Parasta juuri nyt (26.9.2022): Basketful of Heads, Reckless, Perramus, ”Did You Hear What Eddie Gein Done”, Lublinin taikuri

26.09.2022

Breccian ja Sasturainin sarjakuva Perramus. Kuva: Petri Hänninen

Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Petri Hänninen on lukenut sarjakuvia ja kirjoja.

1

Basketful of Heads (2020) on Joe Hillin käsikirjoittama ja Leomacsin sekä Dave Stewartin piirtämä kauhusarjakuva. Teos on suorastaan fyysistä luettavaa, niin hengästyttävä tahti siinä on.

Alku on oppikirjamainen imaisu tarinan sisään. Kertomus alkaa sateisena iltana sillalla: tunnistamaton keltasadetakkinen henkilö kulkee mukanaan kori, josta kuuluu puhetta. Onko puhe henkilön mielikuvitusta, vai onko korissa oikeasti useampi… pää? Henkilön viereen pysähtyy auto, josta toinen tunnistamaton henkilö kysyy mitä keltasadetakkinen puuhaa. Auton sisäkuvassa näkyy, että etupenkkien taakse on kiinnitetty haulikko. Kaikki jännityksen elementit ovat kasassa.

Alun jälkeen tarina vetää hetkeksi henkeä, sen ainoan kerran. Hillillä on isänsä Stephen Kingin kirjoitustyyli, tapahtumat pohjustetaan laiskasti ennen kuin alkaa tapahtua. Ja sitten todella alkaa. On murhaajia, rikollisia poliiseja, salaliitto ja vaikka mitä. Pieneen mainelaiseen saareen mahtuu paljon rikoksia.

2

Reckless (2020) on Ed Brubakerin käsikirjoittama ja Sean Phillipsin piirtämä pulp-henkinen rikostarina. Entinen FBI:n soluttautuja ja nykyinen eräänlainen yksityisetsivä (tai asioiden hoitelija) Ethan Reckless tapaa pitkästä aikaa vanhan tyttöystävänsä niiltä ajoilta, kun hän kuului Yhdysvaltalaisten opiskelijoiden radikaaliin, aseelliseen järjestöön, joka räjäytteli pommeja ja ryösti pankkeja. Weathermenien aikakautta ei ole juurikaan käsitelty sarjakuvissa eikä juuri muuallakaan, muutoin kuin Patty Hearstin yhteydessä.

Tarina kerää varovaisesti kierroksia kunnes tullaan tyypilliseen pulp-twistiin, koukkuun, jossa koko idea käännetään ympäri (pariinkin otteeseen). Silloin juttu hajoaa. Se toimii kyllä yhä, mutta olisi vaatinut enemmän pohjustusta ja pari juonen ympärikäännöstä vähemmän ollakseen aukoton. Mutta sellainen taas ei kuulu pulp-kirjallisuuden henkeen.

3

Taide karkkia, juoni dadaa. Perramus (1985) on Eternautti-konkari Alberto Breccian piirtämä ja Juan Sasturain käsikirjoittama tarina, jossa luurankosotilaita muistuttava fasistihallinto on ottanut vallan. Poliittisia allegorioita on ladottu pinokaupalla päällekäin, osa niistä avautuu suoraan, osa mutkan kautta, mutta jos Argentiinan sotilashallintojen historia ei ole hallussa, tarina on entistäkin dadampi.

Sasturainilla on ehkä teosta kirjoittaessa ollut mielessä Jorge Luis Borgesin Haarautuvien polkujen puutarha, ainakin Borges esiintyy tarinassa omalla naamallaan. Sitä kautta Perramus tuo mieleen Milo Manaran Se suuri seikkailu -albumin (1978; suom. Semic, 1990) jossa sarjakuvapiirtäjä Hugo Pratt toimii eräänlaisena henkioppaana ja opettajana.

Perramuksessa on paljonkin aineksia, jotka tuntuvat viittaavaan teoksen aikalaisiin tai myöhempiin julkaisuihin, esimerkkinä vaikka Alan Mooren ja Eddie Campbellin Helvetistä tai Peter Milliganin käsikirjoittama Shade the Changing Man, mutta näiden yhtäläisyyksien täytyy olla vain sattumaa.

4

Harold Schechterin käsikirjoittama ja Eric Powellin piirtämä ”Did You Hear What Eddie Gein Done” (2021) kertoo sarjamurhaaja Ed Geinistä. Gein oli yksi hirveimmistä tunnetuista murhamiehistä, ja hän on antanut inspiraation muun muassa elokuviin Psyko, Teksasin moottorisahamurhaaja sekä Uhrilampaat. Toisaalta sarjakuva muistuttaa, etteivät Geinin teot ole ihmiskunnan historiassa mitenkään erityisiä, ne järkyttävät vain koska tapahtuivat modernissa länsimaassa.

Ed Gein oli seinähullu, toisaalta hän oli lapsekas ja leikkisäkin. Hänellä saattoi olla useita persoonallisuuksia, hän kärsi harhoista ja. jälleen kerran: yksinäisyydestä. Kuinka monta tragediaa ihmiskunta välttäisi, kun se kykenisi hoitamaan yksinäisyyttä.

Powellin ja Schechterin teos on vaikuttava, mutta enemmänkin sekoitus mielikuvitusta ja poliisiraporttia kuin kertovaa sarjakuvaa. Henkilökohtaisen kokemuksen puuttuessa se ei yllä samanlaiseen koskettavuuteen kuin Derf Backderfin Jeff Dahmerista kertova Ystäväni Dahmer.

5

Tammen Keltaisen kirjaston kirjojen lopussa on lista kaikista sarjassa julkaistuista teoksista. Lista sisältää myyttisiä kirjailijoita ja teoksia, joita palavasti tekisi mieli lukea. Nappasin niistä yhden, Isaac Bashevis Singerin Lublinin taikurin (Tammi, 1960).

Singerin kieli on sujuvaa ja juoksevaa, ja lukeminen on niin nautinnollista että sitä on vaikea keskeyttää. Yasha, Lublinin taikuri, on taitava työssään ja arvostettu kaikkialla muualla paitsi kotikaupungissaan Lublinissa. Kierrellessään kärryillään ympäriinsä ukkomies on onnistunut haalimaan itselleen aimo katraan rakastajattaria. Naisten motiivi toisen naisen rooliin on raha: taikuri lahjoo heitä avokätisesti.

Mutta Yashalla on ongelma, sillä hän on rakastunut. Emilialla on kaksi vaatimusta: muutto Italiaan ja kääntymys kristityksi. Yasha ei ole uskonnollinen mies, mutta juutalaisuus on hänen identiteettinsä. Italiassa odottaisi näyttävä ura, mutta hänen pitäisi ensin oppia kieli ja kyetä elättämään uusi vaimonsa ja tämän tytär kunnes keikkoja alkaisi pukata. Yasha on todellisuudessa puilla paljailla. Entisen vaimon hylkääminenkin kylmää taikurin mieltä, mutta hän ei vain saa Emiliaa mielestään.

Herkullinen asetelma, joka kantaa melkein teoksen loppuun saakka. Valitettavasti Lublinin taikuri kuuluu niihin teoksiin, joissa kirjailija tietää että hänen pitäisi lopettaa, mutta kun ei tiedä miten, hän jatkaa kirjoittamista ja tulee kirjoittaneeksi pelkkää soopaa. Silti loppuratkaisu on hieman yllättävä.

Petri Hänninen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua