Auvo Vihro. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat

Näyttelijä Auvo Vihro ja näyttelijä-ohjaaja Eriikka Magnusson antavat äänensä Kulttuuritoimituksen Viikon runo -sarjan runoille. Vihro ja Magnusson ovat tehneet pitkään yhteistyötä runojen merkeissä.

Yksi ensimmäisistä yhteisesiintymisistä sisälsi säädraamaakin. Vihro ja Magnusson lausuivat Tampereen Sähkölaitoksen vieressä Patosillalla suorassa lähetyksessä bosnialais-kanadalaisen Goran Simicin runoja otsikolla Sarajevon suru. Kova ukonilma nousi ja kaksikko suojautui ison sateenvarjon alle, jonka kärki houkutteli salamoita, jollainen ei kuitekaan iskenyt. Esityksessä oli Ippe Kätkän musiikkia. Idea oli ulkomaantoimittaja Vesa Toijosen. Sähkölaitoksen seinään heijastettiin sotakuvia.

Toinen vaikuttava yhteistyö oli Ilpo Tiihosen suomentamien Gustaf Frödingin runojen ja Ippe Kätkän musiikin yhdistävä esitys.

Polkupyörä on kaksiosaista työpäivää tekevälle näyttelijälle kätevä kulkupeli, koska se säästää aikaa ja samalla saa kuntoilua. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Väljyyttä kuulijalle

Vihro ja Magnusson ovat päätyneet samantyyliseen esitystapaan.

– Henkilökohtaisesti vierastan tekstin ja sanojen maalailemista. En halua tyrkyttää runon tulkintaa, vaan pyrin antamaan tilaa kuulijan tai katsojan omalle kokemukselle.

Perinteinen runonlausunta sisältää maalailua, mikä ei Vihron mielestä oikein istu nykyrunouteen.

– Runoesitys, jolla on teema, on eri asia. Silloin pitää löytää kokonaisteoksen ilmaisutapa. Se voi olla minimalistinen tai hyvinkin suurieleinen. Viikon runoissa on pyritty antamaan runoille tilaa vähäeläisellä ilmaisulla. Viikon runoissa tekstiä ei pidä lähteä liikaa ronkkimaan, vaan pitää antaa tilaa runolle ja kirjoittajalle.

Auvo Vihro esittää Viikon runoista miesten kirjoittamat ja Eriikka Magnusson naisten kirjoittamat. Se tuntui näiden runojen kohdalla luontevimmalta ratkaisulta.

Viikon runojen esitystapa on vähäeleinen, koska Auvo Vihro haluaa antaa tilaa runolle ja kirjoittajalle. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Runoilijoiden kaupunki

Tätä juttua tehdään Auvo Vihrolle rakkaan runoilijan Eeva-Liisa Mannerin kotikulmilla Tampereen Ojakadulla Kahvila Runossa. Tamperehan on runoilijoiden kaupunki.

Vihro saapuu paikalla polkupyörällä, koska se on kaksiosaista työpäivää tekevälle näyttelijälle kätevin kulkuneuvo, joka kehittää kuntoa ja säästää aikaa.

Runoja hän lukee kausittain. Niiden suhteen hän on kaikkiruokainen: Leino, Aleksis Kivi ja uudet runoilijat ovat yhtä mieluisia.

Auvo Vihrolla ei olisi mitään sitä vastaan, että eteen tulisi uusia runoja ja musiikkia yhdistäviä esityksiä.

– Jos olisin itse runoilija, haluaisin tehdä lavarunoutta – heittäytyä täysillä.

Puhe on ruumiillista

Teatterin lavalla ”puhe on ruumiillista”, Vihro sanoo.

– Suu muokkaa ilmasta sanoja kuin veistäisi savea. Tämä puheen ruumiillisuus ei saisi jäädä pois, vaikka nyt on käytössä usein mikrofonit. Elokuvassa näkyy asiat pienemmin, mutta teatterin lava on eri asia.

– Suomen kieli on haastava laskevine intonaatioineen. Se voi tuoda löysyyttä puheeseen.

Tampereen Työväen Teatterissa Vihro on näytellyt vuodesta 1991.

Auvo Vihro

• Syntynyt 10. toukokuuta 1956 Juuassa.
• Opiskeli näyttelemistä Teatterikorkeakoulussa, josta hän valmistui vuonna 1985. Hän on ollut kiinnitettynä Lahden kaupunginteatteriin ja vuodesta 1991 lähtien Tampereen Työväen Teatteriin.
• Naimisissa näyttelijä Minna Hokkasen kanssa. Heillä on kaksi lasta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua