Tällä palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Samuli Hytönen ylistää Rick and Morty -animaatiosarjaa ja onnittelee nimipäivänsä kunniaksi lahjakkaita kaimojaan.

1

Aloitin Stranger Things -sarjan katselun jälkijunassa. Tähän mennessä olen nähnyt ensimmäisen tuotantokauden. Nyt ei kuitenkaan keskitytä itse sarjaan vaan Winona Ryderiin. Kuinka hienon comebackin hän sarjassa tekeekään!

Kuulun Ryderin kanssa samaan sukupolveen. Hän on itseäni vuoden vanhempi. Nuoret aikalaiseni nostivat hänet kulttisuosioon. Hänen roolinsa olivat sopivan herkkiä ja kapinallisia, jopa hieman goottihenkisiä. Beetlejuice, Saksikäsi Edward, Bram Stokerin Dracula, Alien – Resurrection.

Winona Ryderin myymälänäpistyksiin tyssännyttä urakehitystä on veivattu julkisuudessa paljon. Hänen tarinansa on myös kiinnostava ajatellen Hollywoodin miesten ja naisten välistä tasa-arvoa ja mahdollisuuksia virheiden jälkeen. Ehkä juuri siksi riemuitsen hänen merkittävästä paluustaan juuri tänä aikana, jolloin vastenmieliset rakenteet ovat murtumassa.

Ryder esittää Stranger Thingsissa kovia kokenutta äitiä, jonka poika katoaa rinnakkaistodellisuuteen. Poika julistetaan kuolleeksi, mutta äidin yhteys poikaan tuntuu säilyvän. Äiti on varma, että poika on edelleen elossa, mutta kukaan ei tietenkään aluksi usko häntä. Ryderin roolityö on vakuuttavaa ja jokaisen vanhemman samastuminen lapsensa puolesta taistelevaan äitiin on väistämätöntä. Winona Ryder on edelleen suuri ihailuni kohde, ja mikä parasta, hän on sitä niin hienossa sarjassa kuin Stranger Things.

2

Kun nyt nuoruuden herkät ja tummamietteiset ajat palasivat Winona Ryderin myötä mieleen, niin jatketaanpa samoissa sävyissä. The Cure vieraili reilu viikko sitten Flow-festivaalilla. Valitettavasti en päässyt työkiireideni takia paikan päälle. (Olen onnekseni nähnyt yhtyeen kahdesti livenä 1990-luvulla.) Riemu oli kuitenkin suuri, kun Yle lähetti keikan suorana Areenassa. Television välityksellä oli mahdollisuus päästä reaaliajassa todella lähelle keväällä 60 vuotta täyttäneen Robert Smithin luotsaamaa ajatonta popsuuruutta.

Keikka oli ihana! Se tuntui reilun kahden tunnin keston jälkeen jopa jäävän kesken. Yhtye onkin soittanut viime vuosina huomattavasti pidempiä settejä. The Curen repertuaari on laaja. Materiaalia kuultiin kaikilta levyiltä aina Wishiin asti, ja päälle vielä The Crow -elokuvaan tehty Burn sekä 39 vuonna 2000 julkaistulta Bloodflowers-albumilta. Jälleen kerran The Curen alkuaikojen itsetuhoisen synkkä postpunk kohtasi yhtyeen myöhempien vaiheiden veikeän ja rakkaudentäyteisen popihanuuden hurmaavalla tavalla.

Innostuin keikan jälkeen kuuntelemaan The Curen koko tuotannon läpi. Ehkä pienoiseksi yllätyksekseni alkupään synkin materiaali puhutteli minua edelleen eniten. Olen aina pitänyt Seventeen Secondsia ja Faithia yhtyeen parhaina levyinä. Albumipari pitää sisällään hienoimpia minimalistisia synkistelypopin sävyjä koskaan. Pidän toki myös yhtyeen kultakauden materiaalista paljon. Alkupään tummat sävyt kuuluvat läpi koko tuotannon.

The Cure tuntuu olevan ikuinen ja ajaton. Edelleen lukuisat uudet bändit kantavat cure-dna:ta mukanaan ja aina uusien sukupolvien myötä löytyy niitä nuoria, jotka haluavat kulkea syvämietteisempiä polkuja kohti aikuisuutta.

Konsertti on katsottavissa Yle Areenassa syyskuun alkuun asti.

3

Huomasin hiljattain epäonnistuneeni vanhempana karkeasti. Kaksitoistavuotias poikani oli nimittäin huomaamattani katsonut läpi Netflixistä löytyvän Rick and Morty -animaatio-sitcomin kolme tuotantokautta – ja vieläpä kahdesti! Sarjan suositusikäraja on 16 vuotta. Muutama ystäväni oli suositellut sarjaa minulle sellaisilla saatesanoilla, että häkellyin täysin poikani edesottamusten selvitessä.

Ei auttanut muu kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen. Ehdotin pojalleni, että katsoisiko hän sarjan läpi vielä kerran minun kanssani. Ajattelin, että näin voisimme palata keskustellen sarjan teemoihin, etenkin sen hämmentävimpään antiin. Poika suostui. Jalo kasvatushankkeeni osoittautui kuitenkin aivan erilaiseksi kuin luulin.

Sarjan päähenkilö on mielivaltainen, hieman Paluu tulevaisuuteen -elokuvan Docia muistuttava perheen eksentrinen alkoholisti-isoisä Rick Sanchez. Hän on maailmankaikkeuden älykkäin olento, joka liikkuu suvereenisti kaikkialla universumissa ja sen lukuisissa rinnakkaisuniversumeissa. Mukana Rickin seikkailuissa kulkee perheen neljätoistavuotias poika, hyväsydäminen ja hiukan flegmaattinen varhaisteini Morty.

Sarja tuo mieleen mielikuvituksellisimmat seikkailufantasiat Jules Vernestä Linnunradan käsikirjaan liftareille. Simpsonien tavanomaisuudella pyyhitään pöytää mennen tullen. Aiheina ovat lennokkaasti muun muassa rakkaus, seksi, kuolema, murha, itsemurha, eksistenssi (tai oikeammin ei-eksistenssi), diktatuuri, ääriliikkeet, jne. Valtavien galaktisten seikkailukäänteiden lomassa, tietysti! Suuri osa sarjan intertekstuaalisista viitteistä selvisi itselleni pojan meemitietoisuuden kautta. Lapset opettaa, kuten sanotaan.

Rick and Morty on heittämällä yksi parhaista koskaan näkemistäni tv-sarjoista. Kokonaisuus on sellaista postmodernin jälkeistä viittaus- ja assosiaatiotykittelyä, että heikkohermoisempaa oikeasti hirvittää. Onneksi poikani ei kuulu heihin. Juonen käänteet ovat henkeäsalpaavia ja groteskiudessaan vertaansa vailla. Nauraa räkättelimme lujaa ääneen hienon yhteisen kokemuksemme äärellä. Taisimme molemmat oppia paljon uutta taiteesta. Ja toisistamme.

4

Olen ollut kasvissyöjä 25 vuoden ajan, joista vegaanina viimeiset neljä vuotta. Viime vuodet ovat olleet vegeherkuttelijoille huikeita! Tarkoitan ennen muuta ruokakauppojen notkuvia eineshyllyjä. Minä kuulun niihin, jotka haluavat tarjolle yhä enemmän herkullisia ja helposti saatavia liha- ja kalaeinesten vegaanijäljitelmiä.

Yksi sellainen on loistava pyörykkäuutuus Boltsi. Leivon Leipomon ilmeisen vahingossa synnyttämä einesvegepyörykkä voitti juuri TV5:lla pyörineen Suomalainen menestysresepti -sarjan ykkössijan. Sarja itsessään oli realityn muotoon puettu suuri S-ketjun mainoskampanja, mutta Boltsit ovat silti hyviä.

 Ensimmäinen Boltsi-paketti jännitti. Suoritin heti kaupasta kotiin päästyäni tuotteelle ainoan oikean pyörykkätestin. Siinä pyörykät vedetään suoraan paketista kylmänä. Heti kantta avatessa ilmoille pölähti mainio, lihaisista esikuvista tuttu autenttinen bukee. Ensipuraisu paljasti sekä maun että koostumuksen erinomaisiksi. Kaurapohjainen pyörykkä on ryhditetty siemenillä. Purutuntuma on hyvä.

Todellisen suuruutensa Boltsi paljasti paistettuna. Eroa eineslihapulliin ei juurikaan huomannut. Ja mikä parasta, Boltsit upposivat kiihtyvää tahtia myös jälkikasvun ruoansulatusjärjestelmään. Tuhannet kiitokset tamperelaiselle Leivon Leipomolle tästä hienosta vegeuutuudesta!

5

Tänään on Samulin päivä. Hieno nimi, paras kaikista! Koitan löytää kaimahenkilödeni joukosta parhaan juuri nyt. On Edelmannia, Torssosta, Putroa, Vauramoa, Kosmista… Mainioita Samuleita kaikki. Itselleni päivän Samuliksi nousee kuitenkin Heimonen.

Näin taidemaalari Samuli Heimosen yksityisnäyttelyn edellisen kerran viime keväänä Kangasala-talon Kimmo Pyykkö -museossa. Monesta yksi -näyttely nousee edelleen herkästi mieleeni. Heimosen eläinaiheet – ennen kaikkea koirat ja sudet – kohtasivat näyttelyssä mosaiikkimaisen muodonmuutoksen. Italian matkallaan kirkkojen mosaiikkilattioista inspiroitunut Heimonen yhdistää mosaiikkityylin suuriin eläinmaalauksiinsa. Ja kuinka ollakaan, eläinten värikylläiset ja jaokkeelliset hahmot tulevat hyvin lähelle kokijaa. Ajattelin kokonaisuutta kuvina ihmisen pirstaleisesta rakennusvimmasta suhteessa luontoon ja vanhempaan muotokieleen. Samoin ajattelin eläimistä muodostamiamme mielikuvia, kuinka pala palata, sukupolvesta toiseen uudistamme eläimiin liittyviä kulttuurisia käsityksiämme.

Olen seurannut Samuli Heimosen uraa vuodesta 2008, jolloin hän voitti Tampereen taidemuseon ja Tampereen kaupungin Vuoden nuori taiteilija -palkinnon. Pyrin hänen näyttelyjensä äärelle aina kun mahdollista, vähän kauemmaksikin. Seuraava Heimosen näyttely avataan Turussa Auran Galleriassa 29.10.2019.

Samuli Hytönen