Manse Pridella nähtävä Kipupiste-elokuva dokumentoi vihaa, kipua, kasvua ja toivoa

Kipupisteen päähenkilönä on entinen pastori Patrick Tiainen. Kuva: Santeri Hulkko

Tämä on tilausjuttu, jonka Kulttuuritoimitus on toteuttanut yhteistyössä Manse Priden kanssa. Kulttuuritoimitus on Manse Priden virallinen sponsori.

* *

Eli Harju, teksti

– Viha ei koskaan kasva tyhjiössä, sanoo entinen pastori Patrick Tiainen Kipupiste-dokumentin alkusanoissa.

Kymmenminuuttinen dokumenttielokuva kertoo Tiaisen kokemuksen kautta homofobiasta ilmiönä. Seksuaalivähemmistöön kuuluva Tiainen pahoinpideltiin pahasti Baltic Pride -tapahtumassa Tallinnassa vuonna 2023, ja hyökkääjä vetosi jumalan kostoon.

– Vaikka Pride itsessään on iloinen, lämpöinen ja mukava asia, emme voi väistää sitä, että tällaisten asioiden takia meillä on Pride, sanoo dokumentin käsikirjoittaja Jessica ”Jeca” Koskiranta.

Kipupiste toteutettiin Tampereen ammattikorkeakoulun opiskelijoiden lopputyönä. Sen ydintiimi koostui Koskirannan lisäksi tuottajista Helena Hietalasta ja Jaakko Sudenniemestä.

Dokumentin ydinryhmä: Helena Hietala, Jessica ”Jeca” Koskiranta ja Jaakko Sudenniemi. Kuva: Santeri Hulkko

Aiheen keksi Koskiranta, tai oikeastaan se ikään kuin putosi hänen eteensä.

– Luin kesällä 2023 Patrickin toimittamaa kirjaa Taivaan ja helvetin väliltä, jossa käsitellään eheytyshoitoja ja kaapista tulemista. Pohdin, saisiko siitä otettua koppia dokumentaarisella tai fiktiivisellä teoksella. Siitä meni ehkä pari viikkoa, kun Patrick pahoinpideltiin Tallinnassa.

Koskirantaa vetävät dokumentaristina puoleensa usein erilaiset yhteiskunnan epäkohdat. Lopputyössään hän halusi lisäksi tehdä jotain sellaista, mikä koskettaa häntä henkilökohtaisesti.

– Itsekin edustan seksuaalivähemmistöä ja olen saanut sen takia aika paljon vihaa. En mitään noin julmaa, mutta olen kokenut väkivallan uhkaa ja ollut väkivaltatilanteessa sen takia. Tuo tapahtuma herätti tosi ison ärtymyksen ja huolen siitä, että tuollaista voi tapahtua. Tuolla on ihmisiä, joiden mielestä homoseksuaaleilla ei ole oikeutta elää.

Hellä ote rajuun aiheeseen

Iso ja rankka aihe vaikutti koko työprosessiin. Tekijät pallottelivat paljon esimerkiksi sitä, miten väkivaltaisista tapahtumista kerrotaan ilman, että niitä lähdetään kuvittamaan. Heille oli myös tärkeää, että dokumentti kaikesta huolimatta antaisi toivoa.

– Emme halunneet, että tämä on vain yksi surullinen kertomus homofobiasta, vaan muistuttaa, että näitä asioita vastaan on mahdollista taistella, Helena Hietala kertoo.

– Kun puhutaan tällaisesta teemasta, jota monet ihmiset kohtaavat arjessa, pitää muistaa hienotunteisuus. Missään vaiheessa sillä ei haluttu mitenkään mässäillä. Patrickille jäi pahoinpitelystä myös aivovamma, ja kuvauksissa jokaisella oli oltava tiedossa, että nyt mennään täysin hänen ehdoillaan.

Työryhmä laittoi paljon ajatusta visuaalisuuteen. Aihe piti kuvittaa eheästi ja mielenkiintoisesti, mutta hienotunteisesti. Kuva: Santeri Hulkko

Jeca Koskirannan mukaan koko työryhmän oli tärkeää säilyttää ammattitaitoinen ja tietyllä tapaa hellä suhtautuminen.

– Siinä ei vain tehty dokkaria, vaan oltiin oikean ihmisen trauman äärellä koko ajan, ja hän jakoi meille jotain tosi tärkeää. Olimme käyneet myös Patrickin kanssa läpi sen, että hän itse päättää, mitä haluaa kertoa. Ja hän antoikin meille aivan valtavan luottamuksen, koska näki itse valmiin dokkarin vasta elokuvateatterissa.

Seuraavaksi maailmalle

Opinnäytetöiden tekeminen on usein pitkä prosessi, ja Kipupisteen kuvauksetkin alkoivat vasta vuosi idean syntymisen jälkeen.

– Kesällä 2024 kävimme Helsinki Pridellä kuvaamassa kuvituskuvaa, ja syksyllä olivat varsinaiset kuvauspäivät, Helena Hietala kertoo.

Kummallakaan tuottajalla ei ollut aiempaa kokemusta aivan vastaavasta projektista, vaikka kokemusta televisioalalta löytyy ja opiskelu on ollut käytännönläheistä.

Työryhmään pestattiin uusia jäseniä tarpeen mukaan. Loppujen lopuksi heitä oli yli 30, kaikki opiskelijoita.

Maaliskuussa Kipupiste näytettiin kutsuvieraille ensi-illassa, ja se oli osana Tampere Film Festivalin Kino-TAMK-ohjelmistoa. Manse Priden (9.–15.6.2025) näytös on ensimmäinen kerta, kun dokumentti näytetään kaikille avoimessa maksuttomassa tapahtumassa – ja luultavasti myös viimeinen kerta hetkeen, sillä seuraavaksi Kipupiste suuntaa elokuvafestivaaleille.

Kipupisteen työryhmässä oli yli 30 elokuva- ja televisioalan opiskelijaa. Kuva: Santeri Hulkko

Jaakko Sudenniemelle oli alusta asti tärkeää, että kaikki dokumenttia tekemässä olleet saisivat tunnustusta ja hyvää näyttöä tulevaisuutta varten. Siksi hän on huolehtinut siitä, että budjetti riittää myös elokuvafestareille hakemiseen. Nyt hakemus on lähtenyt jo 30 festivaaleille.

– Opiskelutöissä on niin pienet budjetit, että rahaa ei riitä festivaaleille hakemiseen. Se on harmi, koska teokset ovat usein tosi hyviä, Sudenniemi kertoo.

– Uskoin heti alussa tähän aiheeseen ja siihen, että meille tulee mahdollisuus näyttää tätä muuallakin kuin opiskelijatapahtumissa. Tavallaanhan se toteutuu jo nyt, ja se on hienoa.

Dokumenttiin ovat uskoneet myös ulkopuoliset, sillä osan budjetistaan Kipupiste sai Mesenaatti-kampanjalla. Se voitti tekovaiheessa myös Suomen elokuvasäätiön järjestämästä pitchauskilpailusta kalustolahjakortin, jolla hankittiin muun muassa anamorfisia linssejä.

On mahdoton ymmärtää sitä, mitä ei näe

Manse Priden ohjelmistossa Kipupiste näytetään kaksi kertaa, tiistaina 10.6. ja perjantaina 13.6. kello 17 pääkirjasto Metsossa. Elokuvan jälkeen pidetään molempina päivinä keskustelutilaisuus homofobiasta seurakuntayhteisössä.

Yksi dokumentin tavoitteista on tietenkin nimenomaan herättää ajatuksia ja keskustelua, sanoo Helena Hietala.

Dokumentti näytetään Manse Pridella kaksi kertaa ja näytösten jälkeen pidetään keskustelutilaisuus. Myös Patrick Tiainen on niissä paikalla. Kuva: Santeri Hulkko

– Ehkä se, että herättää katsojissa jotakin, voi johtaa siihen, että asiat muuttuvat yhteiskunnallisella tasolla. Alusta asti yksi ajatus Kipupisteen taustalla on ollut, että voisimme jonain päivänä elää maailmassa, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon tai etnisen taustan takia. Ennakkoluulot ja viha voivat johtaa pahoihin asioihin, ja sen tuominen ilmi voi herätellä ihmisiä ajattelemaan, vaikka se ei koskisi heitä jokapäiväisessä elämässä.

Samaa mieltä on Jeca Koskiranta.

– Ihmisten on mahdotonta ymmärtää asioita, jos he eivät koe eivätkä näe niitä. Itsenikin on vaikea ymmärtää, millaista rasismi tai ableismi ovat Suomessa, koska ne eivät ole omaa arkipäivääni. Näen, että dokumenteilla on mahdollisuus vaikuttaa yksilöiden ajatuksiin ja sitä kautta saada liikkeelle jotain hidasta muutosta. Se ei välttämättä tapahdu edes omana elinaikanani, mutta ehkä sellaista voi silti saada aikaan.

Koskirannalle koko lopputyön suurin oppi tuli päähenkilöltä Patrick Tiaiselta itseltään. Sekin liittyy tavallaan toivoon, jota dokumentti haluaa antaa.

– Patrickilla on ihan uskomattoman periksiantamaton asenne. Hänet on hakattu niin, että se vaikuttaa todennäköisesti hänen loppuelämäänsä. Silti kun kysyin esimerkiksi anteeksiannosta, hän sanoi ymmärtäneensä, että tekijäkin oli ollut uhri omille ajatuksilleen. Hänen mielestään jos hän katkeroituisi, se olisi nimenomaan voitto vihalle. Se oli hyvä opetus, että vihaan ei kannata vastata vihalla. Rakkaus voi voittaa.

Kipupiste-dokumentin näytös ja keskustelutilaisuus järjestetään osana Manse Priden ohjelmistoa Tampereen pääkirjasto Metsossa tiistaina 10.6. ja perjantaina 13.6. kello 17. Lisätietoa dokumentista täältä. Manse Pride -kalenteriin pääset täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua