Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Antti Selkokari on löytänyt helmikuun alkuun paljon luettavaa unkarilaisdekkareista sarjakuviin ja maan parhaana palkittuun blogiin.
1
Harva romaanisarja on tehnyt Keski-Euroopan historiasta yhtä kiehtovaa luettavaa kuin unkarilaiskirjailija Vilmos Kondorin Budapest Noiriksi kutsuttu romaanisarja toimittaja, rikosreportteri Zsigmond Gordonin seikkailuista 1930-luvulta 1950-luvulle. Fiktiivisten päähenkilöiden seikkailuttaminen tosielämän hahmojen ja tilanteiden kanssa tekee historian elävämmäksi kuin yksikään television dokumenttisarja. Romaaneista ensimmäinen, Budapestin varjot (Tammi, 2012) vei lukijansa vuoden 1936 Unkariin, missä jyrkän oikeistolainen ja juutalaisvastainen pääministeri Gyula Gömbös on juuri kuollut ja toimittaja Gordonin pitäisi selvittää tiensä pääministerin ruuhkaisiin hautajaisiin.
Toimittaja Zsigmond Gordon on Kondorin ihastuttavan sarkastinen luomus jonka huomiot Unkarin politiikasta ja yhteiskunnasta resonoivat jopa nykyhetken Unkarissa. Kirjasarjan viimeiseksi jääneestä Budapestin marraskuusta voi miltei haistaa vuoden 1956 Budapestin hiilen, pálinkan ja hien hajun. Romaani tekee eläväksi Unkarin kansannousun tunnelmat.
2
Pitkään oli tapana, että näihin aikoihin vuodesta cinefiileiksi eli elokuvanrakastajiksi tunnustautunut kansanosa laski päiviä, tutki kalentereita, suunnitteli ja fiilisteli filkkareiden alkamisella maaliskuussa. Tampereen elokuvajuhlat on tavannut olla opiskelijoiden ja elokuvanharrastajien vuodenkierrossa se kohta, josta kevät alkaa, sillä maaliskuisella Tampereella on tapana antaa auringon paistaa, jäiden sulaa, katujen kastua ja jäätyä.
Mitenkähän käynee nyt, kun kunnon talvea ei ole nähtykään. Säistä huolimatta filkkareista voi silti tulla kevätsesongin lähtölaukaus semminkin kun festivaali juhlii 50-vuotisuuttaan. Tapahtuman odotetuimpiin elokuviin kuuluu juhlanäytös Fritz Langin Metropolis-elokuvasta (1927). Tieteisfiktion dystooppiseen merkkipaaluun luo tunnelmaa elävän orkesterin säestyksellä esitetty Gottfried Huppertzin säveltämä alkuperäismusiikki.
Tampereen elokuvajuhlat 4.–8.3.2020.
3
Belgialaissarjakuvien vanhan hengen ja tyylin omaksunut sarjakuvasankari Robert Sax on käsikirjoittaja Rodolphen ja kuvittaja Louis Alloingin luomus. Turkulaiskustantamo Zoom Teufel on julkaissut kolme albumillista Saxin seikkailuja.
Robert Sax on vauras herrasmiesseikkailija, kuin keskiluokkainen James Bond. Bondeista muistuttaa tarinoiden kietoutuminen kylmän sodan vakoilukuvioihin. 1950-luvun Brysseliin sijoittuvan sarjan viehätys on naiivin yksinkertaista.
Selkeälinjaisesti piirretyn sarjakuvan seuraaminen miellyttää nykymaailman visuaalisen roskan väsyttämiä silmiä. Sax-sarjoja lukiessa voi yllättää outo tuttuuden tunne – mistä kuvatut miljööt, talot ja kadut ovat tuttuja? Unista vai mistä?
Asia askarrutti hyvän tovin, kunnes äkkäsin, että tunnen nämä maisemat toisista sarjakuvista. Koska kuvattu kaupunki on Bryssel, samoja näkymiä on sivukaupalla Tintin, Pikon ja Fantasion sekä muiden belgialaissankareiden seikkailuissa. Sax-sarjojen lukeminen on kuin perjantai-iltainen vierailu hillopurkilla: makeaa mutta ravintona tyhjää.
Rodolphe – Alloing Louis: Robert Sax 1–3 (Zoom Teufel).
4
Kotimaisen kulttuurielämän vakiohahmoihin kauan kuulunut runoilija, hovioikeudenneuvos, sarjakuvaneuvos, professori ja bloggaaja Jukka Kemppinen pitäisi julistaa kansallisaarteeksi. Kemppinen-blogissaan hän kirjoittaa jutustelevaan sävyynsä milloin mistäkin kulttuurin tai historian asiasta, joskus haahuillen, mutta aina mielenkiintoisesti. Hänellä on gargantuamaisen lukeneisuuden lisäksi ollut onnea päätyä sinne missä asioita tapahtuu. Hän oli 1964–1968 töissä kustannusyhtiö Otavassa ja sitä perua hän tuntee suurimman osan Suomen kirjailijoista, tietää ja muistaa sellaisen määrän kulttuurikaskuja että siitä voi olla vain ällistyksestä soikeana.
Kemppinen suomensi Tintti-albumeita juuri siinä vaiheessa 1970-lukua, kun sarjakuvien lukeminen alkoi kelpoistua Suomessa myös aikuisille hyväksyttäväksi harrastukseksi. Jörn Donnerin romaanejakin Kemppinen on suomentanut. Hänen yhdessä Heikki Kaukorannan kanssa kirjoittamansa tietokirja Sarjakuvat (Otava, 1972) on vieläkin ainoa kattava yleisesitys taiteenlajin historiasta, täysin verrattavissa toiseen oman alansa raamattuun, eli Peter von Baghin Elokuvan historia -teokseen.
5
Enemmän kuin kirja elokuvakriitikoiden purevimmista teilauksista Mark Kermoden Hatchet Job – Love Movies, Hate Critics -teos (Picador, 2013) on kolumni- tai paremminkin esseekokoelma, jota maustavat monet anekdootit elokuvaskribenttien maailmasta. Kermode arvostaa tietenkin Roger Ebertiä, joka hänen mukaansa osasi elokuvan pataluhaksi haukkuessaankin tehdä sen vastaansanomattoman hyvin. Kermode itse aloittaa kirjansa parhaalla koskaan kuulemallaan teilauksella.
David Lynch -faniksi tunnustautuva Kermode oli todella odottanut Lynchin osavaltiosta toiseen ruohonleikkurilla ajavasta papparaisesta kertovaa lämminhenkistä Straight Story -elokuvaa (1999). Sen pressinäytöksen jälkeen valojen vielä syttyessä eräs kollega tokaisi yksiselitteisen tuomionsa: ”Forrest Gump traktorilla”.
Niin syvälle nuo sanat syöpyivät Kermoden mieleen, ettei hän kyennyt enää koskaan sen jälkeen ajattelemaankaan koko elokuvaa muistamatta noita sanoja.
Antti Selkokari
