Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Aila-Liisa Laurila on pohtinut, riittäisikö Suomessa viimein rohkeutta ryhtyä selvittämään syyttöminä teloitettujen suomalaisten kohtaloita Stalinin vainojen aikaan Neuvostoliitossa.

1

Oskar Samuelinpoika Mustonen syntyi Suomessa vuonna 1896 ja kuoli Neuvosto-Karjalassa 6. maaliskuuta 1938 vain 42-vuotiaana. Siinä välissä hän ehti lähteä etsimään töitä Kanadaan, muuttaa sieltä Karjalaan vuonna 1932 ja työskennellä metsätyöläisenä Matroosassa lähellä Petroskoita. Hänet ammuttiin Karhumäessä ja hänen muistoaan kunnioittaa suurehko nimilaatta Sandarmohin hautausmaalla. Saman kohtalon kokivat Ikaalisissa syntynyt Arvid Kallio, Tampereella syntynyt Reino Sainio, Tyrväällä syntynyt Väinö Toriseva ja Viljakkalassa syntynyt Juho Viiala sekä tuhannet muut. Stalinin vainojen uhrien nimiä löytyy 30 näyttösivullista täältä

Toimittaja Unto Hämäläinen ehdotti Helsingin Sanomien julkaisemassa esseessään (31.8.2019), että Suomessa olisi aika tehdä laaja valtiollinen tutkimus Stalinin vainoista. Näitä vetoomuksia on esitetty ennenkin. Muun muassa Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa totesi Suomen 100-vuotisjuhlavuonna 2017, että on kulttuuriskandaali, ettei Neuvostoliitossa syyttöminä teloitettujen suomalaisten kohtaloita ole selvitetty. Jospa nyt viimein lähtisi iso pyörä liikkumaan.

2

Ajelin hiljattain autolla halki Suomelle ennen kuuluneen Petsamon. Se oli monella tapaa jännittävä reissu, vaikka mitään kovin erikoista ei tapahtunutkaan. Kaksi kiinnostavinta kohdetta olivat Suonikylä ja Kolosjoki eli nykynimiltään Приречный ja Никель, (Priretsnyi ja Nikel). Nikel on kaivoskaupunki, jonka nikkelimalmivarat ovat osoittautuneet paljon suomalaisten aikoinaan tekemiä arvioita suuremmiksi. Suonikylän arvo on sen kulttuurihistoriassa. Suonikylä oli kolttasaamelaisten talvikylä eli siida, joka kuului Suomelle vuosina 1920–1944. Väestö siirrettiin Sevettijärvelle heitä varten rakennetuille yhteensä 52 kolttatilalle.

Elokuun lopussa Sevettijärvellä juhlittiin kolttasaamelaisten asuttamisen 70-vuotisjuhlaa, jota vietetään kymmenen vuoden välein. Meneillään oleva vuosi on YK:n julistama alkuperäiskansojen kielten vuosi ja Suomen saamelaisväestöllä on hyvinkin syytä juhlaan. Koltansaamen kielityössä ja opetuksessa on menty valtavin askelin eteenpäin viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. ”Koltansaamen kieli kuuluu ja näkyy. Olen erittäin iloinen, että meillä on jälleen äidinkielisiä lapsia sekä uusia kielenpuhujia”, sanoi Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio Sevettijärven juhlassa elokuussa.

3

Petsamon-matkan yhteydessä tutustuin taidemaalari ja kirjailija Sven Lokan (1924–2008) tuotantoon, joka kuvaa Muurmannin suomalaisten vaiheita. Yhdessä hänen maalauksessaan on näkymä Tsheljabinskin vankileiriltä Uralin takaa Siperiasta. Lokka lähetettiin GULAGin (Neuvostoliiton leiriasioiden keskusvirasto) pakkotyöleirille 16-vuotiaana, mutta mainitun taulun hän maalasi vasta pari vuotta ennen kuolemaansa vuonna 2006. Lokka on niitä harvoja, joiden onnistui palata vanhoille kotiseuduilleen Muurmannin alueelle toteamaan, että mitään vanhaa ei ollut enää jäljellä.

Hänen isänsä Benjam Ylilokka tapettiin Stalinin vainoissa vuonna 1938. Isä oli lähtenyt nälkää pakoon Suomen Lapin Sompiosta 1860-luvulla. Silloinen tsaari Aleksanteri II oli antanut asetuksen, jonka mukaan muuttajat saivat vero- ja tullihelpotuksia. Töitä ja toimeentuloa löytyi kalakaupan sekä pienimuotoisen viljelyn ja metsästyksen parissa. Lokka kirjoittaa romaanissaan Murmannin suomalaiset (1993) näin: ”Kotiseutu… Niin rakas ja kaunis kotiseutu. Se oli meidän elämämme ja olimme sen lapsia. Jokainen tunturi, kallio, suo, puro, joki ja meri olivat meille anteliaita (suom. Ulla-Liisa Heino).”

Taiteilija Sven Lokka oli alle 20-vuotiaana neljän vuoden ajan vankileirillä rakentamassa Tsheljabinskin rautatehdasta Siperiassa. Hän maalasi taulun Tsheljabinskin vankileiri (GULAG) vuonna 2006. Kuva teoksesta Sven Lokka: Muistoja Muurmannilta, 2007.

4

Aivan uunituore kirja kuvaa, kuinka Murmannin rataa rakentamaan oli aikoinaan palkattu yli 25 000 työläistä, jotka edustivat kansallisuuksia suomalaisista venäläisiin, tataareista unkarilaisiin, kiinalaisiin ja saksalaisiin. Kirjoittajan mukaan silli vaeltaa toisinaan Vienanmeren rannoille niin suurina parvina, että niitä voi tunnustella sauvoilla, jotka pysyvät kalaparveen upotettuina pystyssä ja liikkuvat parven mukana. Kirjoittaja uskoo, että kalan puute loppuu koko Keski-Venäjältä, kun saadaan junarata ja kylmälaitekuljetukset kuntoon.

Teos on opettaja Ivan Olenevin kirjoittama Karjalan maa ja sen tulevaisuus Murmannin radan rakentamisen yhteydessä. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1917 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) julkaisemana venäjäksi. Nyt Karjalan Sivistysseura on kustantanut teoksen ensimmäisen kerran suomennettuna. Sisältöön kuuluu paljon myös mielenkiintoista matkakuvausta Suomesta.

5

Venäjällä seikkaili aikoinaan myös muuan piirilääkäri Elias Lönnrot ja tunnetuin seurauksin. Kalevala on käännetty noin 60 kielelle. Viime aikoina on puhuttu paljon kulttuurisesta omimisesta, jota Lönnrot teki varsin reippain ottein. Hän kirjoitti kuulemiaan runoja muistiin suomea mukailevaan tyyliin ja rakensi kokonaisuuden juonellisesti mieleisekseen. Kalevalasta tuli osa maailmankirjallisuutta ja suomen kieli ja kulttuuri hyötyivät hienosti, mutta jäikö runojen laulajille käteen mitään?

Aila-Liisa Laurila