Parasta juuri nyt (27.2.2024): Hiihtäjät, Paskana, Ikitalven portti, Beth Gibbons, Popkatu-tukiklubit

27.02.2024
20240222 Hiihtäjät 5

Hiihtäjät. Kuva: Jenni Katajisto

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Pasi Huttunen on kuunnellut uusia kappaleita, lukenut fantasiaa ja vaikuttui taas teatterissa.

1

Kiinnostavaa teatterikamaa riittää nyt Joensuussa. Vasta kaupunginteatteri löi lavalle Joen sydämen ja nyt vapaalta kentältä tuotiin ensi-iltaan Hiihtäjät. Siinä Tyttö (Jonna Kuittinen) yrittää löytää menetettyyn isäänsä jotain muutakin yhteyttä kuin hiihtämisen.

Laura Kaljunen on sovittanut ja ohjannut Pakkahuoneen lavalle Suvi Laanisen alkuperäiskäsikirjoituksen. Kokoonpano on kiinnostava, sillä sekä Laaninen että Kaljunen alkavat tosissaan nousta esiin merkittävinä joensuulaisina teatterintekijöinä. Laanisen kirjoittama Äiti punalippu sai ensi-iltansa viime vuonna ja siinäkin hän myös näytteli. Kaljunen ohjasi muun muassa tutkija Salli Anttosen upean, vuonna 2021 ensi-iltansa saaneen autofiktiivisen spektaakkelin Sekä että – tosi tieteellinen stand up -esitys metamodernismista ja elämästä.

Meillä on kaikilla suhde hiihtämiseen, hiihdimme tai emme. Hiihtäminen kasvaakin esityksessä metaforaksi niin perheen etääntymiselle kuin kansallisille kipukohdille ja käännekohdille, joihin viittaillaan hillitysti. Tyttö ryömii opiskelijoiden järjestämään perinteiseen joensuulaiseen hiihtotapahtumaan kuin ryömisi asemiin talvisodassa, suosta löytynyt puusuksi vie esihistoriaan saakka ja sukset kasvavat kiinni jalkoihin määrittämään suuntaa kaikelle. Edes kasteen kanssa ei lopulta ole niin justiinsa, tärkeintä on hiihtää. Siinäpä kuva Suomesta!

2

Onhan se vähän ylituotettu ja lauluäänen käsittely räikeää, mutta Sara Siipolan biisi Paskana on itse asiassa todella hyvä. Ei ihme, että se oli lähellä päätyä edustamaan Suomea euroviisuissa. Windows95man saattaa kyllä menestyä paremmin kuin Siipola olisi menestynyt, mutta laatuero kappaleiden välillä on valtava. No Rules! on ihan kiva, mutta ei muuta.

Siipolan melodramaattisessa kappaleessa on sopivasti eteläistä, etnistä vivahdetta sen olematta kuitenkaan mitään flamencoa tai fadoa. Se on suureellinen ja ylitsevuotava, mutta silti herkkä ja välitön.

Kotimaisissa popkappaleissa on yllättävän harvoin hyvät sanoitukset, mutta tässä on. Kappaleessa häpeilemättömästi syvälle itseensä käpertynyt kertoja vaatii koko maailman pysähtyvän, koska hänellä on vaikeaa. Hän sanoo sievistelemättä, että on paskana. Tunnelmaan pystynee moni samaistumaan. Mutta miksi ihmeessä linnut pitää perua? Sanoituksiin sirotellut kiinnostavat kontekstirikkomukset tuovat lyriikkaan eloa ja kiehtovaa syvyyttä vaatimatta kuuntelijalta silti liikaa. Helppous säilyy.

Sitä paitsi kappaleen nimen englanninnos on mahtava, vaikka tuokin enemmän mieleen räkäisen punkrallin. Englanniksi biisin nimi on Fucking Wreck.

3

Insomniumin laulaja-basisti Niilo Sevänen ei kaihda kovia haasteita kirjallisessa tuotannossaan. Esikoisromaani Ikitalven polku (Gummerus, 2024) on kunnianhimoisen, kiinnostavan fantasiasaagan aloitus. On J. R. R. Tolkienin, Robert E. Howardin, George R. R. Martinin, Steven Eriksonin ja China Miévillen kaltaisia tekijöitä, joiden taidon ja kunnianhimon tasolla pelaaminen on helpommin haaveiltu kuin tehty.

Romaanissa sekä skandinaavisesta mytologiasta että aiemmasta fantasiakirjallisuudesta tuttu loputtoman pitkä talvi on kestänyt vuosia. Pedot ja hirviöt vaanivat muurien ulkopuolella ja tunnettu maailma vuonna 1007 on raunioina. Konstantinopolissa viinaan, uhkapeleihin ja naisiin menevä muusikko Orfeus saa yllättäen vastuulleen kummallisen sisarentyttärensä Hallan ja he pakenevat palkkasoturit perässään. Keisarinna Theofana puolestaan jäljittää kadonnutta poikaansa ja yrittää selvittää, miksi maailma kylmeni. Tarinaan kytkeytyy myös novellista tuttu yksikätinen viikinki Asbjörn, samoin kovasti Louhen mieleen tuova ”valkoinen noita”.

Seväsen esikoinen on kylmänkaunista ja synkän romanttista tunnelmointia, jota viedään eteenpäin riittävän taidokkaasti ja perusteellisesti niin, että jatkoa jää odottamaan suurella mielenkiinnolla.

4

Portisheadin vokalistina tunnettu Beth Gibbons julkaisi hiljattain kappaleen Floating on a Moment ja sitä kuunnellessa huomaa, että hänen ääntään on ollut ikävä. Usein kai triphopiksi määritelty, sopivasti jumitteleva Portisheadin musiikki on ajatonta ja ihanaa. Keikka Ilosaarirockissa vuonna 2014 on jäänyt mieleen upeana.

Uusi kappale ei ole Portisheadia vaan selvästi akustisempaa ja juurevampaa, mutta missään ihan eri maailmoissa ei toki olla. Kappale etenee rauhallisesti eikä tarjoile suuria yllätyksiä tai kikkoja, mutta vie tehokkaasti surumielisen kauniisiin tunnelmiinsa.

Pitchforkin kriitikko luonnehtii, että Gibbons laulaa yhä kuin kanavoisi paljon itseään vanhempia suruja. Kuvaus tuntuu osuvalta. Gibbonsin levy Lives Outgrown ilmestyy 17. toukokuuta.

5

Ehdin jo viime kesänä julistaa, miten Joensuulla ei kerta kaikkiaan ole varaa menettää Popkatua, alkujaan Ilosaarirockin ympärille rakentunutta, ihastuttavan omaehtoista ja sopivan kotikutoista kaupunkifestaria. No, Joensuu ei menetä sitä. Festarin tulevaisuus oli vaakalaudalla, mutta näyttää siltä, että tuhon sijasta edessä on renessanssi. Uudet tekijät puskevat festaria kasaan samalla rakkaudella kuin edeltäjänsä, mutta aivan uudella energialla.

Uusimpana ilonaiheena ovat kevään mittaan ainakin 14. maaliskuuta, 26. huhtikuuta ja 25. toukokuuta järjestettävät Popkatu-tukiklubit Kerubissa ja Sointulassa. Esiintymässä on iso kirjo paikallisia artisteja. Lippujen hinnat vaihtelevat kympistä viiteenkymppiin riippuen siitä, kuinka kova tukija haluaa olla. Klubien tuotto käytetään varsinaisen festarin järjestämiseen.

Popkatu 2024 järjestetään 9.–13. heinäkuuta.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua