KUVATAIDE | Katri Kovasiipi avaa esseessään outsider-taiteen kansainvälistä historiaa ja käsitteen suomalaista nykytulkintaa. Matka etenee 1900-luvun alun Euroopasta suomalaiseen ITE-ilmastoon ja erityistaidetoimintaan. Jääkö aito sivullisuus kuitenkin yhä varjoihin?
Kuvataide
Kasvoja karanteenista! – Tässä kaikki raadin suosikit ja kunniamaininnan saaneet perusteluineen
KUVATAIDE | Viime huhtikuussa käynnistynyt yhteisötaidenäyttely Kasvoja karanteenista! sai loppuhuipennuksensa Galleria Himmelblaun tiloissa entisen Finlaysonin alueella 16.12.2020. Yleisölle striimatussa tilaisuudessa julkistettiin raadin suosikit ja valintojen perustelut.
Vuoden 2020 erinomaiset #9: Taidenäyttelyt
Sarjassa esitellään kuluneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Yhdeksäntenä vuorossa ovat taidenäyttelyt Tampereen taidemuseon Joseph Alasesta Ateneumin Enckelliin ja Voipaalan Ceramegasta Valokuvataiteen museon Vivian Maieriin sekä Taiteen kotitaloon Keravalla.
Porilainen Studio 1851 vie valokuvillaan menneeseen maailmaan: ”On vaikea tajuta, että joku on tällaisen yli 150 vuotta sitten keksinyt”
VALOKUVAUS | Tuomas ja Aliisa Sinkkonen ovat tehneet viiden vuoden ajan valokuvia märkälevy-kollodionmenetelmällä, joka keksittiin 1850-luvun puolivälissä.
Näitä äänestettiin: Top 5 -teokset Kasvoja karanteenista! -yleisöäänestyksen kaikissa kolmessa sarjassa
ÄÄNESTYS | Tästä näet kaikki 15 teosta, jotka ylsivät omassa sarjassaan viiden suosituimman joukkoon Kasvoja karanteenista! -yhteisötaidenäyttelyn yleisöäänestyksissä.
Kasvoja karanteenista! -palkintogaala esittelee koronakevään vaikuttavimmat kasvot – syksyllä 2021 ”oikea” näyttely
KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn teokset ja tekijät nousevat uuteen valoon keskiviikkona 25.11.2020, kun raati esittelee omat suosikkinsa suorana striimattavassa palkintogaalassa.





