MUSIIKKI | Sarjassa esitellään kahdeksan kirjoittajalle merkityksellistä 1980-luvulla julkaistua äänilevyä. Nick Cave & the Bad Seeds kolisee ja kitkuttaa romuluisesti vanhatestamentillisen painostavaa tunnelmaa uhkuen.
Musiikki
Maria Kallionpään ura on vienyt Salzburgin ja Lontoon kautta Hongkongiin luennoimaan nais- ja queer-säveltäjistä
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Hongkongissa apulaisprofessorina työskentelevä säveltäjä Maria Kallionpää opettaa sävellystä ja esittämistä, luennoi elokuvamusiikista sekä laittaa pianistin soittamaan konetta vastaan.
Ilman mustelmia yhteiskunnalta ei tukea heru – Netflix-minisarja Maid käsittelee parisuhdeväkivaltaa
TELEVISIO | Netflixin minisarja Maid kuvaa yhteiskunnan tukiverkoston mutkikkuutta ja alkoholismia, mutta ei vastaa kysymykseen miksi Jeppe juo.
Leonardo on sarja, jota ei voi jättää väliin, mikäli on yhtään kiinnostunut taidehistoriasta
TELEVISIO | Leonardossa käydään läpi toimeksiannosta valmiiseen Leonardo da Vincin tärkeimmät teokset Pyhästä ehtoollisesta Mona Lisaan ja monet muut chiaroscuroa eli valohämyä käyttävät teokset.
Norjalaisten huumori kulkee jälleen omia teitään – arviossa Ylen uutuussarja Farmarit
TELEVISIO | Norjassa asuvien muslimien elämästä kertova Farmarit kuuluu samaan kastiin kuin muut vuonomaan menestyssarjat Skam, Exit ja Lillehammer: kaikissa on jotakin omanlaistaan.
Suomi putos puusta, mutta muoviruusut jäivät – ajatuksia kuudesta Ismo Alangon juhlakeikasta
KONSERTTI | Jukka Sammalisto jonotti kuudelle Ismo Alangon juhlakeikalle ja mietiskeli erilaisia muutoksia viimeisten 40 vuoden ajalta. ”Maailma on ehkä muuttunut, mutta ajan hengestä en tiedä.”