KOULUTUS | Long Playn syyskuun iltakoulussa viisi kirjoittamisen ammattilaista jakoi kymmenen parasta vinkkiään ja käytännön kirjoitusoppiaan. Oliko tapahtuma seitsemänkymmenenyhdeksän euron arvoinen?
Kirjallisuus
Kaupungin parhaiten varjeltu salaisuus: Shlomo Zabludowicz tuli Tampereelle ostamaan aseita ja teki Tampellasta Israelin armeijan hovihankkijan
HISTORIA | Toimittaja ja tietokirjailija Matti Mörttinen on harjoittanut aitoa tutkivaa journalismia ja kertoo uudessa kirjassaan Tampereesta ja Suomesta asioita, joista tuskin kukaan on tiennyt tätä ennen mitään.
Bibliofiilin unelmaduuni – vierailu Pasilan kirjaston kirjavarastolla
KIRJAT | Pasilan kirjaston kirjavarasto hohkaa nostalgiaa ja historiaa. Kirjojen joukossa on myös erikoisuuksia, ja useaa nimikettä voi olla hankala löytää muualta. Vierailimme kirjallisen sivistyksen keitaassa, keskellä Pasilan urbaaneja maisemia.
Yli sadan vuoden jälkeen – Satumetsä kulkee perinteisten satulehtien jalanjäljissä
LEHDET | Elina Huttusen päätoimittama Satumetsä innoittuu 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun suositusta Pääskynen-satulehdestä. ”Ihmiset tarvitsevat tässä ajassa myös jotain kivaa.”
Kääntämisessä tärkeintä on kirjoittajan maailmaan sukeltaminen, sanoo suomentaja Laura Jänisniemi
SUOMENTAJAN SANOIN | Suomentaja Laura Jänisniemen mukaan kulttuuri- ja taidealoilla työskentelevät tarvitsisivat tukea ja apua ammattimaiseen toimimiseen ja ammatin paineiden kestämiseen.
Oliko Algoth Untola vanhasuomalainen, maalaisliittolainen vai sosialisti – vai sittenkin tosisuomalainen?
KIRJALLISUUS | Marko A. Hautala on kirjoittanut Algoth Untolasta elämäkertajärkäleen. Aivan kuin ALGOTH – Kapinallinen kynämies ottaisi mallia kuvattavansa esikoisteoksesta, 1800-sivuisesta Harhamasta.





