Vuoden 2025 palkinnonsaaja Roland Persson. Kuva: HAM / Kerttu Malinen
KUVATAIDE | Suomessa usein esittäytynyt Roland Persson sai Ars Fennica 2025 -palkinnon. 25 000 näyttelyvierasta puolestaan äänesti , mistä piti eniten ja voittajaksi nousi kuvanveistäjä Hanna Vihriälä Tampereelta.
”Me kaikki olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Kaikilla on omat pienet häpeänsä ja addiktionsa ja surunsa ja ilonsa.”
Seppo Metso, teksti
50 000 euron suuruista Ars Fennica 2025 -palkintoa tavoitteli neljä ehdokasta, joiden yhteisnäyttely on parhaillaan HAMissa Helsingissä. Voittajaksi tokiolainen museonjohtaja Mami Kataoka valitsi ruotsalaisen Roland Perssonin ja perusteli valintaansa näin:
– Ars Fennica 2025 -näyttely paljastaa miten kukin näistä taiteilijoista käsittää pohjoismaisen elämän ja olemassaolon tarkoituksen — avuttomuuden ja voimattomuuden epävarmassa maailmassa — ja miten he tiivistävät ja ilmaisevat nämä arat tunteet teoksissaan. Erityisenä aiheena on pitkän rajan toisella puolella naapurimaissa jatkuva sota, jonka kuvitellaan herättävän, joko tietoisesti tai tiedostamatta, jännitteiden ja vaistomaisen puolustautumisen tunteita.
– Tässä kontekstissa haluaisin myöntää vuoden 2025 Ars Fennica -palkinnon Roland Perssonille. Tapa, jolla hän käsittelee silikonia materiaalinaan, kutsuu takaisin maailmaan sen mikä on aiemmin vaipunut uniin ja tiedostamattomaan, tai sitten hän heijastaa kasvien ja eläinten näkökulmasta havaitun maailman takaisin ihmisten yhteiskuntaan.
Ars Fennica -palkinto on jaettu joka toinen vuosi, yhteensä jo 28 kertaa. Se on yksi suurimmista taidepalkinnoista Pohjoismaissa.
* *

Hanna Vihriälä tunnustautuu eläinihmiseksi. Vierellä yksityiskohta installaatiosta Vaisto. Kuva: Seppo Metso
Yleisöäänestyksen voittanut Hanna Vihriälä jakoi kiitosta koko työtiimilleen ja perheelleen. Tamperelaistaiteilija oli otettu saamastaan huomiosta – yleisön palaute kun jää liian usein vain teosten äärelle museoihin ja gallerioihin.
– On ihanaa ja koskettavaa, että ihmiset ovat äänestäneet minua ja saaneet töistäni kiinni, ja varsinkin sellaisista aiheista, jotka ovat tosi hähmäisiä ja vähän nolojakin, Vihriälä kertoi.
– Kaikki me olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Kaikilla on omat pienet häpeänsä ja addiktionsa ja surunsa ja ilonsa.
HAMin näyttelyssä hän halusi tulla kuvatuksi Vaisto-installaatioonsa kuuluvan kissapatsaan kanssa.
– Kissoihin liittyy paljon salaperäisyyttä ja tässä Vaisto-teoksessa ehkä eniten. Katsoja aistii, että tilanne, ehkä uhkaava, on päällä muttei tarkkaan tiedä mistä on kyse. Myös meidän samanlajisten kanssa tapahtuu toisinaan jotain, mistä ei saa kiinni.
Vihriälä työstää parhaillaan teosta Vantaan laajentuvan oikeustalon aulaan. Hän voitti kutsutaidekilpailun ehdotuksellaan Mahdollisuudet, joka koostuu akryylihelmistä. Myös Seinäjoelle Lintuviidan kouluun hän työstää taideteoksia.
Toukokuussa nähdään millaisen vastaanoton Vihriälän taide saa ruotsalaisyleisöltä, kun hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä aukeaa Göteborgin taidemuseossa.
Ars Fennica – palkintoehdokkaiden näyttely HAMissa Helsingissä 29.3.2026 asti. Lue juttu viime vuoden Ars Fennica -näyttelystä täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Tampereen Galleriaviikko saapuu yhtä varmasti kuin syksyn sateet – Katso tämän vuoden ohjelma
TAPAHTUMA | Gallerioiden keskinäinen yhteistyö on iso voimavara paikallisella kulttuurikentällä. Lokakuun Galleriaviikkoon osallistuu 14 kaupungin gallerioista.
Varovaisen onnellinen kuvataiteilija – Janne Ratian tragikoomisilla tyypeillä on aina toivoa
HENKILÖ | Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja sanoakseen, että taiteilija Janne Ratian tulevat näyttelyt Tampereella ja Helsingissä löytävät ison fanijoukon.
Ateneum avaa uuden tilan lapsille vuonna 2028
KUVATAIDE | Kansallisgallerian museo sai 300 000 euroa testamenttilahjoituksena. ahjoittaja on toivonut, ettei hänen nimeään kerrota julkisuuteen.
Ars Fennica 2027 -palkintoehdokkaat on valittu – Suomesta mukana Joel Slotte ja Anna Estarriola
KUVATAIDE | Anna Camner Ruotsista, Anna Estarriola Suomesta, Joel Slotte Suomesta ja Sandra Mujinga Norjasta ovat ehdolla Suomen suurimpaan kuvataidepalkintoon.




