Tamperelainen Maiju Ihalainen vei voiton Portti-lehden scifi- ja fantasianovellien kilpailussa

15.12.2019
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Kaksinkertainen Atorox-voittaja kirjoitti synkän fantasianovellin, joka oli tuomariston yhteinen suosikki.

Kaarina Lehtisalo, teksti ja kuva

Tampereen Science Fiction Seuran järjestämän perinteikkään novellikilpailun voiton vei tänä vuonna tamperelainen Maiju Ihalainen (s. 1984). Voitollaan hän saa 2 000 euron palkinnon, ja voittonovelli Parsija, etsijä, kaikkien toiveiden täyttäjä julkaistaan seuran Portti-lehdessä, numerossa 4/2019.

Ihalainen on voittanut Portin novellikilpailun jo kerran aiemminkin, vuonna 2013. Hänet on palkittu myös kahdesti Atorox-palkinnolla, joka myönnetään vuosittain Suomen parhaalle tieteis- tai fantasianovellille.

Toiseksi Portin tämän vuoden kilpailussa sijoittui turkulainen Maarit Leijon, ja myös kolmas sija meni niin ikään Turkuun, Tapani Toloselle.

Tämän vuoden kilpailu oli järjestyksessä jo 34., sillä kisaa on järjestetty vuodesta 1986 lähtien.

Kilpailuun oli tänä vuonna lähetetty 135 novellia. Tuomaristossa ahkeroivat Portin päätoimittaja Raimo Nikkonen, professori emerita Liisa Rantalaiho ja kustannustoimittaja Erkka Leppänen.

”Minulle epätyypillisen synkkä”

Maiju Ihalainen on alun alkujaan kotoisin Kärkölästä, Päijät-Hämeestä. Tampereelle hän muutti vuonna 2004 kirjasto- ja arkistoalaa opiskelemaan. Hän kuitenkin kirjoittaa määrätietoisesti fiktiota, fantasiaa, ja pyrkii saamaan romaanin julki.

– Olen aina halunnut olla romaanikirjailija. Se, miten päädyin kirjoittamaan novelleja, on itsellenikin täysi mysteeri. Mutta en aio tätä lopettaakaan, sanoo Ihalainen.

Ihalainen on nyt voittanut Portin kisan kahdesti, ja sijoittunut muinakin vuosina – joten luulisi novellistin jo tottuneen voittamiseen. Silti tämän vuoden kisan voitto oli Ihalaiselle yllätys. Varsinkin juuri tällä novellilla.

– Tämä novelli on minulle epätyypillinen, synkkä ja ahdistava. En uskonut, että saisin tällä edes kunniamainintaa, sanoo Ihalainen.

Ihalaisen ”kauhuelementtejä säästelemätön fantasianovelli” oli kuitenkin kaikkien kolmen tuomarin ykkössuosikki kilpailun voittajaksi.

Tarinassa seurataan Toivomustähden etsijän ja tämän matkakumppanin vaarallista matkaa halki painajaismaisen maiseman, missä matkalaisia uhkaavat sekä elävät että kuolleet. Tuomariston mukaan novellin ”hyvä tarina, huolellisesti rakennettu maailma ja kaunis kieli tekevät lukijaan lähtemättömän vaikutuksen.”

Ja sai Ihalainen toki myös kunniamaininnan kilpailussa – sen hän sai novellilla Polku kultaiseen huomiseen.

”Kauhu nousussa”

Portin novellikilpailun tuomariston jäsenen, professori emerita Liisa Rantalaihon mukaan lähes puolet kilpailuun saapuneista novelleista oli lajiltaan fantasiaa. Toiseksi suurin ryhmä, noin 35 prosenttia, edusti tieteiskirjallisuutta.

– Mutta kauhu on selvästi nousussa. Kilpailunovelleista 12,5 prosenttia oli kauhugenreä, sanoo Rantalaiho.

– Novellien teemoissa oli paljon kaikenlaista tuhoa. Dystopia ei siis vain hellitä. Pääasiassa novelleissa oli uhkana ilmastokatastrofi, mutta muitakin uhkia, kuten muun muassa zombieruttoa ilmeni, luonnehti Rantalaiho.

Sen sijaan suomalainen kansanperinne, joka on aiempina vuosina ollut novellikisassa suosittu teema, loisti nyt poissaolollaan. Tuomaristo oli pannut myös merkille, että ”Lovecraft-kauhua ei ollut yhtään”.

Liisa Rantalaiho oli tuomariston jäsenistä ainoa, joka luki kaikki 135 novellia, ja suoritti näin esikarsinnan. Kaikkiaan luettavaa oli tänä vuonna 2883 liuskaa.

– Ensi vuoden kilpailuun olisikin toiveena saada lyhyempiä, napakoita novelleja, toteaa Rantalaiho hymyillen.

Palkitut

Tampereen Science Fiction Seuran tieteis- ja fantasianovellien kirjoituskilpailun tulokset vuonna 2019:

  1. palkinto: Maiju Ihalainen: Parsija, etsijä, kaikkien toiveiden täyttäjä (2 000 euroa)
  2. palkinto: Maarit Leijon: Viimeinen sankari (600 euroa)
  3. palkinto: Tapani Tolonen: Siharzad (300 euroa)

Kunniamaininnan ja 100 euroa sai 13 kirjoittajaa: Milka Hakkarainen, Katariina Heikkilä, Maiju Ihalainen, Tenka Issakainen, Susanna Juukkanen, Marko Järvinen ja Samu Kaarna, Jasmin Kuusela, Oili Leinonen, Satu Piispa-Hakala, Johannes Pulkkinen, Kimmo Kristian Rajala, Jaakko Markus Seppälä, Reetta Vuokko-Syrjänen.