#7 Kuutti Lavonen: Lupa rakastaa / Hornblower / Toinen Johannes

Kulttuuritoimitus
31.05.2020
Kuutti Lavonen Lupa rakastaa 2020 kuva Rauno Träskelin

KUVATAIDE | Kuutti Lavonen on Kasvoja karanteenista! -yhteisötaidenäyttelyn ensimmäisen sunnuntain erikoisvieras. Hänen retrospektiivinen katselmuksensa Aika ja ikuisuus Didrichsenin taidemuseossa jouduttiin sulkemaan pandemian takia. Tällä hetkellä museoon pääsee pienryhmissä ennakkoon sovittuna aikana tunniksi.

Virtuaalisessa kesänäyttelyssään Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin kesän 2020 kuluessa yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana kuvataiteen keinoin.

Kuutti Lavosen teokset eivät täsmälleen ottaen ole syntyneet Suomen koronakaranteenin aikana, vaan aivan ennen sitä. Pandemia oli töitä tehdessä jo kuitenkin aloittanut levittäytymisensä maailmalle.

74.Kuutti Lavonen Hornblower 2020 kuva Rauno Träskelin

Hornblower, 2020, 18 x 13,5 cm, Lyijykynä ja vesiväri paperille. Kuva: Rauno Träskelin

Kuutti Lavonen (s. 1960) on ennen kaikkea piirtäjä. Hän on opiskellut Pohjois-Italiassa ja kuljettanut renessanssin ja barokin henkeä pääosin kasvokuviin perustuvassa tuotannossaan tähän aikaan. Nykyajan henkiseen tyhjiöön hänen taiteensa on solahtanut kaivattuna ja saavuttanut suuren suosion.

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä (@kulttuuritoimitus)

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

74.c Kuutti Lavonen Toinen Johannes kuva Jussi Tiainen

Toinen Johannes, 2020, 188 x 134 cm. Punaliitu, mustaliitu ja pastelli kankaalle. Kuva: Jussi Tiainen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This