Parasta juuri nyt (2.10.2020): Nanna Susi, Kuutti Lavonen, Rafael Wardi, Leena Luostarinen, Ilkka Lammi

02.10.2020
IMG 20190608 145529 Original

Rafael Wardi taidekeskus Salmelan avajaisissa kesällä 2019. Kuva: Sirpa Pääkkönen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Sirpa Pääkkönen muistuttaa, että Suomi on upeiden kuvataiteilijoiden maa.

Suomella on pitkät perinteet hienona kuvataidemaana 1800-luvulta lähtien. 1950-luku toi modernismin ja 1960-luku monet kokeilevat taidesuuntaukset. Perinne kantaa nykypäivään. Museoissa ja gallerioissa on paljon hienoja näyttelyitä, ja kesällä suomalaiset käyttivät ahkerasti museokorttia. Näin korona-aikana sopii myös muistella, ketkä kuvataiteilijat ovat tehneet vaikutuksen viime vuosina.

1

Ihailen taidemaalari Nanna Suden loistavaa värinkäyttöä ja värisilmää. Hänen maalauksissaan on yleensä monta värikerrosta, mutta samalla niissä säilyy harmonia.

Taiteilija suunnittelee näyttelynsä usein kokonaisuuksiksi, jolloin teokset tukevat toisiaan ripustuksen yhteydessä. Esittävyyttä on nimeksi. Jostain pilkistävät kasvot, ihmisfiguuri, yksinäinen puu, rantaan jäänyt vene tai maisema.

2

Kuutti Lavosen madonnat puhuttelevat monia. Taiteilija ammentaa erityisesti barokin runsaasta muotokielestä, mutta hänen madonnissaan ei ole siloposkisuutta, vaan rosoa ja elämänmakua. Joissakin kuvissa heijastuvat suru ja menetys. Hänen ihmiskasvoissaan näkyvät myös aistillisuus ja lempeys.

3

Rafael Wardista tulee ensimmäisenä mieleen rohkea keltainen väri. Hänen maisemansa ja asetelmansa hehkuvat elämäniloisina, mutta hän tuntee myös tummat sävyt ja elämään liittyvät menetykset. Hän maalaa asetelmia, maisemia ja muotokuvia hienolla omintakeisella tyylillään.

Wardin tunnetuimpiin teoksiin kuuluu presidentti Tarja Halosen muotokuva. Wardin ura on kestänyt jo yli kuusikymmentä vuotta.

4

Myös Leena Luostarinen (1949–2013) edustaa omintakeista ekspressionismia ja postmodernismia. Hän maalasi paljon kissaeläimiä, lintuja, sfinksejä, kukkia ja persoonallaan puhuttelevia ihmisiä. Luostarinen oli värin ja tunnelman taituri.

5

Lahjakkaan Ilkka Lammen (1976–2000) elämä jäi surullisen lyhyeksi. Ennen kuolemaansa hän ehti kuitenkin tehdä satoja öljymaalauksia ja tuhansia piirroksia ja luonnoksia. Hän oli Salmelan nuori taiteilija Mäntyharjulla ja hänen töitään on ollut esillä Salmelan kesänäyttelyissä myöhemminkin.

Lammi kuvasi paljon ihmistä abstraktissa ympäristössä. Hänen naishahmonsa kääntyvät sisäänpäin, omaan maailmaansa, poispäin katsojasta. Väriskaala on usein niukka, tumma hahmo kuvastuu vaaleaa pintaa vasten.

Sirpa Pääkkönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua