HENKILÖ | Pamela Tolan Järjettömän paska idea -elokuva antoi pääosanesittäjä Alina Tomnikoville pelon tulkinnan avaimet. Ripen roolista tulikin portti kansainvälisiin tuotantoihin.
Henkilöt
Marjo Lanér piti sisäisen kirjailijansa piilossa vuosikymmenet: ”Ihmettelen, miten onnistuin siinä”
HENKILÖ | Marjo Lanér on julkaissut nyt viisikymppisenä viisi kirjaa parin vuoden sisään. Parhaillaan hän on viimeistelemässä kuudetta käsikirjoitustaan.
Kulttuuritoimituksen hovikuvittaja Minna Eloranta esittäytyy näyttelyssä Galleria Koppelossa: ”Tussi on hermoviivaa, värit olemista”
KUVATAIDE | Tamperelainen kuvataiteilija ja yhteisötaiteilija Minna Eloranta on ”istunut” tussipiirrostensa päällä kaksikymmentä vuotta.
Tampere-talo juhlisti syksyllä valotaiteilija Mikki Kunttua – nyt odottaa Nokia Arenan Lumikuningatar
HENKILÖ | Syksyn festivaali toi esille Mikki Kuntun mittavan uran valotaiteilijana ja visualistina. Vuodenvaihteessa Nokia Arenalla nähdään Lumikuningatar Kuntun visualisoimana.
Juha Elomäki viettää usein työpäivänsä mielipuuhassaan elokuvia katsellen – Pirkanmaan elokuvakeskus 40 vuotta
HENKILÖ | Pirkanmaan elokuvakeskus on jo 1980-luvun alusta edistänyt elokuvakulttuurin asiaa. Elokuvan lumous pitää yhä vallassaan Niagaran teatterinhoitajaa Juha Elomäkeä.
Kuvataiteilija Anne Tompuri ja äärimmäiset kontrastit: ”Mustavalkoisuus siirtää tunteen teokseen”
HENKILÖ | Anne Tompuri tunnetaan tinkimättömänä kuvataiteilijana. Lappeenrannan taidemuseossa hänellä on esillä retrospektiivinen näyttely.





