Ammattitaiteilijoiden Hallituskadun joulupuodilla on uskollisia asiakkaita Helsinkiä myöten

09.12.2022
thumbnail IMG 6033 1

Hannamari Matikainen, Pälvi Hanni, Sauli Iso-Lähteenmäki ja Pia Feinik. Kuva: Päivi Vasara

KUVATAIDE | Tampereen Hallituskadun tienoo on osoittautunut hyväksi paikaksi ammattitaiteilijoiden Pop Up -jouluputiikille. Yhdettätoista vuotta toimivalle puodille tullaan kaukaakin.

”Taide on sielun hankinta, ei järjen.” – Pia Feinik

Päivi Vasara

Itsenäisyyspäivänä hääpäiväänsä viettävä pariskunta lempattiin kello 16 ulos ravintolasta ennen kuin he ehtivät saada jälkiruokaa, koska paikka meni kiinni. Heidän autonsa oli Hallituskadulla lähellä Pop Up -taideputiikkia, joka oli auki kello 18 asti. Ravintolakokemuksesta harmistunut pariskunta poikkesi sisään ja lähti teos matkassaan kotimatkalle.

Paljastuu, että heräteostokset eivät ole taidejouluputiikissa ollenkaan harvinaisia.

– Taide on monesti sielun hankinta, ei järjen, sanoo Pia Feinik, joka on yksi näistä putiikin ammattitaiteilijoista.

Joulupuoti on tänä vuonna samassa paikassa Tampereen keskustassa kuin viime vuonna, osoitteessa Hallituskatu 7.

Tämän joulun taiteilijat ovat Feinikin lisäksi Pälvi Hanni, Sauli Iso-Lähteenmäki, Hannamari Matikainen, Anne Mäkelä, Janne Laine, Virve Lilja ja uusi tulokas Liisa Tarleena Öhman.

KUVA 2 Sauli Iso Lahteenmaki Yhdeksan kertomusta

Sauli Iso-Lähteenmäen teos: Yhdeksän kertomusta, etsaus akvatinta 2022. Kuva: Sauli Iso-Lähteenmäki

KUVA 3 Pia Feinik 0

Pia Feinik teos: Ihminen, monitekniikkamaalaus kankaalle 2022. Kuva: Pia Feinik

Taideputiikki on vakiintunut

Pop Up -taideputiikki on auksi nyt yhdettätoista kertaa. Alkuun oltiin kolmisen vuotta Aleksis Kiven kadulla ja sen jälkeen Hallituskadulla. Seitsemän vuotta on oltu samassa taloyhtiössä, Hallituskatu 7, vaikka tila on välillä vaihdellut.

Porukalla on WhatsApp-ryhmä, jonne aletaan bongailla tyhjiä liikehuoneistoja jo elokuussa.

Hallituskadulta on jo totuttu putiikki löytämään, joten siinä on omat puolensa. Hurja ajatus mennä seuraavaksi kosken itäpuolelle sisältää riskinsä.

KUVA 4 Anne Makela Kokoelma

Anne Mäkelä teos: Kokoelma, grafiikan vedos 2022. Kuva: Anne Mäkelä

KUVA 5 Virve Lilja Rosegarden

Virve Lilja teos: Rosegarden, serigrafia 2021. Kuva: Virve Lilja

Asiakkaita on Helsingistä asti ja koko Etelä-Suomesta. Kesällä jo kysellään, onko puoti tänä vuonna. Usein kanta-asiakkaat tuovat kaverinsakin mukaan. Sellaistakin sattuu usein, että joku on ollut ”taidelähettiläs” ja on vinkannut taideputiikista ystävilleen.

Aluksi ei osattu kuvitella, että jouluputiikki saisi näin pitkän elinkaaren, mutta nyt on itsestäänselvyys, että homma jatkuu vuodesta toiseen.

Osa taiteilijoista on hieman vaihtelevalla kokoonpanolla mukana myös Purnun Suvidesign-tapahtumassa ja Habitare-messuilla, asuntomessuillakin on ollut kaksi kertaa. Lisäksi Hallituskadun taiteilijajoukolla on omia tapahtumia työhuoneillaan ja yksityis- tai ryhmänäyttelyitä.

Vaihtuva näyttely

Jos jokin teos myydään, se lähtee heti ostajan matkaan. Tämän vuoksi näyttely vaihtuu tiheästi. Moni käykin puodissa useita kertoja, koska aina on uutta nähtävää.

On myös taiteen oston ensikertalaisia, koska esimerkiksi grafiikkaa saa kohtuullisella hinnalla. Putiikissa on monen kokoisia ja myös monen hintaisia teoksia.

KUVA 6 Palvi Hanni DSC 9895

Pälvi Hanni teos: Kaksi maailmaa, etsaus akvatinta silkkipaino. Kuva: Pälvi Hanni

KUVA 7 Liisa Tarleena Ohman

Liisa Tarleena Öhman teos: Sydänkäpy, lasitettu keramiikka 2022. Kuva: Liisa Tarleena Öhman

Seuraavaksi tyypitellään ostajakuntaa. On heitä, jotka sanovat ovella, että tulivat vain katsomaan, ja poistuvat teos mukanaan. On heitä, jotka täydentävät taidekokoelmaansa joka vuosi. On heitä, jotka hämäläisen harkitsevasti sanovat harkitsevansa.

Hämäläisille harkitsijoille voi käydä huonosti, kun he saapuvat seuraavana päivänä – voi olla, että teos on jo mennyt. Grafiikassa vahinko voi olla korvattavissa, sillä vedoksia voi olla lisää.

Joskus joku poikkeaa hätääntyneenä ja sanoo, että teillä oli näyteikkunassa teos, joka on häipynyt, onko se mennyt. Heti avaamispäivänä eräs ihminen tuli sisään ja kysyi, onko näyteikkunan Hannamari Matikaisen kissalla kotia. Hän voisi sellaisen tarjota. Tunnin päästä tuli toinen kysymään kissaa.

Kulut maksetaan itse

Koska taiteilijat maksavat itse jouluputiikin kulut, ne pidetään mahdollisimman maltillisina. Tämän vuoden avaraa tilaa ei saa ensi vuonna, joten voi olla, että edessä on sopeutuminen pienempiin neliöihin. Suurempi tila on etenkin viime vuosina ollut tärkeä, koska koronan vuoksi ihmiset kaipaavat väljyyttä.

–Tällä porukalla saadaan mistä tahansa tilasta hieno, Pälvi Hanni sanoo.

Joulupuodin jäljiltä tila on paremmassa kunnossa kuin ennen, koska taiteilijat tekevät tehosiivouksen ja joskus on jopa maalattu seinät.

KUVA 8 Hannamari Matikainen 6483441

Hannamari Matikainen teos: Teeri, akryylimaalaus kankaalle. Kuva: Hannamari Matikainen

KUVA 9 Janne Laine IMG 6346

Janne Laine teos: The Final Hour II, polymeerigravyyri 2022. Kuva: Janne Laine

Tapaamaan taiteilijoita

Hallituskatu on ollut hyvä sijainti, koska autolla pääsee lähelle. Taiteilijoita se auttaa roudaamisessa ja asiakkaiden on kätevä kuljettaa ostoksensa pois. Moni arvostaa sitä, että puodissa pääsee tapaamaan taiteilijoita. Paikalla on viikolla yksi tai kaksi, ja viikonloppuisin kaksi. Joukko on niin hitsaantunut yhteen, että he osaavat kertoa toistensa teoksista, jos tekijä ei ole paikalla.

Ripustus antaa vinkkejä taidehankintoihin, sillä näin näkee, miten eri taiteilijoiden eri tekniikoilla tekemät teokset ovat samalla seinällä sulassa sovussa.

Tänä vuonna Pop Up Taideputiikki on auki 8.1.2023 asti. Silloin päättyvät monella joululomat, joten ihmisten liikkuminen vähentyy. Arkisin ollaan auki kello 12–18, lauantaisin kello 10–18 ja sunnuntaisin kello 1218.

– On aivan oma tunnelmansa olla aatonaattona kello 18 asti putiikilla ja lähteä sitten omaan joulun viettoon, Pälvi Hanni sanoo.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua