Parasta juuri nyt (5.3.2020): Jyväskylän kesä, Retkihaaste, Naisten maaliskuu, kansanmusiikkikurssit

05.03.2020
MA Numminen Uusrahvaanomainen Jazzorkesteri

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Terhi Skaniakos on tarttunut Retkihaasteeseen ja seurannut naisia kameran takana

1

Jyväskylän kesän ensimmäiset konserttijulkistukset kesälle 2020 on tehty. Kattaus yllättää ja tuntuu paluulta juurille niin ympäristöteeman kuin esiintyjienkin puolelta.

Ehdottomasti iloisin, suorastaan riemukas esiintyjäyllätys oli M. A. Nummisen uusrahvaanomaisen jatsiorkesteri. Mauri Antero on esiintynyt ahkerasti, mutta tätä nimenomaista orkesteria ei ole hetkeen keikkalavoilla kuultu. Nummisen mukana keikalle saapuvat Pedro Hietanen, Jani Uhlenius ja Pekka Sarmanto.

Kakkossijasta kilpailevat Kaj Chydeniuksen luonto- ja ympäristökonsertti sekä Aulikki Oksasen ja Vuokko Hovatan Rakkaus, kointähti, eli Aulikki Oksasen 75-vuotisjuhlakonsertti.

Kyllä kelpaa myös kuunnella myös Iiro Rantalan 12 vuodenaikaa tai Arvo Pärtin Passion Helsingin kamarikuoro esittämänä. 

2

Retkihaaste on sisarusten, Elinan ja Hennin, jo (ainakin) kolmatta vuotta tekemä kiva peli, jota ei tarvitse, mutta toki voi ottaa vakavasti. Listaan on kirjattu 52 retkihaastetta, joita on helppo soveltaa vaikka tutkailemalla lähiympäristöään uudella tavalla ja asenteella. Ja miksei kaupungissakin voisi retkeillä! Vuoden 2020 suosikkejani ovat numerot 29. värikäsretki ja 49. päin mäntyä -retki.

Somessa Retkihaaste käyttää hashtagejä #retkihaaste2018 ja #52retkeävuodessa.

3

Elokuva-alalla kuohuttaa edelleen #metoo. Kriittistä keskustelua käydään myös alan sukupuolittuneista rooleista kameran takana. Miksi elokuva-alalla on edelleen niin vähän naisia, ja miksi naisia, jotka toimivat alalla, vähätellään?

Australialaisessa If-lehdessä Griffith Film Schoolin johtaja Erika Addis pohtii syitä naisten vähyyteen ja nostaa esiin monia ongelmia. Kiinnostavaa luettavaa

Myös YLE on ajan hermolla. Naisten maaliskuun aikana Teemalla ja Femillä esitetään laaja kattaus naisten ohjaamia elokuvia. Mukana on fiktiota ja dokumentteja, pitkää ja lyhyttä, vanhaa ja uutta, eri kansallisuuksien ja eri ikäisten naisten tuotoksia.

Erittäin kiinnostava on myös 20-osainen Me elokuvantekijät -sarja, jossa kuullaan 20 suomalaisen elokuvantekijän puheenvuorot, sekä Women Make Film -elokuvakoulu, jossa kaikki opettajat ovat naisia – rinnakkaisteos Teemalla aiemmin nähdylle sarjalle Elokuvan tarina. Näillä saat aikasi kulumaan pitkäksi aikaa!

Kaikki Naisten maaliskuun ohjelmat ovat katsottavissa Yle Areenassa.

4

Suomalaiseen kesän viettoon kuuluvat lähtemättömästi erilaiset festivaalit. Pelkästään kansanmusiikin puolella tapahtumia on lukuisia. Tänä vuonna odotukseni eivät kohdistu niinkään esiintyjiin, vaan kursseihin. Nyt on siis ajankohtaista ilmoittautua kesän kursseille, sillä mikään ei ole mukavampaa kuin musisointi! Ja mikä parasta, aikaisempaa osaamista ei läheskään aina tarvita.

Kuhmon Sommelossa voi opetella soittamaan Länsi-Afrikasta kotoisin olevaa kora-kielisoitinta tai vaikka runonlaulua. Haapaveden ”Volokeilla” on laajin kattaus erilaisia kursseja intialaisesta viulumusiikista (Sami Kontolan) Samin sambapajaan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla tarjotaan avoimia workshopeja ja jameja.

5

Päivä on pitkä ja pitenee. Sekin on parasta – juuri nyt.

Terhi Skaniakos