Ville Virtanen on Abraham Stiller elokuvassa Ei koskaan yksin. Kuva: Matila Röhr / Andres Teiss
Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kari Heino kävi elokuvissa ja pimeyden ytimessä, antautui porilaisuudelle sekä ilmoittautui kansalaisopistoon.
1
Ellei parasta niin vallan mainiota on, että elokuvatarjontaan ilmestyi (taas) hyvä kotimainen teos, eli Klaus Häron Ei koskaan yksin. Elokuva on jo ehditty nimetä suomalaiseksi Schindlerin listaksi ja Härö ”Suomen Steven Spielbergiksi”. Hauskaa, mutta hieman harhaanjohtavaa toki tuollainen, varsinkin tuo jälkimmäinen.
Härö tekee työtä omalla persoonallisella otteellaan ja omista näkökulmistaan, tarkastellen tarinoidensa kautta ihmisyyden ja inhimillisen yhteiselon ehtoja ja toteutumia milloin missäkin ympäristössä, mutta aina koskettavasti ja ajatuksia herättävästi.
Spielbergiin viittaamisen mahdollinen oikeutus nousee siitä, että Ei koskaan yksin -elokuvassa eletään natsien juutalaisvainojen aikaa ja kuvaillaan, miten ilmiö kosketti myös Suomea. Katsoja voi pohtia, miten Suomi selvisi, ja tietenkin myös sitä, miten Suomen ja suomalaisten pitäisi menetellä nyt ja tulevaisuudessa rajoilleen ilmestyvien pakolaisten kanssa. Rasismi ja Toisen kohtaamisen pelko ja kammo eivät ole kadonneet mihinkään. Mutta paljonko ne vaikuttavat ns. käännytyslain kaltaisiin ilmiöihin? Virallinen Suomihan puhuu Venäjän osalta hybridivaikuttamisesta, eikä ”vääränlaisista” tulijoista.
Ainakin Häröön mieltyneiden ja moraalipohdintoihin taipuvaisten kannattaa piipahtaa teatterissa.
Lue Antti Selkokarin arvio elokuvasta täältä.
2
Keskitysleirit ja juutalaisten joukkotuhonta saavat usein edustaa ihmisyyden absoluuttista pimeyttä, mustaa aukkoa, joka särki idealistisempienkin kuvitelman valistuksen ja humanismin kyllästämästä, aiempaa inhimillisemmästä eurooppalaisesta ihmisestä.
Mutta entä muut ihmisyyden konkurssit? Joseph Condradin (alk. Joséf Konrad Korzeniowski, 1857 –1924) Heart of Darkness (Pimeyden sydän, suom. Kristiina Kivimäki, Otava, 2005) heittää lukijansa silmien eteen kolonialismin kauhut, Afrikan aarteiden ryöväämisen ja afrikkalaisten tavaraistamisen, silpomisen ja raiskaamisen.
Klassikon asemaan nostettu lyhytromaani ei ole kuitenkaan vain inhorealistinen raportti Kongojoen varren tapahtumista 1800-luvun lopulla, vaan myös sukellus ihmismielen ja (eurooppalaisen) ihmisen rakentaman kulttuurin pimeisiin varjopaikkoihin. Lisäksi se tarjoaa nykylukijalle mahdollisuuden tutustua kirjailijan, aikansa edustajan, asenteisiin ja ennakkoluuloihin.
Teoksen päähenkilönä voi pitää mr. Kurtzia, jonka uudestisyntymistä monet muistanevat Francis Ford Coppolan Apocalypse Now -filmistä.
Surkeaa on, että kolonialismin asetelma ei ole kadonnut mihinkään Kongo-joelta, ja asenne paistaa paljaana myös jokaisen tämän päivän suurvallan otteissa.
3
Etiikasta estetiikkaan, mutta edelleen menneisyyden kautta nykyisyyteen koukaten.
Turun taidemuseossa aukeaa tammikuun viimeisenä vanhojen maisemamestarien Werner Holmbergin (1830–1860), Hjalmar Munsterhjelmin (1840–1905) ja Victor Westerholmin (1860–1919) töitä esittelevä näyttely.
Näyttely on saanut nimen Kolme katsetta maisemaan, ja sen voi ennakoida olevan yhtä klassisen suomalaisen maisemamaalauksen juhlaa. Kolmikkohan ei pelkästään maalannut maisemia, vaan myös istutti kotimaahansa ulkoilmamaalauksen käytännön ja kulttuurin. Herrat kuuluivat ikäpolveen, joka haki vaikutteensa Saksan Düsseldorfista, Westerholm tosin heistä viimeisenä aikaan, jolloin eurooppalaisen taiteen hotspot oli jo ehdottomasti Pariisi.
Düsseldorfilaisten maisemamaalaus on romantiikkaan kallellaan ja hieman siloteltua sekä muutenkin tekoaikansa paljastavaa – mutta ehdottoman taidokasta ja kiinnostavaa. Westerholm ehti myös ottaa askelia realismin ja impressionisminkin suuntaan.
Kolme katsetta maisemaan Turun taidemuseossa 31.1.–18.5.2025
4
Erinomaista Porin puolessa on se, että taidemuseomme on vihdoin aukeamassa pitkän paloremontin jäljiltä. Museon uusi näyttelyohjelma avautuu Circle-yhtyeen taidemuotojen välisiä rajoja venyttävällä näyttelyllä nimeltä Piste. Valinta on mielestäni loistava. Siinä yhdistyvät museon tunnettu ennakkoluulottomuus ja ajantasaisuus, porilaisen taidekentän elävä avantgardistisuus ja (rock)musiikillisuus sekä taiteen ja yleisönsä tärkeä vuorovaikutteisuus.
Circle konsertoi Porin taidemuseon suuressa näyttelyhallissa jo marraskuussa, ikään kuin pienenä aperitiivina tulevalle. Tilaisuus oli tietysti loppuunmyyty.
Piste avautuu yleisölle helmikuun alussa. Samaan aikaan aukeaa museon pysyvänä kattauksena Maire Gullichsen ja modernismin käännekohdat -näyttely omassa, sille varatussa tilassaan.
Taidemuseon naapurissa Satakunnan museossa on päähuomion ehkä vievän Englund-näyttelyn tukena ja vastapainona pienimuotoisempi esillepano nimeltä Porilaista protoqueer-elämää sodan varjossa – Nike Sandelin 1903–1940.
Näyttelyn nimihenkilö Nike Sandelin oli Porin lyseon rehtorin tytär, joka eli rakkausssuhteessa naiseen. Niken tarina kertoo nuoruudesta, silloin(kin) oudoiksi tulkituista haluista, sivistysperheen elämästä ja sisällissodasta 1900-luvun alun Porissa. Niken elämä päättyi traagisesti Turun pommituksissa talvella 1940.
Circle: Piste Porin taidemuseossa 1.2.–31.8.2025. Porilaista protoqueer-elämää sodan varjossa Satakunnan museossa 26.1.2025 asti.
5
Ja lopuksi, muistakaa että erilaiset kansalaisopistot aloittavat/aloittivat kevätkautensa! Ihan totta, olen lätkässä kansalaisopistoihin. Ilmoittaudun aina muutamalle kurssille, ja toisinaan myös osallistun niille, jopa alusta loppuun. Nyt aion pinnistäytyä latinan jatkokurssille nimeltään Ad Fontes, jolla yritämme kääntää Caesaria ja keitä heitä nyt oli.
Ensiksi koemme saada tolkkua C:n Commentarii de Bello Gallico -raportin suomennokseemme. Juliushan vietti Galliassa vuosia sotien erilaisia keltti- ja germaaniporukoita vastaan ja teki siinä ohessa muistiinpanoja, eikä vain taisteluistaan, vaan myös gallien sun muiden kansojen tavoista ja tempuista.
Ja onhan täällä ohjelmavihkosessa vaikka mitä! Seniorisirkus. Burleski-alkeiskurssi. Espanja: Pirulliset prepositiot. Impron iloa! Kahvipussitaidetta (?). You name it.
Kari Heino
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Parasta juuri nyt (17.2.2025): Nadja Tolokonnikova, Plautus, SK:n arkisto, Paavo Hohti, kuntavaalit
Pasi Huttunen on lukenut säädyttömiä näytelmiä, penkonut arkistoja ja odottelee jo vaaleja.
Vihreät seinät luovat turvallisen kuplan katsojalle – arviossa Kansallisteatterin Oppitunteja eläville
TEATTERI | Kansallisteatterin kantaesitys sopii kaikille, jotka haluavat ajatella, ja kaikille, jotka eivät halua ajatella.
Parasta juuri nyt (13.2.2024): Yön kuningatar, Työnä kuva, lukeminen, darts, penkkiurheilu
Petri Hänninen on palannut vanhojen harrastustensa dartsin ja penkkiurheilun pariin sekä lueskellut ammattikirjallisuutta ja lasten- ja nuortenkirjoja.
Parasta juuri nyt (12.2.2025): Vaihtoehtoiset hakukoneet, Mastodon, darts, SQLite, Luo(pu)misharjoituksia
Mikko Saari on pohtinut sisällöntuottajien tulevaisuutta, vaihtoehtoja kaupalliselle somelle, tikanheittoa, tietokantoja ja tasokasta podcast-sisältöä.