Parasta juuri nyt (30.7.2020): Locke & Key, Triffidien kapina, Tom Strong, olutmestat, Curry 23

30.07.2020
PÄÄKUVA wally wood PJN

Tom Strong -sarjakuvassa nähdään myös mainio Wally Wood -pastissi. Kuva: Petri Hänninen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on lueskellut sarjakuvia, muistellut kammottavia triffidejä ja maistellut tamperelaisia uutuusoluita.

1

Tykästyin Netflixin Locke & Key -tv-sarjaan niin, että päätin lukea myös Joe Hillin ja Gabriel Rodríguezin sarjakuvat. Ei pöllömpää settiä sen jälkeen kun silmä tottuu Rodríguezin taiteeseen. Herran piirtämät omituiset kasvonmuodot eivät ole minun makuuni.

Joe Hillin käsikirjoitus sen sijaan on erittäin ammattimainen. Tarinan istutukset ovat kohdillaan, ja juoni etenee huomattavasti loogisemmin kuin sen pohjalta pusattu tv-sarja.

Ensimmäisen osan angstista ja kliseisistä murhajutuista kun päästään yli, niin toinen osa, Head Games, on jo huomattavasti vetävämpää kamaa. Hill hallitsee tarinan kuljettamisen, ja saattaa ihan huomaamatta törsätä yhteen kohtaukseen parisenkymmentäkin sivua. Henkilöt saavat tilaa kehittyä ja kerronta etenee kiireettömästi.

2

KUVA2 2

Kesäkurpitsojen komeista, keltaisista kukista tulevat mieleen kammottavat triffidit. Kuva: Petri Hänninen

Naapuri on ryhtynyt kasvattamaan kesäkurpitsoja, joita minäkin erehdyin ensin luulemaan raparpereiksi. Tarkempi syynääminen kuitenkin paljasti, etteivät kasvien lehdet ihan samanlaisilta näytä, ja kesäkurpitsan komeista, keltaisista kukista tulevat epämiellyttävällä tavalla mieleen triffidit.

Muistattehan triffidit, nuo muovijaloilla paarustavat kököt lihansyöjäkukkaset, jotka pyydystivät ihmisiä ruoskamaisella kielellään tv-sarjassa Triffidien kapina.

Lapsuuden traumoja aiheuttanut apokalyptinen scifisarja muistuttaa rakenteeltaan Walking Dead -sarjaa. Päähenkilö on sairaalassa toipumassa silmävammasta, ja missaa kokonaan näyttävän meteoriparven, joka on sokaisee kaikki muut ihmiset, ja tasoittaa puntit muutoin niin hitaiden mutta nälkäisten triffidien kanssa.

John Wyndhamin romaani Triffidien kapina ilmestyi vuonna 1951, ja oli aikanaan suuri hitti. Aivan kuten Walking Deadissa, siinäkin paetaan, linnoittaudutaan, tavataan pikkudiktaattoreita ja lopulta pelätään enemmän epätoivoisia ihmisiä kuin triffidejä.

3

Alan Mooren ja Chris Sprousen seikkailusarjakuva Tom Strong nostaa hattua sellaisille vanhan ajan sankareille kuin Dan Dare ja Rick Random. Tarinat ovat osaksi höpsähtäneitä pastisseja artistien ja kirjoittajien eri tyyleistä.

Tom Strongilla Moore selvästikin haluaa osoittaa perinteisten supersankarisarjakuvien asenneongelmat. Valkoiset miehet suojelevat avuttomia naisia epäilyttäviltä (vierasmaalaisilta) hyökkääjiltä, ja vetävät kyselemättä ja neuvottelematta kuonoon, kyllä rosmo siitä tokenee.

Vai voisivatko asiat sittenkin olla kokonaan toisin? Moore ei olisi Moore ellei tarinaan olisi rakennettu yllättävää koukkua. Aikamatkailulla sarjan koko asetelma saadaan käännettyä erikoisella tavalla nurinkuriseksi.

4

KUVA3 2

Cafe Katto tarjoaa uudenlaisen näkökulman Tampereen keskustaan. Kuva: Petri Hänninen

Parin viime vuoden aikana Tampereelle on tullut monta uutta olutpaikkaa. Muiden muassa Cask Room, BrewDog, Sisko ja sen veli sekä Cafe Katto.

Riippuvien puutarhojen ja upeiden kaupunkimaisemien lisäksi Cafe Katto tarjoaa Plevnan pullo-oluita. Plevnan uutuuksiin kuuluvat F200 -juhlaolut sekä Sulzer-höyryolut. Jälkimmäinen kunnioittaa Suomen suurinta höyrykonetta, jota voi käydä ihailemassa Höyrykonemuseossa. Tarina ei kuitenkaan kerro onko olut peräisin Helenestä vai Mariesta…

Mieleisten olutmestojen painopiste näyttääkin siirtyneen Hämeenpuistosta kokonaan kaupungin toiselle laidalle. Semaforissa on mainio Pyynikin panimon oluiden valikoima, ja Cask Roomista saa Mallas Paronin oluita, muista juottoloista puhumattakaan.

Samaan aikaan Hämeenpuiston terassien tarjonta on jämähtänyt paikoilleen. Ammoin hanaoluet vaihtuivat parhaimmillaan päivittäin, mutta nykyisin hanoihin ovat pesiytyneet samat lirut vuosikausiksi. Kyllä minä teitä vähän ripitän!

5

KUVA4

Tampereelta saa oikeaoppista currywurstia. Kuva: nimettömäksi jättäytynyt nainen Hämeenpuistossa

Hämeenpuiston olutvalikoima saattaa vaikuttaa tylsältä, mutta sen sijaan ruokatarjonta on kasvanut, kun koronakriisin myötä yrittäjät ovat saaneet luvan pystyttää Hämeenpuistoon pikkuruisia grillikioskeja.

Vihdoinkin Suomesta saa oikeaoppisen makuista currywurstia, kun Hämeenpuiston currywurst-kioski Curry 23 tarjoilee uppopaistettua bratwurstia runsaassa tomaattikastikkeessa curryn kera. Tirisevän kuumat makkaranpalat hypähtelevät hampaissa ennen solahtamistaan alas kurkusta, nam!

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua