Mäntän Pirtutehdas. Kuva: Wiki Commons
KUVATAIDE | Arkkitehtuurin opiskelija Amanda Ikonen tekee diplomityötään Mäntän kuvataideviikoilla vierailevia vuodesta toiseen ihastuttavasta spriitehtaasta.
”Pirtutehtaan laiminlyönti on vastoin Metsä Groupin kestävyystavoitteita.”
Tiina Nyrhinen, teksti
Mäntän sellutehtaan historiasta on jäljellä oikeastaan enää yksi maamerkki, W. G. Palmqvistin suunnittelema Pirtutehdas. Rakennus nousee vuoden 2025 Mäntän kuvataideviikkojen (15.6.–31.8.2025) aikana jälleen uudelleen tapetille. Voisiko historiallisen punatiilisen rakennuksen vielä pelastaa?
Asiaa tutkii XXIX Mäntän kuvataideviikoille Krister Gråhnin kutsumista kanssakuraattoreista arkkitehti Iida Kalakoski, joka visioi yhdessä kaupungin elinvoiman edistämisestä ja kehittämisestä vastaavan MW-kehitys Oy:n ja Tampereen yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden sekä jo valmistuneiden arkkitehtien kanssa, millainen voisi olla taiteilijoille suunniteltu asuinalue. Kalakosken ohjaamana tutkitaan myös kulttuuriympäristöä taideteoksena ja rakennussuojelua nykytaidetekona.
Olisiko vanha Pirtutehdas kenties yksi mahdollisuus taiteilijoiden työtiloiksi tai peräti asunnoiksi? Voisiko rakennus heitteillejätön sijaan palvella Mänttä-Vilppulan kulttuurielämää ja jatkaa olemassaoloaan yhä tärkeänä osana paikallista identiteettiä?
Suojeltu rakennus on huonossa kunnossa: katto on ollut vuosikausia puhki ja välillä jopa hyvän kokoiset koivupuut ovat iloisesti kasvaneet räystäslistojen mullassa. Se on pysynyt kuitenkin yllättävän hyvin ryhdissään, vaikka sisätiloihin ei olekaan turvallista astua.
Sadat ihmiset ovat Kuvataideviikoilla käydessään kyselleet, mikä tuo hieno rakennus on, ja miksi sitä ei kunnosteta.
Rakennusperintö kiinnostaa nuoria
Tampereen yliopiston arkkitehtuurin yksikössä on yhtenä opintojen pääsuuntana rakennusperinnön hoito. Jo valmiina olevat rakennukset kannattaa mieluummin kunnostaa kuin purkaa, uskoo arkkitehtuurin opiskelija Amanda Ikonen. Hän tekee omaa diplomityötään Mäntän Spriitehtaasta. Kiinnostus rakennukseen heräsi viime vuoden Kuvataideviikoilla.
– Seisoimme ystäväni, taiteilija Marja Pirilän kanssa Pekilon terassilla ja katselimme Pirtutehdasta. Siinä rakennuksen nykytilaa päivitellessämme Marja ehdotti, että miksen tekisi diplomityötäni tuosta rakennuksesta, Ikonen kertoo.
Nyt on kohta vuosi kulunut, ja Ikosen työ on edennyt jo pitkälle. Hän on ottanut selvää rakennuksen historiasta, suunnitellut käyttötarkoitusta ja saanut välillisesti yhteyden myös Metsä Tissuen johtoon.
– Pirtutehtaan laiminlyönti on vastoin Metsä Groupin kestävyystavoitteita.
Tampereella arkkitehtuuria opiskeleva Amanda Ikonen näki Mäntän Pirtutehtaan ensi kertaa viime kesänä ja innostui tutkimaan, millä tavalla rakennus olisi vielä pelastettavissa. Kuva: Tiina Nyrhinen
Kun Ely-keskukselta tuli määräys katon korjaamiseksi, torniosan katto sai uuden huopakatteen, mutta laajemman rakennusosan katto sai jatkaa rakennuksessa pesineiden pulujen lentoreittinä.
– Tehtaalta annetaan ymmärtää, että he voisivat myydä rakennuksen jollekin taholle, joka haluaisi lähteä kunnostustyöhön. Mistä se taho löytyisi, joka olisi valmis ostamaan rakennuksen?
Amanda Ikonen pitää omaa diplomityötään keskustelunavauksena ja tapana luoda painetta siihen, että löytyisi ratkaisu historiallisen rakennuksen pelastamiseksi.
Sulfiittispriitehdas valmistui sellutehtaan kylkeen vuonna 1918. Tehdas otettiin kuitenkin käyttöön vasta vuonna 1927, koska Suomessa astui vuonna 1919 voimaan kieltolaki. Vuonna 1927 tehdas sai erikoisluvan spriin valmistukseen sulfiittitehtaan jäteliemestä ja tehdas aloitti toimintansa vuonna 1928. W.G. Palmqvist oli Gösta Serlachiuksen luottoarkkitehti ja suunnitteli Mäntän voimalaitoksen, pitkän piipun, Vuorenmajan, vanhan siunauskappelin, myllyn ja useiden tehdas- ja asuinrakennusten lisäksi Mäntän kirkon, joka vihittiin 1928.
Vanhojen kuvien perusteella monia pirtutehtaan sivurakennuksista on vuosien varrella purettu, mutta päätykolmiolla varustettu hallitila ja barokkisesti kaartuva torniosa ovat vielä jäljellä.
– Oma unelmani on, että näkisin pirtutehtaan kunnostettuna uudessa hienossa käytössä. Sillä olisi mielestäni merkitystä myös koko Mänttä-Vilppulan taidekaupunkibrändin kannalta, Amanda Ikonen uskoo.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Olemisesta kohti mahdotonta – Mäntän XXX kuvataideviikot ojentaa kättä yli taidemuotojen rajojen
KUVATAIDE | Mäntän kuvataideviikot jatkuvat Pekilossa vielä elokuun loppuun. Paljon keskustelua herättänyt näyttely kutsuu ajattoman ihmettelyn äärelle.
Vielä on kesää jäljellä – ja kaksi kiehtovaa luontoteemaista näyttelyä Turussa
KUVATAIDE | Marja Heinonen kirjoittaa islantilaisen Eggert Péturssonin teoksista Turun taidemuseossa ja Maija Tammen näyttelystä Aboa Vetus Ars Novassa.
Voiko ajatus taiteesta olla taideteos? Pohdintaa Anish Kapoorin näyttelystä Serlachiuksella
ESSEE | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen purkaa esseessään Anish Kapoorin näyttelyssä syntyneitä kysymyksiä taiteesta.
Emmi Kallion teoksissa värimaailma kiehtoo ja yksityiskohdat yllättävät – Myrsky-näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseossa
KUVATAIDE | Kuvataiteilija Emmi Kallion näyttely kuljettaa halki aallokoitten ja outojen rantamaisemien päin mielensisäisiä tyrskyjä, mutta löytyy matkalla tyveniäkin poukamia.