1

Rauma on aina mukava kaupunki, mutta nyt sinne on lisäsyy matkustaa ihan varta vasten: Rauma Triennale.

Näyttely on hieno, puhutteleva ja helposti lähestyttävä. Mikä parasta, 21 hyvin erilaisen teoksen kokonaisuus antaa paljon ajattelemisen aihetta ajasta, jossa elämme, asioista, joita teemme, tuhosta, jota kylvämme. Siinä on kuitenkin myös paljon toivoa, sillä kuten nimikin sanoo: Mitä jos?

Taidemuseo itsessään on kotoisa vanha rakennus, josta puuttuu kaikki pönötys.

Erityisen hienoa on se, että pihakahvilassa tarjotaan raumalaista perinneherkkua lapskoussia. Se ei ole parasta vain nyt kesällä voisilmän kanssa, vaan parasta ihan aina!

2

Triennalen toinen osa on vielä hetken esillä noin 40 kilometrin päässä Raumalta Euran Kauttualla, missä kannattaa käydä samalla matkalla.

Erityisen puhutteleva on Marjo Levlinin videoteoskokonaisuus Dividual Individual eugeniikan ja rotuopin historiasta Suomessa. Video on toisaalta kaunis, toisaalta kylmäävä, mutta enemmän kuin mitään muuta, vain faktoja kertova. Se jättää katsojalle paljon pohdittavaa.

Kauttuan ruukin alue on kiinnostava jo ihan itsessään; siellä näkyy mm. Alvar Aallon kädenjälki.

Pääkuvassa kuvamontaasi Marjo Levlinin 5-kanavaisesta videoinstallaatiosta Dividual Individual (2017). Kuva: Marjo Levlin ja J.P. Moutrzen

3

Jazzit ovat menneet, samoin toisinaan myös lobbareiden kokoontumisajoiksi ristitty SuomiAreena.

Kirjurinluodossa voi kuitenkin käydä ihailemassa sinne Pori Jazzin perustajiin kuuluneen Jyrki Kankaan muistoksi pystytettyyn Bass String Wings -nimiseen taideteokseen. Teija ja Pekka Isorättyän tekemä työ on komea!

Jyrki Kankaalla oli usein jalat irti maasta ja katse tulevaisuudessa; samaa henkeä on Kirjurinluodon alkupäässä sijaitsevassa teoksessa.

4

Åke Edwardson on ruotsalaisen dekkarikirjalisuuden grand old man.

Kolmastoista tapaus (suom. Petri Stenman; Like, 2022) on faneille iloinen jälleenkohtaaminen komisario Erik Winterin kanssa. Winterille itselleen tapaus on menemistä 30 vuoden taakse. Mutta samalla miettimistä, kuka hän on ja mitä haluaa; paitsi että kaipaa aina lapsiaan. Onko talo meren rannalla omakin unelma, vai meneekö hän ainoastaan vaimon halujen mukana?

Tekeekö ihminen koskaan niin kuin vain itse haluaa?

Åke Edwardsonin viehätys on ajan kulku. Kirjailija muuttuu, Winter muuttuu ja lukijakin muuttuu.

Kuitenkin moni lukija palaa Edwardsoniin; wintereitä on dekkarikirjallisuudessa monia. Liikuttaako Edwardson siksi, että hänen kerrontansa on muutakin kuin pelkkää viihdettä ja kertoo Ruotsista monia asioita? Vai onko siihen jokin muu syy?

5

Vanha persialainen sananlasku: ”Hyvä valhe kulkee jo jossain Bagdadin ja Konstantinopolin puolivälissä, kun totuus vasta etsii sandaaleitaan.”

Sitaatti on ruotsalaisen Håkan Nesserin uusimmasta dekkarista Schack under vulkanen (Albert Bonniers förlag, 2021) ja kertoo teoksesta paljon. Nesserin koko tuotannon tavoin tässäkin liikutaan sananlaskujen, sanaleikkien, kirjallisuusviitteiden ja monimutkaisten juonien seassa. Väkivaltaisia kuvauksia ei ole. Nesser luottaa sanoihin ja luomiinsa hahmoihin.

Suomeksi kirja ilmestyy syksyllä Tammen kustantamana ja Jukka-Pekka Pajusen suomentamana nimellä Kirjailijan viimeiset päivät.

Ruotsiksi sen lukee äänikirjana Reine Brynolfsson, jonka lukemana kaikki kuulostaa hyvältä.

Leena Reikko

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua