Kuinka lähestyä kiinnostavaa ihmistä? Anna klassikkoelokuvien ja biisien ikimuistoisten iskurepliikkien opastaa

MaePekkaLauren

Mitä yhteistä on Hollywoodin glamour-tähdillä ja suomalaisilla rock-muusikoilla? Yllättävän paljon – ainakin tässä jutussa! Kuvassa vasemmalta Mae West, Pekka Myllykoski ja Lauren Bacall. Kuvat: Wiki Commons, Yle Kuvapalvelu

ROMANTIIKKA | Millainen taika toimii kesäyön lemmentunnelmissa? Tuoko tutustumiseen tenhoa Hollywood-tähtien sujuva supliikki vai suomalaisen rock-lyriikan helmet? 

Eros Gomorralainen ja Kaarina Lehtisalo, teksti

Koronakevään aikana sosiaaliset kohtaamiset romahtivat Suomessa lähes olemattomiin. Nyt rajoituksia vihdoin puretaan ja ihmiset saattavat jopa kohdata uusia ihmisiä. Moni kotonaan erakkona elellyt saattaa miettiä, osaako sitä enää muille ollenkaan puhua. Ja entäpä jos keskustelukumppani on tavanomaista kiinnostavampi? Saako silloin lainkaan sanaa suustaan, ja jos saa, niin osaako ne järjestellä sopivalla tavalla?

Apuun tulee tietenkin kulttuuri: tässä tapauksessa elokuvat ja rock-musiikki.

Kulttuuritoimituksen Kaarina Lehtisalo (KL) ja Eros Gomorralainen (EG) muistelivat helteen pehmittämillä aivoillaan muutamia ikimuistoisia repliikkejä, joilla elokuvissa ja musiikkikappaleissa on ilmaistu ihastusta, rakkautta tai seksuaalista poltetta. Kuten arvata saattaa, elokuvahullu Lehtisalo luottaa Hollywood-klassikoiden viimeisen päälle viritettyyn dialogiin, kun taas musiikkimies Gomorralainen arvostaa rockin voimallista sanomaa.

* *

”Why don’t you come up some time and see me?”

KL: Näyttelijä, käsikirjoittaja Mae West (1893–1980) oli yksi 1930-luvun suurimmista tähdistä Yhdysvalloissa. Hänen suosionsa perusta olivat (enemmän tai vähemmän) nokkelat, kaksimieliset repliikit, joilla ovelasti kierrettiin sensuuria. ”Minä uskon sensuuriin. Olen tehnyt sillä omaisuuden”, onkin yksi westismi.

Westin omaan näytelmään perustuvassa elokuvassa Vaarallinen kaunotar (She Done Him Wrong, 1933) Westin esittämä päähenkilö sanoo nuorelle Cary Grantille: ”Why don’t you come up some time and see me?” Repliikki oli kaikkien mielestä niin mainio, että sitä käytettiin Westin ja Grantin seuraavassakin yhteisessä elokuvassa hieman muunneltuna.

Sen sijaan toinen kuuluisa repliikki ”Is that a gun in your pocket, or are you just glad to see me?” ei esiintynyt vielä Westin kultakauden elokuvissa 1930-luvulla, vaan ilmeisesti hän käytti sitä näytelmässä 1940-luvulla. West on itse haastattelussa kertonut, että hän on käyttänyt repliikkiä todellisessa tilanteessa, kun sai eräältä poliisilta kukkia!

* *

”Haluaisit sä nähdä mun postimerkkikokoelman?”

EG: Folk-punkiksi luonnehdittu provokatiivinen Liimanarina-yhtye nimesi yhden Juutalaiset-EP:nsä (1990) kappaleista suoraan käyttövalmiiksi iskurepliikiksi. Surrealistiset sanoitukset sisältävät ilmeisesti jonkinlaisia intertekstuaalisia viittauksia (muun muassa Odessan portaat ja Jeesus mainitaan), mutta totuus on, että en voi väittää ymmärtäväni lyriikasta paljonkaan. Jotain tekemistä tekstillä kuitenkin selkeästi on inhimillisen sukupuolielämän kanssa. Ehkä.

Muuan läheinen ystäväni on ammoin kokeillut otsikon iskurepliikkiä käytännössä ja todennut sen toimivaksi. Ainakin joksikin aikaa. Repliikin suosiollisella avustuksella aikoinaan vietelty henkilö muistutteli vielä vuosia myöhemmin puolisolleen, että lupausta ei oltu vieläkään täytetty. Josko sen postimerkkikokoelman saisi vihdoin nähdä. Pariskunta päätyi katkeraan eroon.

Liimanarina Juutalaiset

* *

”You know how to whistle, don’t you, Steve? You just put your lips together and… blow”

KL: Howard Hawksin ohjaama Kirjava satama (To Have and Have Not, 1944) perustuu Ernest Hemingwayn romaaniin, ja elokuvaa on ollut käsikirjoittamassa toinen Nobel-kirjailija William Faulkner. Elokuvan kuuluisin repliikki ei ilmeisesti kuitenkaan ole kummankaan nobelistin, eikä toisen käsikirjoittajan Jules Furthmanin käsialaa, vaan on peräisin ohjaaja Hawksilta. Kohtaus on yksi elokuvahistorian tunnetuimpia, ja kun nyt pitkästä aikaa katsoin kohtauksen videoklipistä, se tuntui jollakin tavalla hätkähdyttävältä.

Lauren Bacall ja Humphrey Bogart keskustelevat, kunnes Bacall muitta mutkitta istuu Bogartin syliin ja suutelee tätä. Olemukseltaan maskuliininen, ääntään elokuvauraa varten madaltanut Bacall on aktiivisempi osapuoli – ja hän vaikuttaa hyvin itsevarmalta, vaikka on Bogartia 25 vuotta nuorempikin. Jännityskään ei näy, vaikka Bacall on muistelmissaan kertonut vavisseensa hermostuksesta ensimmäisen elokuvansa koekuvauksissa. Kuuluisa Bacallin katse on syntynyt siten, että Bacall joutui pitämään leukaansa mahdollisimman alhaalla, jotta tärinä ei olisi näkynyt.

Kohtaus päättyy siihen, kun Bacall poistuu huoneesta, ja kysyy ”kai osaat viheltää” -repliikkinsä. Pariskunnan kemia näkyy filmillä vuosikymmentenkin takaa. Rakkaus syttyi kuvauksissa ja he pysyivät yhdessä Bogartin kuolemaan saakka.

* *

”Ovat silmänsä kuulemma kuin jaloviinaa, lämpimän ruskeat kuin viina tuo”

EG: Useista juomalauluistaan parhaiten tunnetun Freud Marx Engels & Jung -yhtyeen hieno tulkinta Tom Russellin sävelmästä Canadian Whiskey on Liimanarinan kappaleen tavoin vuoden 1990 julkaisu. Suomenkielisen nimen, Jaloviinaa, tekstittäjältään Pekka Myllykoskelta saanut kappale kertoo taitavasti muotoillun tarinan tuon ruskean juoman voimasta; se voi suoda nauttijalleen lohtua, mutta myös riuduttaa tämän lähimmäisen.

Freud Marx Engels & Jungin ”juomalaulujen” sanoitukset luetaankin usein valitettavan huolimattoman pintapuolisesti, vaikka ne monasti – kuten tässäkin tapauksessa – sisältävät myös varoituksen viinan kiroista. Ja kyllä: jaloviinasta muistuttava lämpimän ruskea väri saattaa myös sytyttää rakkauden roihun.

Tästäkin kappaleesta kertoo muuan erittäin läheinen ystäväni mukailleensa niin sanotun iskurepliikin. ”Silmänne ovat kuin Jaloviina, lämpimän ruskeat, yhtä pohjattoman hukuttavat”, väittää tuo ajattelija lausuneensa ihastuksensa kohteelle. Tuo pariskunta elää yhä yhdessä.

Jaloviina

* *

”You get down off your motorcycle and give me a ticket”

KL: Billy Wilderin ohjaamassa elokuvassa Nainen ilman omaatuntoa (Double Indemnity, 1944) kuullaan todella sähäkkää dialogia, hieman kehittyneemmän mielikuvitustason flirttailua. Vakuutusmyyjä Walter Neff (Fred MacMurray) on kaupittelemassa vakuutuksia viileänvaalealle Phyllis Dietrichsonille (Barbara Stanwyck). Phyllis kertoo, että hänen puolisonsa on kotona seuraavana iltana.

Walter: Who?

Phyllis: My husband. You were anxious to talk to him weren’t you?

Walter: Yeah, I was, but I’m sort of getting over the idea, if you know what I mean.

Phyllis: There’s a speed limit in this state, Mr. Neff. Forty-five miles an hour.

Walter: How fast was I going, officer?

Phyllis: I’d say around ninety.

Walter: Suppose you get down off your motorcycle and give me a ticket.

Phyllis: Suppose I let you off with a warning this time.

Nokkela sanailu ei voi tietenkään johtaa tässä James M. Cainin romaaniin perustuvassa tarinassa muualle kuin pahoille teille, petokseen ja murhaan. Ja niin kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, elokuvan iskevän dialogin kirjoittanut Raymond Chandler vajosi elokuvan työprosessin myötä uudelleen alkoholismin syövereihin. Ja niin kuin vielä siinäkään ei olisi ollut tarpeeksi, Chandlerin uudesta juoppoputkesta syyllisyyttä potenut ohjaaja Billy Wilder ohjasi seuraavaksi alkoholisoituneesta kirjailijasta kertovan elokuvan Tuhlattuja päiviä (The Lost Weekend, 1946). Tämä juoppotarinoiden klassikko voitti neljä Oscar-palkintoa.

Koskaan ei voi tietää, mihin pikku flirtti voi johtaa!

* *

”Antaisit, beibe!”

EG: Popeda-yhtyeen Erotomania-kappaleen (1994) teksti on yhtyeen lyriikoille tyypilliseen tapaan humoristissävytteiseltä pintakerrokseltaan ainakin näennäisesti tyystin käsittämätöntä hölynpölyä. ”Äijämäisen” voimakappaleen riveillä ja niiden välissä näkyväksi tehdyistä sosiaalis-kulttuurisista merkityksistä olisi kuitenkin tarpeen kirjoittaa jos nyt ei aivan kokonaista väitöskirjaa, niin vähintäänkin pitkä, syvällinen analyysi. Tässä sellaiseen ei kuitenkaan ole mahdollisuutta, mutta tarkastelkaamme tekstiä lyhyesti tämän yhden sanaparin näkökulmasta. (Kappaleen muuten lauloi bassokitaristi Markku Petander – jonka käsialaa kappale myös on – Pate Mustajärven kieltäydyttyä kunniasta.)

Tässä niin sanotussa yksirivisessä kiteytyy tuon aikaisen supliikkiasioiden sujuvuudessa kehityskohteita keräilleen miehen muuttumassa olevan maailman ja oman pärjäämisensä edessä vulgaariuksina purkautuva tuska. Naisten asema yhteiskunnassamme oli tuolloin parantunut monella sektorilla. Naispappeus oli tullut mahdolliseksi. Reteenä äijäyhtyeenä tunnettu Popeda oli kipuillut aiheen tiimoilta pari vuotta aiemmin suurella hitillään Kersantti Karoliina.

Erotomanian kertojaminällä lähtökohtana on, että naisia otetaan, ja he passiivisesti antautuvat, vain koska heille suodaan huomiota – näin ainakin hänen avioliittoonsa pettyneissä ja ilmeisen sekavanpäihtyneinä horisevissa mielikuvissaan. Hän uskottelee hieman epävarmana itselleen, ”etten rakkautta kaipaa ja annat sä kuitenkin”.

Otsikon riviä on edeltänyt nousuhumalaisen itsevarma rehvakkuus: ”Ei mua estä kukaan!” ”Otetaan taksi vaikka Hervantaan!”, kappaleen kertojaminä uhoaa. Hän on valmis myöntymään mukaan jatkamaan illanviettoa ja kokee tämän suoranaisena palkintona vastapuolelle. Lähtemiselle on vain yksi triviaali ehto.

Erotomanian kirjoittamisen aikaankaan pariutuminen ei kuitenkaan ollut näin yksinkertaista. Kun alkaa näyttää siltä, että naista ei noin vain poimitakaan mukaan, tarjotaan vielä houkuttimeksi mahdollisuus pysäyttää taksi matkan varrella Tammelassa ja noutaa pimeä pullo.

Toisessa säkeistössä nousuhumalainen uho laskee hienoiseen nöyrtymiseen ja toiveeseen, jonka alkoholin, hormonien ja sisun ajama päähenkilömme onnistuu puristamaan lähes kauniiseen muotoon: ”Kanssasi kaksin lähteä tahtoisin”. Näin hän onnistuu luomaan ainakin illuusion aidosta tunteesta. Läheisyyden kaipuu on käsin kosketeltava.

Otsikon rivin kohdalla ravintolat ovat sulkeneet. (Anti-)sankarillemme alkaa paljastua, että tässä nyt saattaakin olla mahdollisuus yksin jäämiseen. Suurimman pelkonsa äärellä hän suostuu äärimmäisenä myönnytyksenään jopa ehkäisyn käyttämiseen.

Koko kappaleen tarinan aikana kasautunut pato purkautuu viimeisessä, sääliin vetoavassa, sanojen takana jäytävän katkeran epätoivon paljastavassa parahduksessa ”antaisit beibe!” Tuohon kohtaan Petander on saanut ladattua enemmän merkityksiä kuin koko kappaleeseen yhteensä.

Kortit ovat pöydällä, kaikki on pelissä. Koko elämä tuntuu riippuvan vastauksesta.

* *

”Come with me if you want to live”

KL: Jotkut saattavat muistella, että The Terminator – tuhoaja (1984) on se väkivaltainen tieteistoimintaelokuva, jossa Arnold Schwarzenegger sanoo kuuluisan onelinerin ”I’ll be back”. Mutta sehän ei ole ollenkaan elokuvan merkittävin repliikki. Elokuvan todellinen ydin on Sarah Connorin ja Kyle Reesen romanttinen, messiaaninen rakkaustarina, jonka vaikutukset ulottuvat pitkälle ihmiskunnan tulevaisuuteen.

”Come with me if you want to live”, on ehdottomasti elokuvahistorian vakuuttavin discoillan päätteeksi lausuttu ensirepliikki: repliikin tehoa vahvistaa kintereillä rymistelevä tappajakyborgi.

Elokuvan ohjaaja James Cameron ja tuottaja Gale Anne Hurd käsikirjoittivat elokuvan yhdessä ja menivät elokuvan tehtyään (muutamaksi vuodeksi) naimisiin. Elokuvassa on voimakas tunnelataus, jonka yksi selittävä tekijä voi olla juuri Cameronin ja Hurdin suhde. Tämä on tietenkin puhdasta spekulaatiota!

* *

”Minä rakastan”

EG: Äänestyksiä Juice Leskisen parhaasta kappaleesta säännöllisesti voittava Myrkytyksen oireet toistaa yksinkertaisinta rakkaudentunnustusta säkeistönsä joka toisella rivillä. ”Minä rakastan” nostetaan kilpenä väliriveillä kuvailtavien ihmiskuntaan kohdistuvien uhkien eteen.

Kappaleen harvinaisen rikas sanoitus on kirjoitettu kylmän sodan aikaan ja varoittaa suorasanaisesti esimerkiksi ydinvoimaonnettomuudesta. Sen syvällinen analyysi on tässä yhteydessä mahdotonta. Tarpeetontakin. Teksti kuitenkin värähtelee ilmiselvästi erityisen väkevästi meissä myös tänä uuden normaalin korona-aikana, kun mielellämme toivoisimme viruksen hellittävän, mutta sen toisen aallon varjo riippuu yllämme pelottavana kuin kolmannen maailmansodan uhka. Ihminen kokee samaa voimattomuuden tunnetta ja katkeruutta kuin nelisenkymmentä vuotta sitten.

Leskisen vahvasta sanoituksesta voidaan silti lukea toivoakin. Hän alleviivaa:

”Kuule, istuta vielä se omenapuu
Vaikka tuli jo tukkaasi nuolee
Vaikka huomenna saaste jo laskeutuu
Vaikka huomenna aurinko kuolee”

Optimismin rinnallakin kulkee kuitenkin epäilys, sillä kun istutettava kasvi on nimenomaan hyvän ja pahan tiedon puu, toiminnassa piilee vaaransa. Ihmisen historia tapaa toistaa itseään, kannamme perisyntiämme iäti. Leskinen kuitenkin muistuttaa olennaisesta:

”Ole siinä, on helpompi olla niin
Ole siinä, kun liekit mua nuolee”

Meillä on toisemme. Rakkaus.

”Minä rakastan”

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This