Toimittajia elokuvassa The Helsinki Effect. Kuva: Polygraf / YLE

1

Viiden viikon pyöräretkellään musiikkitieteilijä, toimittaja Topi Linjama ajaa läpi Suomen ja J. S. Bachin (1685–1750) Goldberg-muunnelmien. Bach ja pyöräilyn taito (Väyläkirjat, 2025) ei olisi mahdollinen ilman poikkeuksellisen syvällistä ymmärrystä musiikista, mittavaa lintutietämystä, sieniasiantuntijuutta, pyöräilyharrastusta sekä hyvin laajaa yleissivistystä. Siis kohtalaisen poikkeuksellinen teos. Sellainen teos, jota kukaan ei osannut odottaa, mutta joka silti tarvittiin.

Linjama nojaa siinä mielessä enemmän eurooppalalaiseen kuin angloamerikkalaiseen perinteeseen, että hän osaa avata syvää asiantuntemustaan ymmärrettävästi, mutta holhoamatta tai lukijaa idioottina pitämättä. Me lukijat kiitämme. Aivan upea lisä matkakirjagenreen.

Kirja olisi sopinut täydellisesti osaksi tätä taannoista listaustani.

2

Siinä, missä Paul Verhoevenin klassikkoelokuvaa Starship Troopersia (1997) on helppo katsoa satiirina fasistisesta tulevaisuuden yhteiskunnasta, jää elokuvan viesti lopulta vähän epäselväksi. Robert A. Heinleinin suomentamaton kirja Starship Troopers (G. P. Putnam’s Sons, 1959), johon se perustuu, ei jätä yhtä paljon arvailun varaa vaan tuntuu puhuvan melko suoraan fasistisen yhteiskuntajärjestyksen paremmuuden puolesta.

Tästä huolimatta kirja, kuten elokuva, on ihan mahtava. Ihmiskunta käy loputonta sotaa hyönteisenkaltaista muukalaislajia vastaan, ja koko yhteiskunta on valjastettu sodan tarpeisiin. Epäselvää on silti koko ajan miten ja miksi kaikki oikeastaan alkoi ja halusiko tai haluaako kukaan rauhaa. Sotakoneesta on tullut itse itseään pönkittävä profetia.

Heinlein kirjoittaa hyvin ja kirjassa on paljon tässä ajassa ajatuksia herättävää.

3

Helsingissä 1975 järjestetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonfenssin ETYKin merkitystä pohtiva leikkisä dokumentti The Helsinki Effect valjastaa tekoälyn puhumaan kokousmuistioita Henry Kissingerin ja Leonid Brežnevin äänellä. Lisäarvoa teköälykikkailu ei elokuvaan juuri tuo – etenkään kun dokumentaristilla ei ole ollut käytössään alkuperäiskielisiä muistioita, joten Brežnev pajattaa murteista englantia kuin huonossa amerikkalaisleffassa. Taiteellisena kuriositeettina ratkaisu on hauska, mutta vakavasti otettavassa dokumentissa todella outo.

Tämän lisäksi The Helsinki Effect esittelee dokumentaristin lapsuudenkuvia ja keskeiseksi kysymykseksi tuntuukin nousevan, miten ohjaaja ja käsikirjoittaja Arthur Franck kokee asiaan perehtymisen ja miltä se hänestä tuntuu.

Voi myös hyvin olla, että elokuva ylikorostaa ETYKin merkitystä Neuvostoliiton ja itäisen blokin kommunististen järjestelmien romahtamisessa. Vahva subjektiivisuus vie tässä tapauksessa happea sinänsä ansiokkaasta ydinpointista: diplomatian merkityksestä.

Kaikista heikkouksistaan huolimatta The Helsinki Effect on tässä ajassa tärkeä – vaikkakin romanttinen ja sadunomainen – muistutus siitä, että hitailla, tylsillä neuvotteluilla ja diplomaattisella pyörittelyllä voi saada paljon hyvää aikaan.

4

Kun Amerikan historiaa katsoo mustan väestönosan näkökulmasta, piirtyy kuva aika erilaiseksi kuin millaisena se vakiintuneesti esitetään. Michael Harriotin Black AF Historyn (HarperCollins, 2023) perusteesi on, että Yhdysvallat on rakentunut ytimiään myöten orjuuden ja valkoista ylivaltaa pönkittävän ja ylläpitävän ajattelun varaan. Harriot kuvaa, kuinka tätä valkoisten miesten ylivaltaa on erilaisilla sinnikkäillä yhteiskunnallisilla kamppailuilla saatu murennettua, mutta kuinka välillä on tullut myös takapakkia.

Perinteisemmästä historiankirjoituksesta voimakkaasti poikkeava näkökulma piirtää esiin monenlaista todella kiinnostavaa. Kirja on vihainen, haastava, pilkallinen eikä järin sovinnollinen. Se ammentaa samasta raivosta, jonka tunnelmiiin pääsee helposti vaikkapa kuuntelemalla NWA:n klassikkobiisin Fuck Tha Police vuodelta 1988.

5

Luotatko suomalaiseen poliisiin ja oikeusjärjestelmään kuin kallioon? Luepa Rami Mäkisen ja Matti Rämön kirja Oikeusmurha – Kuinka oikeusjärjestelmä tuhosi Auerin perheen (Otava, 2025) ja tutkiskele sitten vielä vähän sydäntäsi.

Poliisit, syyttäjät, lääkärit ja psykiatrit kehittivät mielikuvituksellisen, hysteerisen ja täysin mahdollisesti kokonaan hihasta vedetyn tarinan saatananpalvonnasta ja hyväksikäytöstä. Suomen kuuluisimpiin ja monella tavalla traagisimpiin kuuluva Anneli Auerin oikeusprosessi käydään juurta jaksain läpi etenkin seksuaalirikossyytteiden osalta. Piirtyy kuva mokailujen, virheiden ja silkkojen asenteellisuuksien sumasta, joka on johtanut historiallisen mittaluokan oikeusmurhaan. Vaikutukset yhden perheen ja useiden perheeseen kytkeytyvien elämiin ovat olleet musertavat.

Samalla kirjassa käydään lyhyesti läpi toimittaja Mikko Niskasaaren tapausta, joka osoittaa, että valtio osasi hyökätä täällä toimittajia vastaan jo ennen Hesarin Viestikoekeskus-tapausta, joka pudotti Suomen sijoitusta lehdistönvapausindeksissä.

Rikostoimittajat Mäkinen ja Rämö kirjoittavat hyvin ja perusteellisesti. Oikeusmurha ei ole kevyttä eikä järin viihdyttävää eikä todellakaan kaikilta osiltaan miellyttävää luettavaa, mutta se kertoo kovaa ja tärkeää asiaa.

Pasi Huttunen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua