Harry E. Riesebergin kirjojen kansia. Kuva: Kimmo Ylönen

1

Kirjoitin hiljattain Kulttuuritoimitukseen arvion David Grannin hienosta tietokirjasta Wager – Kertomus haaksirikosta, kapinasta ja murhasta (suom. Markku Päkkilä; Gummerus, 2026). Taustoja tutkiessani huomasin, että kirjahyllyssä seisoo saman kirjailijan aiempi teos, joka ansaitsi tulla uudelleen luetuksi.

Grannin ensimmäinen tietokirja Z – Amazonin kadonnut kaupunki (suom. Satu Leveelahti; Otava, 2011) vie nojatuolitutkimusmatkailijan syvälle eteläamerikkalaiseen aarniometsään. Kuten haaksirikkokirjan, myös esikoisteoksen lähtökohtana on tunnettu ja paljon pengottu tapaus, jonka avoimena repsottavien johtolankojen päät Grann pyrkii virkkaamaan somasti yhteen.

Tieteen tekijät 1900-luvun alkupuolella pitivät itsestään selvänä, että Amazonin alueella vaikutti ympäristöllisenä determinisminä tunnettu mekanismi, joka esti väestönkasvun ja piti ihmispopulaatiot metsästäjä-keräilijän kehitysasteella. Brittiläinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett uskoi löytäneensä käänteentekeviä todisteita täysin toisenlaisesta asutushistoriasta. Fawcett oli vakuuttunut, että ääretön metsä kätkee sisäänsä edistyneen kulttuurin rakentaman kaupungin, jolle hän antoi nimeksi ytimekkäästi Z.

Vuosien 1906 ja 1924 välillä Fawcett kokosi useita retkikuntia ja tunkeutui viidakkoon. Nälkä vaivasi, muurahaiset söivät vaatteet, ihon alla kasvoi kärpäsentoukkia ja sääsket kävivät päälle näön pimentävinä pilvinä. Trooppiset taudit vaivasivat ja jokainen kohtaaminen alueen alkuperäisasukkaiden kanssa saattoi käydä hengen päälle. Etsintä ei tuottanut tulosta. Kerta toisensa jälkeen nääntyneet miehet kompuroivat henkihieverissä ulos ”vihreästä helvetistä”.

Huhtikuussa 1925 Fawcett lähti liikkeelle mukanaan vanhin poikansa Jack ja tämän ystävä Raleigh Rimmel. Ryhmästä kuultiin viimeisen kerran toukokuun lopulla ja kaksi vuotta myöhemmin sen katoaminen hyväksyttiin tosiasiaksi. Kadonnut tutkimusmatkailija ja kadonnut kaupunki vetivät vastustamattomalla voimalla seikkailijoita puoleensa. Retkikunta toisensa perään lähti ratkaisemaan arvoitusta. Aikanaan viidakkoon lähti myös toimittaja David Grann.

Alun perin The New Yorker -lehdessä julkaistu artikkeli kasvoi kirjan mittaiseksi. Grannin esikoisteos on kiinnostava, innostava ja nautittava, vaikka lähdeaineisto, tarinat ja ajankuva eivät vielä asetu yhtä kauniisti muotoon kuin haaksirikkokirjassa.

Viimeisessä luvussa tekijä tapaa arkeologi Michael Heckenbergin ja tarina kadonneesta kulttuurista saa todisteita tuekseen. Hiljattain julkaistu suomalais-brasilialaisen arkeologiryhmän ja Maanmittauslaitoksen laserkeilausosaajien tekemä tutkimus todistaa Lounais-Amazonin alueella asuneen jopa kymmeniä miljoonia ihmisiä, jotka rakensivat kehittyneitä yhdyskuntia.

2

Amazonin aarrekärpäsen puremana sukellan syvemmälle kirjahyllyyn. Merenkulkuhyllyn sameista vesistä nostan pöydälle kuluneen niteen. Kustannusosakeyhtiö Tammi julkaisi vuonna 1952 yhdysvaltalaisen Harry E. Riesebergin kirjan I Dive for Treasure, jonka nimeksi Hilkka ja Jussi Koskiluoma suomensivat Aarteita syvyyksistä.

Rieseberg painui 1930-luvulla Karibianmeren pohjaan lyijykengät jalassa ja messinkikypärä päässä. Syvyyksissä vartoivat espanjalaisten kirotut kulta- ja hopealastit, joita julma tiikerihai vartioi. Arkkuja tavoitteleva sukeltaja joutui raivaamaan tietään katkomalla ympärilleen kietoutuvia jättiläismustekalan lonkeroita. Pinnan alla käytetty tekniikka oli alkeellista ja meininki kursailematonta. Satojen vuosien ikäiset hylyt räjäytettiin auki dynamiitilla ja rahanarvoinen tavara kerättiin pohjalta kalanperkeiden seasta.

Uransa aikana sankarisukeltaja Rieseberg kirjoitti tuhansia artikkeleita ja julkaisi lukuisia kirjoja, joiden vedenpitävyys jää lukijan arvioitavaksi.

3

Vähän lähempänä pintaa kelluu vastaan kotimainen kirjastopoisto, Heikki Sauren kokoon kirjoittama Aarrelaivojen jäljillä – Rauno Koivusaaren meriseikkailuja (Otava, 2009).

Kirjan keskiselällä seilaa hollantilainen kauppalaiva Vrouw Maria. Amsterdamista Pietariin matkaavaan laivaan oli lastattu muun muassa Katariina Suuren seinille tarkoitettuja taideaarteita. Alus upposi Nauvon ulkosaaristossa lokakuussa 1771. Rauno Koivusaaren johtama Pro Vrouw Maria -yhdistyksen sukeltajaryhmä löysi hylyn kesällä 1999.

Maria-neidon lisäksi kirjassa käydään läpi lukuisa joukko muita haaksirikkotapauksia ja annetaan lukijalle hylyn metsästyksen lyhyt oppimäärä. Arkistossa ahertamiseen ja päättelyyn pohjaava tieto-taito lienee pääosin käyttökelpoista vielä internet-aikanakin, mutta aloittelevan sukeltajan tuskin kannattaa seurata Koivusaaren tee-se-itse-esimerkkiä.

Asiasisällön rinnalla kulkee Koivusaaren minämuotoinen kerronta, jota Saure ei ole juuri suitsinut. Omaääninen tarinointi keinuu riemastuttavan ja rasittavan ristiaallokossa. Kertoja korostaa hyvää järjestystä ja huolellista pohjatyötä ja suoltaa sitten sivukaupalla erittäin kyseenalaisen törttöilyn värittämää merimiesjuttua.

4

Maailman mukaansatempaavin aarrekirja on Janus Piekalkiewiczin Kadonneen kullan jäljillä (suom. Leo Hyvönen; Karisto, 1991). Olen lukenut kirjan puoli tusinaa kertaa ja jokaisella kierroksella olen ollut valmis jättämään kaiken ja lähtemään aarrejahtiin.

Olen melko varma, etten liittyisi siihen hupsujen joukkoon, joka on kaivanut Cocos-saaren täyteen kuoppia. Tuskin myöskään haaskaisin aikaa Oak Islandin aarrekaivoa syventäen. Niebelungin aarre löytyy pian itsestään, kunhan Reinin pinta vielä viime kesää kuivempana kesänä laskee tarpeeksi alas.

Piekalkiewiczin kirja-aarre on kuitenkin täkyjä täynnä. Lähimmillään seikkailu veisi Gotlannin rannikolle etsimään Visbyn kaupungin kadonnutta aarretta. Jossain Oregonin salomailla virtaa kuulemma joki kultaa kukkuroillaan. Ecuadorin metsiin hukattiin 5 460 tonnin kulta -ja hopea-aarre. Tai jos myisi hyllyn ja kirjat ja ostaisi hatun, kuokan ja muulin ja lähtisi etsimään kadonneita kaivoksia Arizonan Taikausko-vuorilta. Täytyykin tästä…

5

Aarrejahti on aina vaaroja täynnä. Sen vuoksi seikkailijan on syytä pakata reppuun kunnollinen opaskirja. Sellaisen kirjoitti ihmelapsi, yleisnero, Charles Darwinin serkkupuoli ja eugeniikan isä Sir Francis Galton.

The Art of Travel; or, Shifts and Contrivances Available in Wild Countries (J. Murray, 1855) on kattava kattaus konsteja, joiden avulla seikkailija selviää miltei mistä hyvänsä pinteestä lähes missä tahansa Brittiläisen imperiumin kolkassa.

Kirja sisältää tietoa tutkimusmatkan suunnittelusta ja retkikunnan varustamisesta sekä valtavan määrän käytännössä koeteltua erätaitoa. Lukija oppii muun muassa löytämään vettä iltateehen, kääriytymään kanerviin ja nukkumaan mukavasti, kun vihamielinen alkuperäisasukas on sidottu pitävin solmuin petäjän kylkeen.

Kimmo Ylönen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua