Donna Leonin Brunetti-rikosromaanit viihdyttävät, mutta tuovat esiin myös Venetsian ahdingon

Donna Leon. Kuva: Regine Mosimann / Diogenes Verlag AG Zürich

Ritva Alpola, teksti

Kirjailija Donna Leonin (s. 1942) lailla Venetsia on rakas myös hänen yli kolmekymmenosaisen kirjasarjansa päähenkilölle, komisario Guido Brunettille. Samalla Brunetti kuitenkin suree kaupungissa havaitsemiaan muutoksia; kerran niin loistokas kaunotar rappeutuu väistämättä.

Komisario Brunettin silmin katsottuna ihmisten välinpitämättömyys syövyttää kaupunkia sisältä, sen rikollisuus puolestaan vertautuu ajan ja eroosion vaikutuksiin veden saartamassa Venetsiassa.

Donna Leonin rikoskirjasarjassa on seurattu paitsi komisario Brunettin työtä, tutustuttu myös hänen perheeseensä. Kirjailija on jopa siirtänyt Brunettille ja hänen vaimolleen omat tärkeimmät kiinnostuksen kohteensa eli kirjallisuuden, kokkailun ja klassisen musiikin.

Yhteisiä piirteitä Donna Leonin kaikille Brunetti-dekkareille ovat ydinperheen merkitys komisariolle, mutkikkaat rikokset sekä Venetsian kauneuden katveessa enenevä huoli sen katoavaisuudesta. Nämä muodostavat perustan Brunettin olemiselle. Niiden päälle rakentuu työntäyteinen ja keskittymistä vaativa arki. Suvantohetkiä suovat Brunettin mietteliäät kävelyretket kotikaupunkinsa kujilla, jotka avaavat hänen mielensolmujaan sekä naksauttelevat paikalleen kulloinkin meneillään olevan tutkimuksen palasia.

* *

Jo fiktiivisen teossarjan ensimmäisestä osasta (1997) lähtien on tullut selväksi kaupungin korkeimman poliisijohdon olevan kiinnostunut vain omasta näkyvyydestään ja maineestaan. Työn tekevät toiset.

Komisario Guido Brunettin tapa lähestyä ratkottavia rikoksia on maltillinen mutta tarkkanäköinen. Brunettilla on muutama luottoalainen sekä yksi tärkeä liittolainen, signorina Elettra. Hän on oikeastaan apulaispoliisipäällikön sihteeri, mutta näppäränä tietotekniikan osaajana hän auttaa mielellään Brunettia, ehdottomasti salassa tietenkin. Signorina liikkuu toisinaan tietoineen ja taitoineen myös harmaalla alueella, mutta tältä Brunetti sulkee silmänsä.

Kirjasarjan alussa kännykät (telefonino) olivat harvinaisia, ja työpaikoilla sihteerit hoitivat kaiken tietokoneilla näpyttelyn. Vähitellen tekninen taito ja tietämys ovat levinneet Questurassakin (pääpoliisiasema), mutta signorina Elettraa tarvitaan toki yhä.

Brunettin vaimo Paola opettaa yliopistossa englantilaista kirjallisuutta. Paola on myös loistava kokki, niinpä heidän kodissaan nautitaan hyvästä ruoasta sekä keskustellaan kirjallisuudesta. Brunetti itse lukee mielellään kreikkalaisia ja roomalaisia klassikoita. Pitkän teossarjan mittaan perheen lapset, poika ja tytär, varttuvat teineistä korkeakouluopiskelijoiksi. Ruokapöytäkeskustelut saattavat olla kiihkeitä, sillä jälkikasvu on hyvin yhteiskunta- ja ympäristötietoista.

Paola kuuluu venetsialaiseen vauraaseen yläluokkaan, mutta Guido Brunetti on ponnistanut vaatimattomammista oloista. Venetsiassa ihmistä arvostetaan sukutaustan perusteella ja rikkailla suvuilla on paljon valtaa, monesti hiljaa ja kulisseissa. Brunetti on vaivaantunut appivanhempiensa seurassa, mutta ajan mittaan heidän välilleen on syntynyt jonkinasteinen hyväksynnän ilmapiiri.

Paolan ja Guidon suhde on lämmin. He viihtyvät keskenään ja ymmärtävät toisiaan. Ainoa puolisoiden välejä silloin tällöin hiertävä seikka on Paolan aatelinen syntyperä, jota hän itse ei koskaan ota esiin. Asian käsitteleminen vaatisi Brunettilta enemmän rehellistä itsetutkistelua.

Brunettin työminä on kohteliaan varautunut. Hän on kehittänyt sopivan myötäilevän tavan kohdata esimiehensä vaateet, minkä jälkeen hän toimii niin kuin itse parhaaksi näkee. Päällystölle on tärkeää vain kulloisenkin tutkinnan nopea lopputulos. Brunetti sen sijaan suhtautuu tehtäviinsä intensiivisesti mutta ihmisläheisesti.

Ylenkin esittämässä saksalaisessa Donna Leon -sarjassa komisario Brunettin roolissa nähtiin viidennestä jaksosta lähtien Uwe Kockisch. Kuva: Yle

* *

Rikosten selvittely on paitsi varsinaista tutkimustyötä, myös pohdintaa ja oivalluksia. Brunetti antaa tietojen, intuition ja alitajunnan työskennellä jalkautuessaan Venetsian vilinään, pois Questuran ummehtuneesta ilmapiiristä. Lukijan on mukava seurailla Brunettin vaporettomatkoja (vesibussi) Venetsian kanaaleja pitkin tai siltojen ylityksiä maisemia ihaillen sekä piipahtaa silloin tällöin cappuccinolla jossakin miellyttävässä pasticceriassa.

Kirja kirjalta tulee enemmän esiin kaupungin ahdinko: korruptio, laiton maahanmuutto, haisevat kanaalit, acqua altan (jokavuotinen tulvailmiö) aiheuttamat vahingot, rakennusten rappeutuminen ja valtavien turistilaumojen aikaansaama täydellinen kaaos. Tätä kaikkea kirjoissa sivutaan, vaikka varsinaiset rikostapaukset eivät niihin liittyisikään.

Kirjasarjan alusta lähtien upean Venetsian julkisivun takana tapahtuu julmia asioita. Kirjailija Donna Leon ei ole epäröinyt näyttää ihmismielen synkkää puolta: ahneuden, piittaamattomuuden ja silkan pahuuden tuottamia rikoksia.

Englanniksi kirjoittava Leon ei ole antanut kääntää teoksiaan italiaksi. Syyksi hän on sanonut halunsa liikkua tuntemattomana rakastamansa Venetsian kaduilla. Voisi kuitenkin ounastella, että Leonin teosten terävät havainnot yhteiskunnan epäkohdista ja saamattomista viranhaltijoista saattaisivat herättää muutakin kuin ihailua, jos olisi yleisesti tiedossa, mihin kaikkeen Donna Leon kirjoissaan puuttuu. Olkoonkin, että kyse on kirjailijan kehittelemistä fiktiivisistä rikostarinoista.

* *

Donna Leonilla on mukava tapa ripotella tekstinsä sekaan joitakin italiankielisiä sanoja ja sanontoja sekä tuoda esiin kaupungin viehättävyyttä. Ne antavat lukijalle pienen pikantin lisän Brunettin muutoin niin arkista poliisityötä kuvailevaan tekstiin siirtäen ajatukset hetkeksi pois taustalla lymyävistä rikoksista.

Donna Leonin teoksissa ei ole liiemmin huumoria, mutta vapaa-aikoina Guido Brunettin kotona ollaan rentoina sekä sanaillaan nasevasti, mutta ystävällismielisesti vastapainona Questuran jähmeydelle ja Brunettin siellä kokemalle vastavirtaisuudelle. Synergiaa ei tunnu löytyvän. Komisario Brunetti on oikeamielinen ihminen, eikä hän suostu pokkuroimaan. Työtovereitaan hän arvostaa, mutta eipä juuri esimiehiään. Lukijaa hykerryttääkin, miten Brunetti kollegoineen suorittaa tehtäviään aina hieman eri tavalla kuin apulaispoliisipäällikkö olettaa heidän tekevän.

Kirjasarjassa on ollut hyvin vähän viittauksia Guido Brunettin henkilöhistoriaan. Brunetti on miellyttävä ja korrekti, mutta yksityisyyttään varjeleva. Vasta sarjan tuoreimmissa teoksissa on raotettu hiukan enemmän komisarion lapsuus- ja nuoruusaikoja sekä silloisia kotioloja. Vaikka näihin muistoihin ei mitään fataalia kätkeytyisikään, niistä havaitsee, että vaikka Brunetti on kyllä sopeutumiskykyinen, hän haluaa silti pitää tiettyä henkistä välimatkaa muihin ihmisiin. Se on ominaisuus, jonka varsinaista syytä ei osoiteta. Nämä seikat tuskin muuttavat komisario Brunettista saatua humaania kuvaa, vaan saattavat jopa tuoda hänet lähemmäksi lukijaa.

* *

Kirjailija Donna Leonin Guido Brunetti -sarjan kustantaja on Otava. Suomentajat ovat ehtineet vaihtua näiden vuosikymmenten (1997–2024) aikana. Teossarjan alkuajoilta on eniten käännöksiä Kristiina Rikmanilta, sittemmin vuoroon on astunut Kaijamari Sivill joko yksinään tai yhdessä Markku Päkkilän kanssa.

Donna Leon on yli 80-vuotias eikä hän asu enää Italiassa vaan Sveitsissä. Lukijoiden iloksi sellaista tietoa on kuitenkin tihkunut, että venetsialaiskomisario Guido Brunettin tutkimukset rikosten parissa jatkuvat edelleen.

Lue arvio Donna Leonin Muistoja matkan varrelta -teoksesta täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua