Jonimatti Joutsijärvi. Kuva: Jari Toivonen 

Päivi Vasara, teksti 
Jari Toivonen, kuvat 

Jonimatti Joutsijärvi on yksi neljästä Kulttuuritoimituksen Viikon runon toisen kauden runoilijasta. 

Runoilijalta on tietysti hassua kysyä, miksi runous on tärkeää, koska hän ei sitä tekisi, jos ei näkisi sen merkityksellisyyttä. 

– Runous on kielen perustutkimusta. Runo palvelee muutakin kirjoittamista. Ilman runoa kieli köyhtyisi ja ohentuisi. Jos runoja ei tehtäisi, se näkyisi muuallakin. Tätä näkökulmaa on tuonut esiin ainakin Mirkka Rekola, Joutsijärvi sanoo. 

Tietenkin on monenlaisia runouksia ja niiden suhde kielen perustutkimukseen on erilainen. 

Tie runoilijaksi 

Huhtikuussa 1998 Jonimatti Joutsijärvi oli 14-vuotias Hartolan yläasteen oppilas, joka alkoi kokeilla runojen kirjoittamista. Hän oli lukenut nuorten runoja BBS-purkista, lankapuhelinverkkoon liitetyt tietokoneet datapuheluin yhdistävällä keskustelufoorumilla. Joutsijärvi kirjoitti siihen aikaan itse fantasiaproosaa. 

– Ensimmäisen runoni kirjoitin joko 21.4.1998 tai 28.4.1998. Sitä ennen olin ehkä koulussa kirjoittanut jotain. Kirjoittaminen jatkui päivittäin vuosia, hän kertoo.

– Runo on minulle kokemisen tapa tai elämäntapa. Taju siitä, että olen runoilija kehkeytyi varmaan jossain vuosien 2002–2003 aikana, ja on sen jälkeen jonkin verran laimentunut. 

Runoja syntyi noin neljässä vuodessa muutama tuhat. Jonimatin lukiota käyvän siskon kautta hän tutustui Timo Parkkolaan, joka veti Hartola-opistossa kirjoittamispiiriä. Jonimatti lähetti Parkkolalle fantasiaproosaa ja he kävivät kirjeenvaihtoa, ja Jonimatti sai palautetta.  

Jonimatti Joutsijärvi kuvattiin Tampere-talon Kirjafestareilla joulukuussa 2022. Kulttuuritoimitus oli tapahtumassa mukana Viikon runo -teemalla. Kuva: Jari Toivonen

Parkkola mainitsi Oriveden opiston kirjoittajalukion. Sinne Jonimatti halusi, haki ja pääsi. Koska hän ei päässyt lukion jälkeen haluamaansa yliopistoon, hän oli Orivedellä neljännen vuoden opiston kuvataidelinjalla. 

Orivedeltä suunta vei Turkuun. Yliopistossa hän opiskeli uskontotiedettä ja vuoden performanssitaidetta Taideakatemiassa. 

Kirjoittaminen voi olla hengellinen kokemus 

Kirjoittaminen liittyy Joutsijärvellä hengellisyyteen.

– Maila Pylkkönen kirjoitti, ettei runous ole uskonlahko. Tietenkään lukijalle runojeni hengellisyys ei välttämättä ole sitä. Enkä tarkoita hengellisyydellä välttämättä kristillisyyttä, vaikkei se runoissani poissuljettua olekaan. Se voi olla rituaalisuutta tai kokemuksen antamista myöten mieltä perustavammille voimille. 

Turun Taideakatemian performanssikurssilla Joutsijärvi pääsi perehtymään fyysiseen ilmaisuun. Nykyään Jonimatti Joutsijärvellä ei ole juurikaan fyysistä ilmaisutarvetta. Hän tekee vain harvoin esityksiä, joissa runojen laulamisen tai lukemisen lisäksi tapahtuu jotain erityisen performatiivista, fyysistä ilmaisua, ja aina silloin jostain erityisestä syystä. 

– Laulan paljon runojani. Teen sen paljaaltaan, ilman säestystä. 

Keho kirjoittaa ja keho lukee 

Vain kehot lukevat ja kirjoittavat. Kaikki kirjoitus koetaan ruumiillisen tajunnan kautta. 

– Kehollisuus ilmenee monin tavoin runoudessa. Runo voi pyrkiä stimuloimaan tai ehdottamaan lukijalle kehollista kokemusta taikka muistuttaa huomaamaan kehosi ilmiselvä ruumiillisuus ja aistillisuus. Voi olla, että ruumiillisuutta ei mainita suoraan, vaan runon rytmi ja sen tuntuman kierre saa vastaanottavan lukijan kokemaan kehollisuutta. 

Jälkimmäinen liittyy siihen, että kirjoittaessa lause tuntuu omassa kehossa joltain. Se voi olla sydämen syke tai hengityksen tuntu. Tuntumaa seuraamalla syntyy usein erityisiä tekstejä. 

– Olettamus on, että kieli resonoi, kaikuu ja peilautuu lukijassa. 

Jonimatti Joutsijärven mukaan kehollisuus ilmenee monin tavoin runoudessa. Kuva: Jari Toivonen

Viittä vaille Rosen-terapeutti 

Jonimatti Joutsijärvi on hilkkua vaille valmis Rosen-terapeutti, mutta ei tällä hetkellä harjoita sitä ammattia. 

– Rosenissa havainnoidaan asiakkaan kehon ilmaisua ja sanoitetaan sitä hänelle. Siinä mielessä se muistuttaa kirjoittamista. 

Tätä nykyä Jonimatti Joutsijärvi kirjoittaa kuudetta vuotta Mirkka Rekolan elämäkertaa. Teokseen on niin paljon materiaalia, että elämäkerta on kaksiosainen. Tammikuussa Joutsijärvi editoi ensimmäistä osaa ja teki siihen lähdeluetteloa. Helmikuussa Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I meni taittoon. Huhtikuussa se ilmestyi Into Kustannuksen kautta.

Tyypillisenä työpäivänä Joutsijärvi vie aamulla lapsen päiväkotiin ja menee sieltä työhuonekollektiiviin, jossa odottavat pöytä, kone ja kirjahylly. 

– On mahdotonta kirjoittaa koko virka-aikaa putkeen. Välillä täytyy pitää kävelytaukoja ja tietenkin tehdä kaikenlaista tietotyöhön liittyvää säheltämistä. 

– Jos kirjoittaisin runoja, en ehkä niin tarvitsisi työhuonetta. Voisi olla enemmän maailmalla pyörimistä, kahviloissa ja metsän reunassa raapustelua. 

Kustantamon metsästystä 

Kustantamoa Jonimatti Joutsijärvi etsi pitkään. Hän tiedosti, ettei sillä hetkellä oikeastaan juuri kukaan kirjoittanut pitkiä runoja, joita hän oli ryhtynyt tekemään. Häntä innoittivat Eeva-Liisa Mannerin pitkät runot ja runoelmat, kuten Kromaattiset tasot -runo, sekä Kari Aronpuron Tasanko 967. 

Kustantamojen etsikkoaika oli Joutsijärvelle turhauttava. Oltiin kiinnostuneita, palautetta oli annettu, mutta palaute ei ikinä löytänyt perille, vaan hukkui jonnekin. 

– Käänne tapahtui Kuopion äänirunousseminaarissa vuonna 2007, kun tapasin Leevi Lehdon. Annoin hänelle käsikirjoitukseni. Seuraavana aamuna hän sanoi julkaisevansa käsikirjoituksen. Oli puhe joistakin muokkauksista, mutta teos tuli julki sellaisenaan. Leevi Lehdolla oli hurja draivi päällä. Hän ei lukenut kaikkea, mitä julkaisi. Jotenkin hän onnistui lisäämään toiseen kokoelmaani kirjoitusvirheitä, vaikka ei editoinut. Ntamolta tuli sitten kaksi ensimmäistä runokirjaani. Teosteni julkaisija on vaihtunut monta kertaa. 

Ntamo oli Joutsijärven kannalta hyvä veto. Hän sai julki esikoiskirjansa. Myös kirjan kansi on Joutsijärven tekemä. Hän on varma, että mikään muu kustantamo ei olisi laittanut sellaista kantta julki. 

– Tavallaan olin ollut runouden skenessä. Runojani oli ennen esikoiskirjaa antologioissa ja lehdissä. Tein runokritiikkejä ja olin tunkenut itseni runokeskustelun epämääräiseen tilaan, mikä oli antoisaa. 

Tämän jutun kirjoittaja on saanut tukea journalistiseen työskentelyyn Pirkanmaan Kulttuurirahastolta vuonna 2022. 

* *

Jonimatti Joutsijärvi

• Tampereella vuodesta 2016 asunut kirjailija. Syntynyt vuonna 1984 Sallassa.
• Valmistunut maisteriksi Turun yliopistosta pääaineenaan uskontotiede ja opiskellut aiemmin Oriveden opistossa sekä Turun Taideakatemiassa.

Tuotanto

• Tule on minun nimeni (ntamo, 2007) 
• Aloitan alusta. Alan laulaa (ntamo, 2010)  
• Ei mikään itsessään -esseekokoelma (Sanasato, 2010) 
• Ohjattua kerhotoimintaa niille joiden sydämessä läikkyy (Poesia, 2015) 
• Esiinkaivatut (Palladium Kirjat, 2020) 
• Kärsimys nyt tapahtui ammoin (Palladium Kirjat, 2020) 
• Mirkka Rekola – Elämä joka ei koskaan tule kokonaan esiin I (Into, huhtikuu 2023) 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua