TELEVISIO | Game of Thronesin kauan odotettu jatko ei ole jatkoa laisinkaan, vaan paluuta menneisyyteen, aikaan 172 vuotta ennen lohikäärmeiden äidiksi itsensä julistaneen Daenerys Targaryenin syntymää.
Musiikki
Intuitiivisen ja rationaalisen pallottelu sävellystyössä on Hannu Pohjannorolle ikuisuuskysymys
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Opiskelijan ideoita voi olla vaikea jäljittää ja niillä on usein voimakkaan henkilökohtaisia merkityksiä. Sitä on vaarallistakin mennä peukaloimaan”, Hannu Pohjannoro sanoo.
Eero Saunamäki ja Kaartin seitsikko hurmaa Wanhankaupungin juhlan ilmaisessa konsertissa lauantaina Finlaysonilla
TAPAHTUMA | Tampere saa tänä viikonloppuna tapahtuman, joka nostaa Finlaysonia sille kuuluvaan vanhankaupungin asemaan, Wanhankaupungin juhlan.
Amazon Primen The Marvellous Mrs. Maisel -tv-sarjan neljännellä kaudella vanhemmat varastavat show’n
TELEVISIO | The Marvellous Mrs. Maisel -tv-sarjan neljännellä tuotantokaudella Midgen ura on pohjamudissa ja hän joutuu esiintymään strippiklubilla.
Parasta juuri nyt: Flow Festival Special!
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Elsa Lindström innostuu tänä viikonloppuna järjestettävän Flow Festivalin monipuolisesta tarjonnasta.
Tuokiokuva: Raahen rantajatsit tavoitti nykyjazzin yleisön jo 33. kerran
TUOKIOKUVA | Kulttuuritoimituksen minireportaasi kulttuuritapahtumasta, pienestä tai isosta.





