me soitetaan tosi hyvin yhteen, Komi sanoo.

PintRomanRoukala

Kuva: Aki Roukala

Jokainen juttutuokioon osallistuneista korostaakin sitä, miten Pintandwefallissa soittaessa kommunikointi onnistuu sanattomasti, mikä ei toki viidentoista yhteisen vuoden jälkeen ole suuren suuri ihmekään.

”Se on kivaa” on perustelu, joka toistuu Pintandwefallin puheissa monen asian kohdalla. Yhtyeen uran edetessä alkoi itse kullakin tulla rinnalle muita yhtyeitä ja sooloprojekteja. Asialle löytyy ymmärrettäviä selityksiä. ”Se on kivaa” on arvatenkin yksi.

– Kasvu taiteilijana, tiivistää RULES-ryhmässäkin viime aikoina aktiivisena ollut Yli-Harja.

Yhtyeen jäsen toisensa jälkeen korostaa, miten muut tekemiset ovat tuoneet paineettomuutta Pintandwefallin toimintaan.

Muiden muassa Ninni Forever Bandissä vaikuttava Luhtasaari iloitsee: – Se on ollut tosi rikastuttavaa, että on soittanut toisten ihmisten kanssa, ja pitänyt oppia soittamaan niitä erilaisia juttuja. Ainakin omalta osaltani voin sanoa, että ihan selkeesti oon tuonut niitä myös tähän bändisoittoon. Se on onneks vähän monipuolistanut sitä omaa soittoa ja ehkä sävellystäkin täs bändissä.

– Se että on tosi laaja skaala erilaisia juttuja, mihin saa tehdä luovia asioita vähentää mun pelkoa jumiutumisesta ja urautumisesta, pohtii toisen soololevynsä jokin aika sitten julkaissut Komi omalta kohdaltaan.

Yhtyeessä soittaminen on tärkeää muun muassa siksi, että sen toimii sosiaalisuuden muotona. Useampikin Pintandwefallin jäsenistä työskentelee lähinnä kotona yksin, joten bänditoiminta on tärkeää.

– Mullahan ei ois mitään sosiaalista elämää, jos mä en soittais kaikissa bändeissä, missä mä soitan, tiivistää Komi jokaisen ajatukset.

– On ollut tosi kivaa, että saa tehdä kumpaakin: välillä olla itse kontrollissa ja välillä toimia osana ryhmää ja toisten visiota, Manner pohtii.

Sen lisäksi, että vain soittaa yhtyeissä, on olennaista, ketä muita niissä on mukana.

VIDEO: Short Goodbye (2020). Ohjaus: Anna-Mari Nousiainen

Luhtasaari tähdentää, että on nimenomaan tärkeää valikoida bändinsä sillä tavalla, että niissä on henkilöitä, joiden kanssa tykkää viettää aikaa; – Se on paljon tärkeempää kuin että millaisia virtuooseja ne on muuten.

Ajatus saa kannatusta. Se että jokainen nelikosta on soittanut useissa eri yhteyksissä, ei kuitenkaan ole vähentänyt Pintandwefallin merkitystä heille. Yhtye kokee vahvasti muiden tekemisten rikastuttaneen myös omaa toimintaansa. Komi kuvailee lämpimästi kotiintulemisen tunnetta, kun pääsee soittamaan bassoaan nimenomaan Pintandwefallissa.

– Se myös jollain tavalla vapauttaa sitä tekemistä, kun on niitä erilaisia ulostulopaikkoja sille kaikelle luovalle energialle, hän arvioi.

Mitä näinkin monta ulostulopaikkaa energialle mahtaa tehdä bändin musiikilliselle linjalle? Yhtyeen jäsenet pohtivat, että useampien projektien myötä saattaa säveltäessä ehkä valikoitua Pintandwefallille tietynlaisia kappaleita.

Bändille kitaralla säveltävä Komi miettii miten sävellyssoittimen valinta ohjaa kappalemateriaalin muotoutumista: – Jos mä päätän säveltää kitaralla, niin siitä tulee jotain aika lailla pinttityyppistä.

– Toisaalta mä en ainakaan biisiä tehdessä kyl osaa päättää etukäteen, et mihin se menee, Luhtasaari sanoo.

Pint AkiRoukala

Kuva: Aki Roukala

Spontaaneja rykäisyjä

Useimpien yhtyeiden tavoin vuosi 2020 meni sekaisin myös Pintandwefallilla ja sen jäsenten muilla projekteilla. Yhtye harmittelee, miten sovittuja keikkoja on jäänyt korona-aikana tekemättä. Pintandwefall ei kuitenkaan (näennäisistä) tauoista huolimatta häviä minnekään.

– Täs bändis on kyllä hienoa se, että vaikka ei oltais koko ajan aktiivisesti tekemäs jotain, niin se tavallaan on olemassa omalla painollaan, Luhtasaari kuitenkin oivaltaa hieman mietteliäänä.

– Mut se sit vyöryy aina siihen, et pikkuhiljaa rykästään joku levy kasaan, Yli-Harja säestää.

”Rykäisemisestä” voidaankin totisesti puhua perustellusti. Pintandwefall kammoksuu ”ylimiettimistä” ja kuvailee levy-yhtiönsä Solitin verkkosivuilla, miten sen uusin albumi syntyi kolmen viikonlopun aikana. Kunkin ensimmäisenä päivänä jokainen opetti tekemänsä kappaleet yhtyetovereilleen, ja toisena ne äänitettiin.

”Ylimiettimiselle” ei tällä menetelmällä jääkään aikaa, vaikka se joskus saattaisi houkutellakin. Tavoitteena onkin säilyttää tuoreus, spontaanius ja tekemisen riemu. Menetelmä toimii kaikesta päätellen oivallisesti.

Kivaa marginaalissa

Pintandwefall tiedostaa toimivansa marginaalissa ja on tyytyväinen juuri nykyiseen tilanteeseen.

– Monesti tuntuu, että ainoo mikä erottaa potentiaalisen valtavirtamusiikin marginaalisemmasta popista on markkinointi tai muu pr-panostus, pohtii Manner musiikkimaailman eri puolia.

– Tämän kokoset keikkapaikat, missä me nyt keikkaillaan on just sopivia, summaa Yli-Harja tunnot.

Yhtye on kiitollinen kuulijakunnastaan, eikä pidä sitä itsestäänselvyytenä.

– Se on ilahduttavaa aina huomata, että musiikille on paikka ja tilaus, Yli-Harja jatkaa.

Pintandwefallilla on vuosien jälkeenkin kivaa, ja se välittyy vaivatta myös kuuntelijalle. Tämä on myös se, mitä yhtye pyrkii hänelle antamaan.

– Iloa, vapautta ja inspiraatiota, Komi sanoo.

PINTMarkkuSaarelaIMG 7190

Pintandwefall Tampereen G Livelabissa syksyllä 2020. Kuva: Markku Saarela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This